TEKSTINKÄSITTELIJÄT

KÄYDÄ LAITTAMASSA SE NRO 3. Vastakkainasettelun aika on todellakin ohi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000028&posting=22000000013157065

Haloset on nähty ja huonoksi koettu. Uutta verta kehiin ihmiset.
281234
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

toden sanoo, ja joskus ikävätkin asiat on jonkun sanottava totuudenmukaisesti, eli NUMERO 3 MYÖS.

Halonen ei aja mielestäni minun asiaani, Sauli joutui valtiovarainministerinä takavuosina tekemään kipeitä leikkauksia, mutta jonkun ne oli tehtävä ja paljon on vielä tosin tehtävää. Nyt on asiat toisin ja tällä valtiolla on aikoinaan kärvistelyjen vuosien jälkeen mahdollisuudet uuden työn luomiseen, jopa meille tekstinkäsittelijöillekin.

Äänestä

lainasi HUS:lle 30 miljoonaa euroa huonossa taloudellisessa jamassa olevalle sairaalayhtymälle, eikö se jos mikä ole konkreettista toimintaa. NRO 3 MINULTA!

Äänestä

asenteissa tarkistamisen varaa vastapuolella.

Äänestä
  • Kahdesta pahasta oli parempi istuva presidentti. Häntä minäkin äänestin. Niinistöstä ei olisi ollu siihen duuniin. Toivotaan että Tarja kiinnittäis huomiota meihin matalapalkkaisiinkin.

    Äänestä

  • tektsinkäsittelijä työssään kirjoitti:

    Kahdesta pahasta oli parempi istuva presidentti. Häntä minäkin äänestin. Niinistöstä ei olisi ollu siihen duuniin. Toivotaan että Tarja kiinnittäis huomiota meihin matalapalkkaisiinkin.

    hää on tehny tähänki saakka;)

    Äänestä

  • tektsinkäsittelijä työssään kirjoitti:

    Kahdesta pahasta oli parempi istuva presidentti. Häntä minäkin äänestin. Niinistöstä ei olisi ollu siihen duuniin. Toivotaan että Tarja kiinnittäis huomiota meihin matalapalkkaisiinkin.

    oot ikiomaa tartsaasi. Oli nimimerkissäsikin heti näkyvillä väärinkirjoitettu "tektsinkäsittelijä työssään". Montako valkovenäläistä vedit, ennen kuin uskalsit tuon uskomattoman uskaliaan kommenttisi tänne vetää?

    Äänestä

  • tekstinkäsittelijä olekkaan. Kyllä fifty-fifty pistää mun oiken tosissansa ajattelee, et Halonen vois vähä tsempata. Sauli kun tulee takasin sieltä maailmalta, niin tää kukkatäti on aiva hätää kärsimäs.

    Äänestä

JÄLKEEN ODOTAMME TIETENKIN PALKANKOROTUKSIA. VAI OONKO IHAN VÄÄRIN KÄSITTÄNYT, ETTÄ SIIS HALONEN AJAA KAIKKIEN TYÖTÄ TEKEVIEN ASIAA JA POISTA KÖYHYYDEN JA ... PIRU VIE EN MÄ NIITÄ KAIKKIA LUPAUKSIA VOI MUISTAA, VOISKO JOKU JELPPIÄ?

Äänestä
  • HS:ssa oli juttua, että HUS:lla menee aivan loistavasti. Voittoakin on kasaanu yli 30 miljoonaa euroa ja kesätyöntekijöitä palkataan 1500. Mä haluun osani siitä voitosta, saa ne muissakin firmoissa hyväntytönlisiä.

    Äänestä

Heitäänpä nyt höpöttämästä, töitä kyllä piisaa. turhaa pelottelua ettei duunit riittäis.

Uusia palkataan koko ajan ja jopa vakinaistetaan ja lomittajista on huutava pula. Kaikista ei tähän hommaan ole. Nopeus ei riitä eikä pinna kestä.

Ei kannata edes yrittää näihin hommiin jos ei ole stressinsietokykyä olemassakaan saati sitte nopeutta tai taitoa omaksua uusia asioita ja uusia ohjelmia.

Äänestä
  • mutta ei perinteisessä muodossa. Osa porukasta putoaa kelkasta, näin on näreet. Mutta kun olisi edes jotain infoa, että mitä se työ tulevaisuudessa on, sanokaa nyt viisaammat, jos tiedätte.

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    mutta ei perinteisessä muodossa. Osa porukasta putoaa kelkasta, näin on näreet. Mutta kun olisi edes jotain infoa, että mitä se työ tulevaisuudessa on, sanokaa nyt viisaammat, jos tiedätte.

    kaivattaisiin...

    Asia 3:HUS:n palkkastrategian ja siihen liittyvien toimenpideohjeiden tarkistaminen

    Hallitus hyväksyi esitetyn palkkastrategian ajalle 2006 – 2010. Esittelytekstiin tehtiin tulospalkkion rahoitusta koskeva tarkennus: Tulospalkkion voi olla enintään viisi prosenttia tulosyksikön palkkasummasta ja yksilötasolla enintään yhden kuukauden palkkasummaa vastaava summa. Lisäksi tarkistetaan vielä kohta, jossa määritellään, kauanko työntekijän on täytynyt olla palveluksessa päästääkseen osalliseksi tulospalkkiosta.

    Kuntayhtymän palkkastrategia perustuu tehtävien vaativuuden arvioinnin pohjalta määräytyvään tehtäväkohtaiseen palkkaan, henkilökohtaiseen lisään ja tulospalkkiojärjestelmään. Tulospalkkion periaatteet on hyväksytty maaliskuussa 2004, ja järjestelmää levitetään asteittain koko kuntayhtymään. Nyt asetetun tavoitteen mukaan tulospalkkiojärjestelmänpiirissä on tänä vuonna 20 prosenttia, vuonna 2007 40 prosenttia ja vuonna 2008 puolet henkilöstöstä.

    Tulospalkkioon tarkoitettua rahoitusta ei ole mahdollista budjetoida etukäteen, vaan tulospalkkioita voidaan maksaa, jos järjestelmällä saadaan aikaan säästöjä ja talousarvioon vahvistettuja kuloja saadaan karsituiksi.

    Muut asiat: Hallitus päätti muut asiat esityksen mukaisesti.

    Täydennys 1.2.2006: Henkilöstöosasto tarkisti hallituksen toivomuksen mukaisesti tulospalkkion oikeutettujen määrittelyn, ja sanamuoto säilyy ennallaan: "Oikeus tulospalkkioon on ...tulospalkkioyksikön henkilöstöllä edellyttäen, että henkilö on ollut tulospalkkioyksikön palveluksessa ko. tulospalkkiovuonna yhdenjaksoisesti vähintään 6 kuukautta."

    ...siis toi viimeinen lause, kuka kuuluu tulospalkkioyksikköön, hmmm, lääkärit/ylin johtoko ainoastaan?

    Äänestä

  • tulospalkkiosta kirjoitti:

    siis olenko ollut ihan pihalla, kun tämän päivän Hesarissa mainostettiin HUS:n niin hyvää tulosta, että oliko muistaakseni yli 30 miljoonan euron palautukset kunnille......eli lähes yhtä paljon korkoineen kuin Luxemburgin pankki lainasi HUS:lle.. ja jotka rahat "leikisti" palautetaan kunnille.. missä kohtaa piti nauraa??

    Äänestä

  • SÄÄSTÖISTÄ kirjoitti:

    et yks yhteen meni, enkä tiedä mäkää missä kohtaa pitäs itkua vääntää. Et kun se 30 milliä kasvoi korkoa, ni summahan täsmäsi.

    Äänestä

  • tässä funeerasin kirjoitti:

    et yks yhteen meni, enkä tiedä mäkää missä kohtaa pitäs itkua vääntää. Et kun se 30 milliä kasvoi korkoa, ni summahan täsmäsi.

    Minkälaisia ohjelmia käytätte ja montaako eri ohjelmaa joudutte käyttämään työssänne?

    Äänestä

  • tekstinkäsittelijä kirjoitti:

    Minkälaisia ohjelmia käytätte ja montaako eri ohjelmaa joudutte käyttämään työssänne?

    tietää, mut mirandaa ja päikässä clinisoftia

    Äänestä

  • haluut kirjoitti:

    tietää, mut mirandaa ja päikässä clinisoftia

    kaatuu päivittäin;)

    Äänestä

  • haluut kirjoitti:

    tietää, mut mirandaa ja päikässä clinisoftia

    Ihan huvikseni kyselen kun nykysenä tietokoneaikana tuntuu noita käytettäviä ohjelmia piisaavan.

    Äänestä

PALKOISTA: PALKKASTRATEGIA 2006 - 2010, MIHIN UNOHDETTIIN TEKSTINKÄSITTELIJÄT.

Pitäskö nauraa: "Palkkastrategian tavoitteena on tulokselliseen toimintaan kannustava ja siitä palkitseva palkkaus."

Tehtäväkohtainen palkka: Palkka, joka perustuu tehtävien vaativuuteen (Aikaisemmin peruspalkka), hmmmmmmm... jos aikaisemmin oli peruspalkka minkä arvoiseksi lasketaan textarin tehtävien vaativuus??

TOIMENPITEET TAVOITETILAN SAAVUTTAMISEKSI:

Palkkastrategian kriittiset menestystekijät (olipa hauska sanavalinta) ovat seuraavat:

- Tehtäväkohtainen palkka perustuu tehtävien vaativuuden arviointiin.
- Määräaikaiset olennaiset muutokset tehtävien vaativuussa otetaan huomioon palkassa tehtävälisänä
- Henkilökohtaista lisää käytetään hyväksyttyjen kriteereiden mukaisesti (mitkähän nekin tarkalleen otettuna on,hah)
- Tulospalkkiojärjestelmää sovelletaan

En nyt jaksa koko 18-sivuista raporttia tähän väsätä, mutta lukekaa ja viisastukaa, joku veti taas maton alta.

Äänestä
  • luettavaa, en ole näiltä työkiireiltäni sinne HUS:n sivustolle ehtinytkään.

    Ja nyt kun noin ylimalkaan tämän raportin luin, mietin että on tää niin väärin. Meistä textareista otetaan kaikki mehut irti 2007 loppuun mennessä ja sen jälkeen, haloo kukaan ei ole kertonut mitä sitten? Jotkut tuolla heittelee, että koulutetaan uusiin tehtäviin etc. Olisko se uusi paikka työttömyyskortistossa? VOISKO NY JOKU KERTOO, MEINAAN ETTÄ OSAAN JÄRKÄTÄ ELONI SIIHEN MALLIIN, ETTÄ ON MUUTAKIN ELÄMÄÄ KUIN HUS/HYKS. kun yt-neuvottelujen tuloksenakin yleensä on, että päivä - pari, jos sitäkään ja kerää henk.koht. tavarasi, sinua ei enää tarvita.

    Äänestä

  • olipa miel.kiintoista kirjoitti:

    luettavaa, en ole näiltä työkiireiltäni sinne HUS:n sivustolle ehtinytkään.

    Ja nyt kun noin ylimalkaan tämän raportin luin, mietin että on tää niin väärin. Meistä textareista otetaan kaikki mehut irti 2007 loppuun mennessä ja sen jälkeen, haloo kukaan ei ole kertonut mitä sitten? Jotkut tuolla heittelee, että koulutetaan uusiin tehtäviin etc. Olisko se uusi paikka työttömyyskortistossa? VOISKO NY JOKU KERTOO, MEINAAN ETTÄ OSAAN JÄRKÄTÄ ELONI SIIHEN MALLIIN, ETTÄ ON MUUTAKIN ELÄMÄÄ KUIN HUS/HYKS. kun yt-neuvottelujen tuloksenakin yleensä on, että päivä - pari, jos sitäkään ja kerää henk.koht. tavarasi, sinua ei enää tarvita.

    Työpaikkoja on muuallaki ku hesa akselilla.

    Äänestä

  • helsinkikeskeiselle vastaus kirjoitti:

    Työpaikkoja on muuallaki ku hesa akselilla.

    Rovaniemelläkö, ilmoita... vaikka ei todella kiinnosta tuppukylät himppuakaa, et kyllä mä stadin friidu kun oon ikäni ollu, ja onhan se ihmekumma, jos mulla täältä duunit loppuu jonku ihme koneen takii, et funtsi sitä.

    Äänestä

  • missä kirjoitti:

    En usko että sinne ees huolittais hesalaisia kun ne on kuulemma laiskoja.

    Äänestä

  • ovat laiskoja kirjoitti:

    En usko että sinne ees huolittais hesalaisia kun ne on kuulemma laiskoja.

    ja vääräjalkasia pikkuihmisiä, äänestivät tarjaa, vaikka parempaakin olis ollut tarjolla, että lisäksi tyhmiäkin;)

    Äänestä

  • missä kirjoitti:

    Rovaniemelläkö, ilmoita... vaikka ei todella kiinnosta tuppukylät himppuakaa, et kyllä mä stadin friidu kun oon ikäni ollu, ja onhan se ihmekumma, jos mulla täältä duunit loppuu jonku ihme koneen takii, et funtsi sitä.

    ja tätä isojen tehtaiden roudausta jopa maapallon toiselle puolelle, että kyllähän sitä nyt yks tekstinkäsittely-yksikkö saadaan vaikka rovaniemelle, mut en lähde, vaikka maksettais, en jaksa sitä ikikaamosta, tarpeeks on jo täällä etelässäkin kestämistä kun puolet vuodesta tota paskakeliä yrittää kestää.

    Äänestä

  • helsinkikeskeiselle vastaus kirjoitti:

    Työpaikkoja on muuallaki ku hesa akselilla.

    saanu vallan eri signaaleja tuolta hesarista ja uutimista... et tehtaat muuttaa pois ja ihmisiä marssii joka ikinen päivä ulos jostaki puljusta.

    Äänestä

  • ovat laiskoja kirjoitti:

    En usko että sinne ees huolittais hesalaisia kun ne on kuulemma laiskoja.

    nunnukka, hesalaiset elää maan kalleimmassa kaupungissa, täällä saa paiskoa töitä olan takaa, että henki pihisee. Mitenkä siellä jänkhällä, poroa vedetään naamariin ja eletään tukirahoilla..

    Äänestä

Palvelualan työntekijät aloittavat lakon Saksassa
( 6.2. 10:31 )

Saksan suurimman ammattiliiton, palvelualoja edustavan Verdin työntekijät lakkoilevat. Työtaistelu koskee aluksi noin 10 000:ta sairaalaa, jäteautojen kuljettajia ja lasten päiväkotien työntekijöitä läntisessä Saksassa.

Liitto vastustaa suunnitelmia lisätä työtuntien määrää puolellatoista tunnilla 40:een viikossa ilman lisäkorvauksia. Työaikaa ollaan lisäämässä muun muassa Baden-Württembergin osavaltiossa, mutta lakkoa valmistellaan myös kuudessa muussa osavaltiossa.

Verdi on ilmoittanut olevansa valmis neuvottelemaan työnantajapuolen kanssa. Se on kuitenkin varoittanut lakon laajenemisesta, ellei sopua synny. (STT)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MUISTAKAA kirjoitti:

KÄYDÄ LAITTAMASSA SE NRO 3. Vastakkainasettelun aika on todellakin ohi.

http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=121&conference=4500000000000028&posting=22000000013157065

Haloset on nähty ja huonoksi koettu. Uutta verta kehiin ihmiset.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu