Jessica Simpson

Jessica Ann Simpson syntyi 10. heinäkuuta vuonna 1980, Abilenessa Teksasissa. Hän on amerikkalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä sekä kirjailija.

Jessica kasvoi Teksasissa, Dallasin Richardson -nimisessä lähiössä. Hänen isänsä Joe työskenteli baptisti-kirkossa ja äiti Tina oli opettajana sunnuntai-koulussa.

Jessicalla on yksi sisko, Ashlee, joka keskittyi nuoruudessaan balettitanssijan uraan opiskellen muun muassa New Yorkin arvostetussa School of American Ballet -koulussa. Mutta kun muu Simpsonin perhe muutti Los Angelesiin, ja Jessican laulu-ura lähti toden teolla käyntiin, Ashlee muutti mukana. Ashlee toimi tällöin Jessican taustatanssijana, ja alkoi saaman rooleja mainoksista, tv:stä ja elokuvista. Ashlee ryhtyi itsekin laulajaksi vuonna 2004, ja sittemmin hänellä on myös ollut muun muassa oma tosi-tv-sarja.

Jessica aloitti laulamisen 8-vuotiaana baptisti-kirkon kuorossa, ja tällöin hän haki myös Mickey Mouse Club -tv-ohjelmaan, jonne häntä ei kuitenkaan valittu. MMC -ohjelmassa ovat esiintyneet muun muassa suositut artistit kuten Britney Spears, Christina Aguilera ja Justin Timberlake.

Jessica opiskeli J.J. Pearce High Schoolissa, mutta hän jätti viimeisen vuoden kesken päästyään kierueelle Christian Youth Conference -kuoron kanssa. Kiertueella, esiintymisten jälkeen Jessica myi myös oma-kustanne-albumiaan.

Columbia Recordsin johtaja Tony Mottola sai käsiinsä Jessican albumin, ja vaikka markkinoilla oli jo tarpeeksi pop-tähtiä vastaamaan kysyntään, oli Mottolan pakko singata tämä uskomattoman ja erittäin harjoitetun äänen omaava neito listoilleen.

Vuonna 1999 julkaistiin Jessican ensimmäinen albumi, Sweet Kisses, joka ei kuitenkaan menestynyt maarittelevasti verrattuna pop-maailman prinssesoihin Britney Spearsiin ja Christina Aguileraan. Sweet Kisses kylläkin myi tupla-platinaa, joten saavutus on erittäin hyvä ja tyydyttävä depyytti-albumille. Ja saipa Jessica myös kaksi Teen Choice Awardsia parhaasta rakkauslaulusta ja vuoden läpimurrosta.

Jessican toinen albumi, Irresistible, julkaistiin vuonna 2001. Albumi menestyi edeltäjää heikommin myyden USAssa vain kultaa.

Vuosi 2003 oli kääntävä Jessican uran nousuun. Hän meni loppuvuodesta 2002 naimisiin 98 Degrees -poikabändin jäsenen, Nick Lacheyn kanssa, ja vastanaineet saivat MTV -musiikkikanavalta oman tosi-tv-sarjan nimeltä Newlyweds. Sarja alkoi vuonna 2003, ja se osoittautui suureksi hitiksi.

Sarjan menestyksen avaimiksi on mainittu muun muassa Jessican tarkoituksellinen "tyhmän blondin" saappaisiin astuminen. Monet Jessican letkautukset ovat jo legendaarisia, ja niistä jaksetaan edelleen puhua. Sarja pyöri yhteensä neljä kautta.

Newlyweds -ohjelman aikana Jessica julkaisi myös kolmannen albuminsa, In This Skin, joka myi tripla-platinaa USA:ssa. Jessica sanoitti suurimman osan albumin kappaleista, ja suurimmaksi hitiksi noussut With You oli muun muassa Jessican käsialaa. Albumista julkaistiin kaksi versiota; Jälkimmäinen sisälsi kaksi cover -biisia ja DVD:n. Myös kirja Jessican ja Lacheyn häistä julkaistiin Newlywedsiä kuvatessa.

Jessica on luonut uraa myös näyttelijänä. Jessica on esiintynyt suositussa tv-sarjassa That '70s Showssa, ja vuoden 2005 kesällä hän esiintyi ensimmäisessa suuressa leffa-produktiossa nimeltä The Dukes of Hazzard, jossa hän oli naispääosassa. Jessica teki myös leffan soundtrackille coverin Nancy Sinatran These Boots Are Made For Walkin´ -kappaleen, joka tulee olemaan myös Jessican neljännellä albumilla. Albumi ilmestyy tiettävästi viimeistään kesällä 2006. Se kantaa jo nimeä And the Band Played On, ja Jessica on toiminut kappaleiden sanoittajana.

Jessicalla on myös oma kosmetiikka-sarja, ja hän on mainostanut useampia eri tuotteita. Jessica on myös kestosuosikki laulamaan God Bless America -kappaletta eri juhlallisuustilaisuuksissa ja juhlapyhinä.

Jessica on myös erittäin suosittu haastateltava muoti- ja lifestyle -lehdissä. Myös juoru- ja tabloid -lehdet ympäri maailmaa kirjoittavat hänestä säännöllisesti. Jessica on menestynyt myös useissa Seksikkäin-äänestyksissä. Muun muassa Maxim -lehden Top 100 Hot -listalla Jessica nousi ensimmäiseksi vuonna 2004.

Joulukuussa 2005 Jessica laittoi alulle avioeron, ja media on spekuloinut paljon mahdollisia syitä. Virallisesti ero johtuu "yhteensopimattomista eroista parin välillä".

Albumit/singlet:

Sweet Kisses (1999)
- listasijoituksista: 25 U.S./36 U.K.
- myynti USAssa: 2xplatinaa
- singlet:
* 1999: "I Wanna Love You Forever"
* 2000: "Where You Are" (featuring Nick Lachey)
* 2000: "I Think I'm in Love With You"

Irresistible (2001)
- listasijoituksista: 6 U.S./13 CAN
- myynti USAssa: kultaa
- singlet:
* 2001: "Irresistible"
* 2001: "A Little Bit"

This Is the Remix (2002)
- listasijoituksista: 18 (Top Electronic Albums)
- myynti USAssa: ----

In This Skin (2003 & 2004)
- listasijoituksista: 2 U.S./36 U.K.
- myynti USAssa: 3xplatinaa
- singlet:
* 2003: "Sweetest Sin"
* 2004: "With You"
* 2004: "Take My Breath Away"
* 2004: "Angels"

Rejoyce: The Christmas Album (2004)
- listasijoituksista: 14 U.S.
- myynti USAssa: kultaa
- singlet
* 2004: "Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow"
* 2004: "O Holy Night"
* 2004: "What Christmas Means to Me"

The Dukes of Hazzard(2005)
- singlet
* 2005: "These Boots Are Made for Walkin'"

And The Band Played On
(tulossa)

Elokuva ja tv-ohjelma:
- The Dukes Of Hazzard (2005)
- That ´70s Show (2002-2003)

Videoita:

I Wanna Love You Forever:
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson---I-wanna-love-you-forever?v=iBgl5h7SV-E&search=jessica simpson

I Think I´m In Love:
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson---i-think-im-in-love?v=Eh7NE8Il_EI&search=jessica simpson

Sweetest Sin:
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson-sweetest-sin?v=6Fvn1bhMlBQ&search=jessica simpson

With You (Live at Tour of Duty):
http://www.youtube.com/w/Jessica-Simpson---WIth-You-(live-@-Tour-Of-Duty)?v=nRSftoaOK8g&search=jessica simpson

Angels:
http://www.youtube.com/w/Angels?v=Sreo2pELGOU&search=jessica simpson

Take My Breath Away:
http://www.youtube.com/w/Take-My-Breath-Away?v=z4VMAkGEU0w&search=jessica simpson

These Boots are Made for Walking:
http://www.youtube.com/w/Jessica-Simpson---These-Boots-are-Made-for-Walking?v=02RgsdNjLJo&search=jessica simpson

Baseball World Series:
http://www.youtube.com/w/JS---God-Bless-America-(Live-@-World-Series)?v=9RaN6AMZTi4&search=jessica simpson

Kuvia:

http://vietnamnet.vn/dataimages/original/images646317_Jessica-Simpson3.jpg

http://www.sonymusic.com.hk/jessica/images/photo1l.jpg

http://cyhigh.jacksonsun.com/reviews/images/simpson.jpg

http://www.sonymusic.co.jp/Music/International/Special/JessicaSimpson/image/artist_p.jpg
371738
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Eiköhän jokainen osaa hakea Jessica "onko tonnikala kalaa vai kanaa" Simpsonista tietoa jos sitä haluaa.

Unohdit muuten mainita, että Simpsonia ei kuunnoiteta pätkääkään musiikkibisneksessä. Kriitikot haukkuvat aina hänen albuminsa.

Smpsonien sakki on pelkkä tuote. Mahava isä näillä neidoilla. Hän on pakottanut molemmat tyttärensä viihdemaailman huoriksi ja vielä kommentoi Jessican tissejä julkisesti.

Äänestä
  • Olet hyvin ilkeä ja kyyninen ihminen. Sinunlaistesi takia maailma on niin paljon huonompi paikka.

    Äänestä

  • en voi muuta sanoa kirjoitti:

    Olet hyvin ilkeä ja kyyninen ihminen. Sinunlaistesi takia maailma on niin paljon huonompi paikka.

    Ei vaan sinulaistesi takia maailma on niin paljon huonompi paikka, koska postitat täysin turhaa sontaa.

    Äänestä

  • ---------------------------------------------
    Simpsonia ei kuunnoiteta pätkääkään musiikkibisneksessä. Kriitikot haukkuvat aina hänen albuminsa.
    ---------------------------------------------

    kuin muka ei kunnioiteta? hänhän juuri saa kriitikot puolelleen vahvalla ja upealla äänellään. vaikka albumit ovatkin pop-balladi -tyylisiä, eikä siis kovinkaan omaperäisiä, niin itse olen lukenut vain positiivisia arvioita. tietenkään niitä ei ylistetä (paitsi jessican ääntä ja tulkintaa), mutta ei niitä haukutakaan.

    ...

    Äänestä

  • en ymmärrä kirjoitti:

    "hänhän juuri saa kriitikot puolelleen vahvalla ja upealla äänellään."
    Amazon. comin kriitot todellakin raksatavat häntä!
    http://www.amazon.com/exec/obidos/search-handle-url/ref=br_ss_hs/102-7857748-0656901?platform=gurupa&url=index=music&field-keywords=Jessica simpson

    Trained as a gospel singer, Jessica Simpson long ago learned subtlety was at direct odds with testifying. Judging by Skin, her third album, it's a lesson she's still working through. Her powerful voice is done a disservice by insipid songwriting and arrangements -- as on the loathsome club track "Forbidden Fruit" and the uncomfortably stately ballad "You Don't Have to Let Go" -- that consistently get in the way of her pipes.
    http://www.rollingstone.com/artists/jessicasimpson/albums/album/290122/rid/5945143

    Vahvalla ja upealla äänellään!?? Ennemminkin kimeällä ja kamalalla!!

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    Amazonin "kriitikot" ovat ihan tavallisia kuuntelijoita niin kuin sinä ja minä. Mutta näiltä "tavis-kriitikoiltakin" hän on keskimäärin saanut neljä tähteä eli aika hyvin.

    Mutta ihan turhaan menetät hermojasi. Jessican äänen vahvuudesta sekä teknillisyydestä ei ole mitään epäselvyyttä: hän on samassa kastissa Mariahin, Christinan, Whitneyn ja Celinen kanssa. Äänenväri ja tyyli laulaa on tietenkin makuasia.

    Mutta et kai oikeasti halua käyttää aikaasi Jessica Simpson -keskustelussa? Varmasti sinulla muutakin tekemistä?

    Äänestä

  • senkin höpsö kirjoitti:

    Ekikö kaikki musiikin kuunteliat ole kriitikoita?

    "hän on samassa kastissa Mariahin, Christinan, Whitneyn ja Celinen kanssa."
    Ei helvetissä ole! Et ole näköjään kuulut ikinä Celinen, Whitneyn laulavan livenä.

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    Ekikö kaikki musiikin kuunteliat ole kriitikoita?

    "hän on samassa kastissa Mariahin, Christinan, Whitneyn ja Celinen kanssa."
    Ei helvetissä ole! Et ole näköjään kuulut ikinä Celinen, Whitneyn laulavan livenä.

    Erittäin hyvät laulaja (vahva ja laaja ääniala, teknillisesti hyvin harjoitettu ääni ja -äänen käyttä):

    - Aguilera
    - Carey
    - Dion
    - Houston
    - Simpson
    ja niin edelleen

    Ok- tai hyvät laulajat (ei mitenkään erityisen laaja ääniala, teknillinen osaaminen ei kummoista):

    - Lopez
    - Madonna
    - Minogue
    - Moore
    - Spears
    ja niin edelleen

    Äänestä

  • tällä tavalla kirjoitti:

    Saan kohta sydänkohtauksen.

    Erittäin hyvät laulajat/OIKEAT LAULAJAT
    Celine Dion, Toni Braxton, Aretha Franklin, Whitney Houston, Patricia Kaas, Anita Baker, Stevie Wonder, Frank Sinatra, Mariah Carey, Mary J. Blige, Alicia Keys, Diana Ross, Marvin Gaye, Dionne Warwick, Blu Cantrell, Barbra Streisand, Angie Stone, Donna Summer, Gloria Gaynor, Michael Jackson, Lionel Ritchie, Tina Turner, Luther Vandross, Madonna, kaikki oopperalaulajat...

    Hyvät laulajat:
    Anatacia, Janet Jackson, Beyonce, Shakira...

    Surkeat laulajat:
    Britney, Kylie, Jessica Simpson, Lopez

    Ei-laulajat:
    Ashlee Simpson, Lindsey Loman, Hilary Stuff...

    Jessica Simpsonilla on ehkä mahdollisuus päästä "hyviin laulajiin" kovalla harjoittelulla.

    Aika suppea käsitys sinulla on laulajista.

    Minusta tuo oikeat laulajat kategoria on hyvä, pari ei kylläkään kuulu sinne, kuten Madonna, mutta tuo surkeat laulajat? Jessica ei todellakaan kuulu tuonne, eikä kyllä nuo muutkaan. Esim. Britney ei ole mikään hääppöinen laulaja, muttei todellakaan ainakaan surkea laulaja.

    Toisaalta tuo laulutaitokin on mielipidekysymys, kyllähän voi teknillisesti katsoa äänen laajuutta ja vahvuutta... mutta sekin on vain mielipide.

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    Saan kohta sydänkohtauksen.

    Erittäin hyvät laulajat/OIKEAT LAULAJAT
    Celine Dion, Toni Braxton, Aretha Franklin, Whitney Houston, Patricia Kaas, Anita Baker, Stevie Wonder, Frank Sinatra, Mariah Carey, Mary J. Blige, Alicia Keys, Diana Ross, Marvin Gaye, Dionne Warwick, Blu Cantrell, Barbra Streisand, Angie Stone, Donna Summer, Gloria Gaynor, Michael Jackson, Lionel Ritchie, Tina Turner, Luther Vandross, Madonna, kaikki oopperalaulajat...

    Hyvät laulajat:
    Anatacia, Janet Jackson, Beyonce, Shakira...

    Surkeat laulajat:
    Britney, Kylie, Jessica Simpson, Lopez

    Ei-laulajat:
    Ashlee Simpson, Lindsey Loman, Hilary Stuff...

    Jessica Simpsonilla on ehkä mahdollisuus päästä "hyviin laulajiin" kovalla harjoittelulla.

    Aika suppea käsitys sinulla on laulajista.

    Provosoit tahalteen :)

    1. Erittäin hyviä laulajia ovat äänenkäytön, äänialan laajuuden, teknillisyyden ja vahvuuden sekä kestävyyden mukaan muun muassa:

    Celine Dion, Toni Braxton, Aretha Franklin, Whitney Houston, Mariah Carey, Diana Ross, Barbra Streisand, Gloria Gaynor, Christina Aguilera, Jessica Simpson, Shakira...

    2. OK-laulajia ovat äänenkäytön, äänialan laajuuden, teknillisyyden ja vahvuuden sekä kestävyyden mukaan muun muassa:

    Jennifer Lopez, Kylie Minogue, Britney Spears, Mandy Moore, Madonna...

    Äänenväri eri asia kuin laulutaito.

    Uskokaa nyt, että Jessica Simpson ei kuulu samaan sakkiin Celinen, Whitneyn, Mariahin ja muiden kanssa. Ei tule ikinä kuulumaan.

    Simpsonin tekniikka näyttää olevan alkeellista. Hän vetää keuhot täyteen ilmaa ja kirkuu puoli minuuttia ja huitoo käsillään. Hänen stage precence on olematonta. Samoin tulkinta. Joka kerta kun hän yrittää laulaa, hän uppoaa syvemmälle suohon. Kohta sieltä ei ole paluuta. Äänessä ei ole minkäänlaista kontrollia ja hegitys on päin seiniä. Simpson ei laula, vaan tuottaa ääntä.

    Toivottavasti heräätte joskus. Ette ole ilmeiseti kuulleet ikinä esim. Toni Braxtonin laulavan. Kuunnelkaa häntä ja tulkaa sitten kehumaan Simpsonia.

    God bless you all. Sitä te todellakin tarvitsette.

    Olet nyt kuluttanut aikaasi jo yllin kyllin täällä. Ehkä mieluumin keskität energiasi muualle.

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    Uskokaa nyt, että Jessica Simpson ei kuulu samaan sakkiin Celinen, Whitneyn, Mariahin ja muiden kanssa. Ei tule ikinä kuulumaan.

    Simpsonin tekniikka näyttää olevan alkeellista. Hän vetää keuhot täyteen ilmaa ja kirkuu puoli minuuttia ja huitoo käsillään. Hänen stage precence on olematonta. Samoin tulkinta. Joka kerta kun hän yrittää laulaa, hän uppoaa syvemmälle suohon. Kohta sieltä ei ole paluuta. Äänessä ei ole minkäänlaista kontrollia ja hegitys on päin seiniä. Simpson ei laula, vaan tuottaa ääntä.

    Toivottavasti heräätte joskus. Ette ole ilmeiseti kuulleet ikinä esim. Toni Braxtonin laulavan. Kuunnelkaa häntä ja tulkaa sitten kehumaan Simpsonia.

    God bless you all. Sitä te todellakin tarvitsette.

    Sinun viestisi nimittäin.

    Minä olen kuullut Toni Braxtonin laulavan ja monen muun paremman laulajan, mutta se ei merkitse sitä, että vähän huonompiakin laulajia ei voisi kehua.

    Jessica ei kuulu samaan kastiin noiden kanssa, tosiaan, mutta ei hän ole 'surkea laulaja' niin kuin sinä väität!

    God bless YOU! Sinä se sitä tässä tarvitset.

    Äänestä

  • Peepi kirjoitti:

    with a magnificent taste of music and with bunch of stunning singers. Please note that Jessica Simpson is not one of them.

    She is, indeed, a crappy singer and a horrible performer. At some point, you're gonna have to face reality!

    But have you heard that people have different tastes and opinions? And you should respect them. It seems like you haven't.

    On se vaikeaa hyväksyä muiden mieltymyksiä. Onko se oikeasti liikaa vaadittu?

    Typerys. Painu sinne Whitneyn palstalle. Eipä taida olla hänestä paljoa puhuttavaa, kun pitää olla koko ajan haukkumassa. Keksisit jotain parempaa tekemistä. :)

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    with a magnificent taste of music and with bunch of stunning singers. Please note that Jessica Simpson is not one of them.

    She is, indeed, a crappy singer and a horrible performer. At some point, you're gonna have to face reality!

    Miten itserakas ihminen! "with a magnificent taste of music" Painu nyt jo hiiteen.

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    Uskokaa nyt, että Jessica Simpson ei kuulu samaan sakkiin Celinen, Whitneyn, Mariahin ja muiden kanssa. Ei tule ikinä kuulumaan.

    Simpsonin tekniikka näyttää olevan alkeellista. Hän vetää keuhot täyteen ilmaa ja kirkuu puoli minuuttia ja huitoo käsillään. Hänen stage precence on olematonta. Samoin tulkinta. Joka kerta kun hän yrittää laulaa, hän uppoaa syvemmälle suohon. Kohta sieltä ei ole paluuta. Äänessä ei ole minkäänlaista kontrollia ja hegitys on päin seiniä. Simpson ei laula, vaan tuottaa ääntä.

    Toivottavasti heräätte joskus. Ette ole ilmeiseti kuulleet ikinä esim. Toni Braxtonin laulavan. Kuunnelkaa häntä ja tulkaa sitten kehumaan Simpsonia.

    God bless you all. Sitä te todellakin tarvitsette.

    "Jessica Simpson ei kuulu samaan sakkiin Celinen, Whitneyn, Mariahin ja muiden kanssa"

    Millälailla ei kuulu samaan joukkoon? Laulutaidoissaan? Jos laulajat jaetaan hyviin ja huonoihin, on Jessica ilman muuta hyvissä. Faktaa on Jessican äänen voimakkuus ja kestävyys sekä äänen erittäin harjoitettu ja taidokas käyttö. Tämän voi jokainen laulamisesta tietävä myöntää. Laulutyyli ja -ääni ovat sitten taas mielipide-kysymyksiä.

    "Simpsonin tekniikka näyttää olevan alkeellista. Hän vetää keuhot täyteen ilmaa ja kirkuu puoli minuuttia ja huitoo käsillään."

    Jessica omaa erittäin hyvän tekniikan, ja en kyllä kutsuisi hänen laulantaansa kirkumiseksi, koska laulaa jo muutenkin matalalta. Käsien "huitominen" on aika tyypillinen tapa seurata ja ns. tukea äänen kulkua.

    "Äänessä ei ole minkäänlaista kontrollia ja hegitys on päin seiniä. Simpson ei laula, vaan tuottaa ääntä."

    Jessican äänen hallinta on vaikuttavaa. En ole koskaan kuullut hänen laulavan yli, mikä monille laulajille ongelma. Tuottaa ääntä kyllä, mutta laulaa myös :)

    "Ette ole ilmeiseti kuulleet ikinä esim. Toni Braxtonin laulavan. Kuunnelkaa häntä ja tulkaa sitten kehumaan Simpsonia."

    Braxton hyvä laulaja, mutta se ei sulje pois Jessican pätevyyttä.

    Sanotaan vielä loppuun, että ihmettelen energiasi suuntaamista jatkuvasti tänne Jessica-keskusteluun. Sano että sinulla on muutakin tekemistä.

    Äänestä

  • muutamia kirjoitti:

    Oikein hyvin sanottu. :)

    Äänestä

  • Peepi kirjoitti:

    Miten itserakas ihminen! "with a magnificent taste of music" Painu nyt jo hiiteen.

    Stupid teens.

    They never listen to reason.

    Äänestä

  • muutamia kirjoitti:

    "Jessica Simpson ei kuulu samaan sakkiin Celinen, Whitneyn, Mariahin ja muiden kanssa"

    Millälailla ei kuulu samaan joukkoon? Laulutaidoissaan? Jos laulajat jaetaan hyviin ja huonoihin, on Jessica ilman muuta hyvissä. Faktaa on Jessican äänen voimakkuus ja kestävyys sekä äänen erittäin harjoitettu ja taidokas käyttö. Tämän voi jokainen laulamisesta tietävä myöntää. Laulutyyli ja -ääni ovat sitten taas mielipide-kysymyksiä.

    "Simpsonin tekniikka näyttää olevan alkeellista. Hän vetää keuhot täyteen ilmaa ja kirkuu puoli minuuttia ja huitoo käsillään."

    Jessica omaa erittäin hyvän tekniikan, ja en kyllä kutsuisi hänen laulantaansa kirkumiseksi, koska laulaa jo muutenkin matalalta. Käsien "huitominen" on aika tyypillinen tapa seurata ja ns. tukea äänen kulkua.

    "Äänessä ei ole minkäänlaista kontrollia ja hegitys on päin seiniä. Simpson ei laula, vaan tuottaa ääntä."

    Jessican äänen hallinta on vaikuttavaa. En ole koskaan kuullut hänen laulavan yli, mikä monille laulajille ongelma. Tuottaa ääntä kyllä, mutta laulaa myös :)

    "Ette ole ilmeiseti kuulleet ikinä esim. Toni Braxtonin laulavan. Kuunnelkaa häntä ja tulkaa sitten kehumaan Simpsonia."

    Braxton hyvä laulaja, mutta se ei sulje pois Jessican pätevyyttä.

    Sanotaan vielä loppuun, että ihmettelen energiasi suuntaamista jatkuvasti tänne Jessica-keskusteluun. Sano että sinulla on muutakin tekemistä.

    "Millälailla ei kuulu samaan joukkoon?"
    Kaikilla mahdollisilla tavoilla: laulutaidoilla, stage precencillä, rangella, levymyynnillä, kunnioituksella, kontollilla, työllä, verellä, hiellä ja kyynelillä.

    "äänen erittäin harjoitettu ja taidokas käyttö."
    Hän ei ole ikinä käynyt laulutunneilla eikä ole treenannut ääntään "laulu"uransa aikana. Huutaminen on siis tehokasta äänen käyttöä?

    "Jessica omaa erittäin hyvän tekniikan, ja en kyllä kutsuisi hänen laulantaansa kirkumiseksi, koska laulaa jo muutenkin matalalta."
    Niin, hän laulaa kolme ensimmäistä säkeistöä matalalla ja sitten vetää keuhkot täyteen ja kirkuu viimeisen säkeistön korkealta.

    "Käsien "huitominen" on aika tyypillinen tapa seurata ja ns. tukea äänen kulkua."
    Käsien huitominen rytmittää laulua ja hengitystä. Laulun ja huitomisen täytyy kulkea käsi kädessä, sulautua täydellisesti yhteen. Simpson ei osaa tätä. Hän huitoo aina epämääräisesti ja näyttää täysin idiootilta. Toisin kuin esim. Whitney, Simpson ei osaa tuoda minkäänlaista tunnetta ja tulkintaa omaan esitykseensä - paitsi "olisipa tämä jo ohi". Sen huomaa yleiön reaktiosta ja Simpsonista itsestään. Sen takia hän on epäaito esiintyjä ja stage precence on täysin nolla.

    "Jessican äänen hallinta on vaikuttavaa"
    Mikä hallinta? Ääni tulee vain ulos ja Simpson huitoo.

    "En ole koskaan kuullut hänen laulavan yli"
    Hän laulaa aina yli, varsinkin viimeisen säkeistön. Simpson kuvittelee, että mitä korkeammalta laulaa sitä parempi ja että kirkumisella voisi paikata aikaisempia virheitä.

    En ymmärrä, miksi jotkut haluavat testata mielenterveyttään kuuntelemalla Jessica Simpsonia, kun on olemassa monia kymmeniä - jopa satoja - oikeita laulajia.

    Pidä pääsi kiinni jos sieltä ei tule mitään järkevää.

    "Testata mielenterveyttään kuuntelemalla Simpsonia"

    Mikä idiootti! :D

    Tätä turhanpäiväistä sotaa ei olisi syttynyt, jollet sinä olisi kommentoinut ilkeästi ja typerästi. Jos et pidä Simpsonista, niin sitten et pidä. Muut saattavat pitää, ei tarvitse muiden iloa yrittää pilata.

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    "Millälailla ei kuulu samaan joukkoon?"
    Kaikilla mahdollisilla tavoilla: laulutaidoilla, stage precencillä, rangella, levymyynnillä, kunnioituksella, kontollilla, työllä, verellä, hiellä ja kyynelillä.

    "äänen erittäin harjoitettu ja taidokas käyttö."
    Hän ei ole ikinä käynyt laulutunneilla eikä ole treenannut ääntään "laulu"uransa aikana. Huutaminen on siis tehokasta äänen käyttöä?

    "Jessica omaa erittäin hyvän tekniikan, ja en kyllä kutsuisi hänen laulantaansa kirkumiseksi, koska laulaa jo muutenkin matalalta."
    Niin, hän laulaa kolme ensimmäistä säkeistöä matalalla ja sitten vetää keuhkot täyteen ja kirkuu viimeisen säkeistön korkealta.

    "Käsien "huitominen" on aika tyypillinen tapa seurata ja ns. tukea äänen kulkua."
    Käsien huitominen rytmittää laulua ja hengitystä. Laulun ja huitomisen täytyy kulkea käsi kädessä, sulautua täydellisesti yhteen. Simpson ei osaa tätä. Hän huitoo aina epämääräisesti ja näyttää täysin idiootilta. Toisin kuin esim. Whitney, Simpson ei osaa tuoda minkäänlaista tunnetta ja tulkintaa omaan esitykseensä - paitsi "olisipa tämä jo ohi". Sen huomaa yleiön reaktiosta ja Simpsonista itsestään. Sen takia hän on epäaito esiintyjä ja stage precence on täysin nolla.

    "Jessican äänen hallinta on vaikuttavaa"
    Mikä hallinta? Ääni tulee vain ulos ja Simpson huitoo.

    "En ole koskaan kuullut hänen laulavan yli"
    Hän laulaa aina yli, varsinkin viimeisen säkeistön. Simpson kuvittelee, että mitä korkeammalta laulaa sitä parempi ja että kirkumisella voisi paikata aikaisempia virheitä.

    En ymmärrä, miksi jotkut haluavat testata mielenterveyttään kuuntelemalla Jessica Simpsonia, kun on olemassa monia kymmeniä - jopa satoja - oikeita laulajia.

    ...toivottavasti...

    Äänestä

  • Whitfan kirjoitti:

    Saan kohta sydänkohtauksen.

    Erittäin hyvät laulajat/OIKEAT LAULAJAT
    Celine Dion, Toni Braxton, Aretha Franklin, Whitney Houston, Patricia Kaas, Anita Baker, Stevie Wonder, Frank Sinatra, Mariah Carey, Mary J. Blige, Alicia Keys, Diana Ross, Marvin Gaye, Dionne Warwick, Blu Cantrell, Barbra Streisand, Angie Stone, Donna Summer, Gloria Gaynor, Michael Jackson, Lionel Ritchie, Tina Turner, Luther Vandross, Madonna, kaikki oopperalaulajat...

    Hyvät laulajat:
    Anatacia, Janet Jackson, Beyonce, Shakira...

    Surkeat laulajat:
    Britney, Kylie, Jessica Simpson, Lopez

    Ei-laulajat:
    Ashlee Simpson, Lindsey Loman, Hilary Stuff...

    Jessica Simpsonilla on ehkä mahdollisuus päästä "hyviin laulajiin" kovalla harjoittelulla.

    Aika suppea käsitys sinulla on laulajista.

    Kuunteles Marc Anthonya, hän on myös oikeasti hyvä laulaja.
    Ainakin mun mielestä :)

    Äänestä

Jessica on kyllä upea artisti. Ääni aivan mahtava ja hän ei laula yli niin kuin Christina monesti tekee. Äänen kestävyys on myös vaikuttava. Häneltä ovat ilmestyneet jotkut parhaista balladeista. Aliarvostettu, mikä aika yleistä kun kyseessä kaunis ja lahjakas nuori nainen.

Äänestä

Katsoin I Wanna Love Forever -videon ja olen ällistynyt. Todella upea laulaja, artisti ja hänen tuotantoaan pakko saada. :)

Kiitos aloittajalle kaikesta informatiosta!

Äänestä

Kiitos infoista ja videoista! :)

Äläkä välitä tuosta typerästä Whitfanista. :) Tuollaiset katkerat ja ilkeät ihmiset, jotka vain yrittävät pahoittaa toisten mielen, voi jättää omaan arvoonsa.

Äänestä

Tuossa aloituksessa tuli jo kaksi videota, joissa Jessica laulaa livena, mutta ajattelin laittaa vielä nämä:

I Wanna Love You Forever (voimakas ääni ja hyvä äänenkäyttö, ja erittäin kaunis kappale):
http://www.youtube.com/w/i-wanna-love-you-forever?v=QwX_xM7X1aA&search=jessica simpson - live

Your Faith In Me (voimakas ja kestävä ääni, ja tässä päästään todistamaan Jessicalle poikkeukseelisen korkeita oktaaveja):
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson-your-faith-in-me-live?v=W4YRP-iI5Uo&search=jessica simpson - live

Angels featuring David Bispal, joka laulaa espanjaksi (mahtava äänen hallinta, mutta veikkaan ettei tämä laulutyyli saa suurinta osaa kuuntelijoista taakseen):
http://www.youtube.com/w/Angel?v=kJRkI5KYmxI&search=jessica simpson - live

Irresistable (jopa tämä - aikaisemmin minusta Jessican huonoin kappale - kuulostaa tässä hyvältä):
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson---Irresistable?v=xttguqX_9Tw&search=jessica simpson - live

Jessican ääntä voisi kuvailla kauttaaltaan voimakkaaksi, vahvaksi ja erittäin harjoitetuksi. Hän hallitsee äänensä myös loistavasti eikä sorru ylilyönteihin.

Äänestä
  • jessica simpson ei ole mitään christina aguileran rinnalla joka on oikea laulaja ja popin prinsessa. jessica on joku puolijulkkis joka tv:ssä levitetyllä typeryydellään nousi "koko kansan hauskuuttajaksi"
    huora se ämmä on eikä mikään muu...
    jessica on niiiiiin tyypillinen amerik. ääliötyttö joka ei uskalla erottua joukosta. laiha keho,blondatut hiukset,tekohymy,ylivalkaistut hampaat ja aivottomuus eivät toimi tod kaunes"kisoissa"...Jess suorastaan kalpenee OIKEAN kaunottaren rinnalla kuten vaikkapa cindy crawfordin tai demi mooren. myös kate moss on niissä robert cavallon uusissa muotikuvissa oikea kaunotar trimmatun vartalon ja brunettien hiustensa kanssa.
    en siis keksi mitään syyytä sille että jessica olis jotenkin karismaattinen henkilö..tyhjäntoimittja se taitaa lähinnä olla.

    katsotaanpa kun nyt tv-sarja loppu et mitä tytön urasta tulee;)

    tuskin mitään kun aiemmatkaan albumit eivät ole menestynyt kuin murto-osan esim. Chris Aquileran levyistä...

    Äänestä

  • totta vai tarua kirjoitti:

    jessica simpson ei ole mitään christina aguileran rinnalla joka on oikea laulaja ja popin prinsessa. jessica on joku puolijulkkis joka tv:ssä levitetyllä typeryydellään nousi "koko kansan hauskuuttajaksi"
    huora se ämmä on eikä mikään muu...
    jessica on niiiiiin tyypillinen amerik. ääliötyttö joka ei uskalla erottua joukosta. laiha keho,blondatut hiukset,tekohymy,ylivalkaistut hampaat ja aivottomuus eivät toimi tod kaunes"kisoissa"...Jess suorastaan kalpenee OIKEAN kaunottaren rinnalla kuten vaikkapa cindy crawfordin tai demi mooren. myös kate moss on niissä robert cavallon uusissa muotikuvissa oikea kaunotar trimmatun vartalon ja brunettien hiustensa kanssa.
    en siis keksi mitään syyytä sille että jessica olis jotenkin karismaattinen henkilö..tyhjäntoimittja se taitaa lähinnä olla.

    katsotaanpa kun nyt tv-sarja loppu et mitä tytön urasta tulee;)

    tuskin mitään kun aiemmatkaan albumit eivät ole menestynyt kuin murto-osan esim. Chris Aquileran levyistä...

    " jessica simpson ei ole mitään christina aguileran rinnalla joka on oikea laulaja ja popin prinsessa. "

    --> ihan samassa sarjassa laulavat, jessicalla tosin se parempaa ettei laula yli.

    " huora se ämmä on eikä mikään muu...
    jessica on ääliötyttö joka ei uskalla erottua joukosta. laiha keho, blondatut hiukset,tekohymy, ylivalkaistut hampaat ja aivottomuus eivät toimi tod kaunes"kisoissa"..."

    --> Oletpa rakentava ja asiallinen. Ylipäätänsä aika säälittävää ryhtyä haukkumaan toisen ulkonäköä.

    " en siis keksi mitään syyytä sille että jessica olis jotenkin karismaattinen henkilö "

    --> Ei kai sinun tarvitsekaan

    " albumit eivät ole menestynyt kuin murto-osan esim. Chris Aquileran levyistä "

    --> Entä sitten? Miksi vertaat ylipäätänsä sellaiseen, joka myyntiluvuissa ihan eri kastia, kun eivät edes kilpaile samoista kuuntelijoita. Jessica myynyt balladi-painotteisia albumejaan ihan mukavasti (2xplatinaa, kultaa, 3xplatinaa). Miksi tulet tänne haastamaan riitaa ja arvostelemaan? On kai sinulla parempaakin tekemistä?

    Äänestä

Tuohon avaukseeni en huomannut laittaa tietoa Jessican DVD:stä, joka on ilmestynyt kesällä 2004. Kyseessä Jessica Simpson Reality Tour Live DVD, ja se on nauhoitettu Universal Amphitheatressa Los Angelesissa. Mukana Jessican suurimmat hitit, fanien suosikki-kappaleita, Newlywedsin parhaita paloja, sketseja à la Simpson ja Lachey et cetera.

Äänestä

Miten se raiskaus-coveri menestyi? Mikäs sen kappaleen nimi olikaan...These Boob Are Made For Staring...vai oliko se This Ass Is Made For Spanking?

Äänestä
  • Olet väärässä. Sen kappaleen nimi on These Boots Are Made For Walking.

    Säälittävä tyyppi. Älkää välittäkö, hän haluaa vain huomiota osakseen ja pilata toisten ilon. Kylmä ihminen.

    Äänestä

Jessica on lahjakas ja osaava laulaja, joka ei tarvitse sen suurempia show-elementtejä ympärilleen. Hänen konserttinsa ovat kodikkaita, lämpimiä ja ennen kaikkea täynnä upeaa laulua. Suosittelen kaikille neidon Reality Tour Live DVD:tä. Nuorista laulajattarista hän on kirkkaasti parhaimmistoa yltäen aina kaikista viihdemusiikin laulajittarista siihen ylimpään kastiin - listaustavasta riippuen.

""" Whitfanin ei tarvitse erikseen puuttua kirjoitukseeni. Tämä on oma näkemykseni. Sinä voit keskittyä Houston-keskusteluihin, joihin sinulla paljon enemmän annettavaa. """

Äänestä

Outoa, että Jessicaa mollataan sarjan perusteella niin paljon.

Kyseessä kuitenkin käsikirjoitettua (neljä käsikirjoittajaa) tv-viihdettä. Jokaista kautta varten materiaalia nauhoitettu vähintään puolisen vuotta, ja loppuen lopuksi televisoon päätynyt joitain tunteja, joihin kerätty ne parhaat lausahdukset, tilanteet, mokat jne.

Kukaan ei voi saada kokonaisvaltaista kuvaa sarjan perusteella kenestäkään siinä esiintyvästä.

Kuka ei olisi koskaan puhunut ruoka suussa? Kuka ei olisi koskaan sanonut mitään tyhmää? Kuka ei olisi koskaan käyttäytynyt lapsellisesti? Jokainen

Ei muuta.

P.S Vaikka minun mielestäni Jessica on täydellinen laulamaan kauniita ja koskettavia balladeja, eikä varsinainen poppi sovi hänelle, niin laitan tähän hänen esiintymisensä People Choice Awards -gaalassa, jossa hän lauloi These Boots Are Made For Walking -kappaleen:

http://www.youtube.com/w/Jessica-Simpson---These-Boots-Are-Made-For-Walking-(live)?v=tS8BU0cdu7U&search=jessica simpson - live

Äänestä
  • Jessica Simpson oli ennen Newlyweds -sarjaa kaikissa haastatteluissa ihan tavallinen tyttö vaan. On ihan selvää, että hän vetää "tyhmän blondin" roolia sarjassa.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Biography kirjoitti:

Jessica Ann Simpson syntyi 10. heinäkuuta vuonna 1980, Abilenessa Teksasissa. Hän on amerikkalainen laulaja, lauluntekijä ja näyttelijä sekä kirjailija.

Jessica kasvoi Teksasissa, Dallasin Richardson -nimisessä lähiössä. Hänen isänsä Joe työskenteli baptisti-kirkossa ja äiti Tina oli opettajana sunnuntai-koulussa.

Jessicalla on yksi sisko, Ashlee, joka keskittyi nuoruudessaan balettitanssijan uraan opiskellen muun muassa New Yorkin arvostetussa School of American Ballet -koulussa. Mutta kun muu Simpsonin perhe muutti Los Angelesiin, ja Jessican laulu-ura lähti toden teolla käyntiin, Ashlee muutti mukana. Ashlee toimi tällöin Jessican taustatanssijana, ja alkoi saaman rooleja mainoksista, tv:stä ja elokuvista. Ashlee ryhtyi itsekin laulajaksi vuonna 2004, ja sittemmin hänellä on myös ollut muun muassa oma tosi-tv-sarja.

Jessica aloitti laulamisen 8-vuotiaana baptisti-kirkon kuorossa, ja tällöin hän haki myös Mickey Mouse Club -tv-ohjelmaan, jonne häntä ei kuitenkaan valittu. MMC -ohjelmassa ovat esiintyneet muun muassa suositut artistit kuten Britney Spears, Christina Aguilera ja Justin Timberlake.

Jessica opiskeli J.J. Pearce High Schoolissa, mutta hän jätti viimeisen vuoden kesken päästyään kierueelle Christian Youth Conference -kuoron kanssa. Kiertueella, esiintymisten jälkeen Jessica myi myös oma-kustanne-albumiaan.

Columbia Recordsin johtaja Tony Mottola sai käsiinsä Jessican albumin, ja vaikka markkinoilla oli jo tarpeeksi pop-tähtiä vastaamaan kysyntään, oli Mottolan pakko singata tämä uskomattoman ja erittäin harjoitetun äänen omaava neito listoilleen.

Vuonna 1999 julkaistiin Jessican ensimmäinen albumi, Sweet Kisses, joka ei kuitenkaan menestynyt maarittelevasti verrattuna pop-maailman prinssesoihin Britney Spearsiin ja Christina Aguileraan. Sweet Kisses kylläkin myi tupla-platinaa, joten saavutus on erittäin hyvä ja tyydyttävä depyytti-albumille. Ja saipa Jessica myös kaksi Teen Choice Awardsia parhaasta rakkauslaulusta ja vuoden läpimurrosta.

Jessican toinen albumi, Irresistible, julkaistiin vuonna 2001. Albumi menestyi edeltäjää heikommin myyden USAssa vain kultaa.

Vuosi 2003 oli kääntävä Jessican uran nousuun. Hän meni loppuvuodesta 2002 naimisiin 98 Degrees -poikabändin jäsenen, Nick Lacheyn kanssa, ja vastanaineet saivat MTV -musiikkikanavalta oman tosi-tv-sarjan nimeltä Newlyweds. Sarja alkoi vuonna 2003, ja se osoittautui suureksi hitiksi.

Sarjan menestyksen avaimiksi on mainittu muun muassa Jessican tarkoituksellinen "tyhmän blondin" saappaisiin astuminen. Monet Jessican letkautukset ovat jo legendaarisia, ja niistä jaksetaan edelleen puhua. Sarja pyöri yhteensä neljä kautta.

Newlyweds -ohjelman aikana Jessica julkaisi myös kolmannen albuminsa, In This Skin, joka myi tripla-platinaa USA:ssa. Jessica sanoitti suurimman osan albumin kappaleista, ja suurimmaksi hitiksi noussut With You oli muun muassa Jessican käsialaa. Albumista julkaistiin kaksi versiota; Jälkimmäinen sisälsi kaksi cover -biisia ja DVD:n. Myös kirja Jessican ja Lacheyn häistä julkaistiin Newlywedsiä kuvatessa.

Jessica on luonut uraa myös näyttelijänä. Jessica on esiintynyt suositussa tv-sarjassa That '70s Showssa, ja vuoden 2005 kesällä hän esiintyi ensimmäisessa suuressa leffa-produktiossa nimeltä The Dukes of Hazzard, jossa hän oli naispääosassa. Jessica teki myös leffan soundtrackille coverin Nancy Sinatran These Boots Are Made For Walkin´ -kappaleen, joka tulee olemaan myös Jessican neljännellä albumilla. Albumi ilmestyy tiettävästi viimeistään kesällä 2006. Se kantaa jo nimeä And the Band Played On, ja Jessica on toiminut kappaleiden sanoittajana.

Jessicalla on myös oma kosmetiikka-sarja, ja hän on mainostanut useampia eri tuotteita. Jessica on myös kestosuosikki laulamaan God Bless America -kappaletta eri juhlallisuustilaisuuksissa ja juhlapyhinä.

Jessica on myös erittäin suosittu haastateltava muoti- ja lifestyle -lehdissä. Myös juoru- ja tabloid -lehdet ympäri maailmaa kirjoittavat hänestä säännöllisesti. Jessica on menestynyt myös useissa Seksikkäin-äänestyksissä. Muun muassa Maxim -lehden Top 100 Hot -listalla Jessica nousi ensimmäiseksi vuonna 2004.

Joulukuussa 2005 Jessica laittoi alulle avioeron, ja media on spekuloinut paljon mahdollisia syitä. Virallisesti ero johtuu "yhteensopimattomista eroista parin välillä".

Albumit/singlet:

Sweet Kisses (1999)
- listasijoituksista: 25 U.S./36 U.K.
- myynti USAssa: 2xplatinaa
- singlet:
* 1999: "I Wanna Love You Forever"
* 2000: "Where You Are" (featuring Nick Lachey)
* 2000: "I Think I'm in Love With You"

Irresistible (2001)
- listasijoituksista: 6 U.S./13 CAN
- myynti USAssa: kultaa
- singlet:
* 2001: "Irresistible"
* 2001: "A Little Bit"

This Is the Remix (2002)
- listasijoituksista: 18 (Top Electronic Albums)
- myynti USAssa: ----

In This Skin (2003 & 2004)
- listasijoituksista: 2 U.S./36 U.K.
- myynti USAssa: 3xplatinaa
- singlet:
* 2003: "Sweetest Sin"
* 2004: "With You"
* 2004: "Take My Breath Away"
* 2004: "Angels"

Rejoyce: The Christmas Album (2004)
- listasijoituksista: 14 U.S.
- myynti USAssa: kultaa
- singlet
* 2004: "Let It Snow, Let It Snow, Let It Snow"
* 2004: "O Holy Night"
* 2004: "What Christmas Means to Me"

The Dukes of Hazzard(2005)
- singlet
* 2005: "These Boots Are Made for Walkin'"

And The Band Played On
(tulossa)

Elokuva ja tv-ohjelma:
- The Dukes Of Hazzard (2005)
- That ´70s Show (2002-2003)

Videoita:

I Wanna Love You Forever:
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson---I-wanna-love-you-forever?v=iBgl5h7SV-E&search=jessica simpson

I Think I´m In Love:
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson---i-think-im-in-love?v=Eh7NE8Il_EI&search=jessica simpson

Sweetest Sin:
http://www.youtube.com/w/jessica-simpson-sweetest-sin?v=6Fvn1bhMlBQ&search=jessica simpson

With You (Live at Tour of Duty):
http://www.youtube.com/w/Jessica-Simpson---WIth-You-(live-@-Tour-Of-Duty)?v=nRSftoaOK8g&search=jessica simpson

Angels:
http://www.youtube.com/w/Angels?v=Sreo2pELGOU&search=jessica simpson

Take My Breath Away:
http://www.youtube.com/w/Take-My-Breath-Away?v=z4VMAkGEU0w&search=jessica simpson

These Boots are Made for Walking:
http://www.youtube.com/w/Jessica-Simpson---These-Boots-are-Made-for-Walking?v=02RgsdNjLJo&search=jessica simpson

Baseball World Series:
http://www.youtube.com/w/JS---God-Bless-America-(Live-@-World-Series)?v=9RaN6AMZTi4&search=jessica simpson

Kuvia:

http://vietnamnet.vn/dataimages/original/images646317_Jessica-Simpson3.jpg

http://www.sonymusic.com.hk/jessica/images/photo1l.jpg

http://cyhigh.jacksonsun.com/reviews/images/simpson.jpg

http://www.sonymusic.co.jp/Music/International/Special/JessicaSimpson/image/artist_p.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu