hihnan pureskelusta!!

krunts

eli meillä on n.puolenvuoden ikäinen belgianpaimenkoiran pentu, ja asutaan maalla. Ongelmana on että aina kun sitä yrittää viedä hihnassa lenkille, se puree sitä KOKO ajan, ei keskity ollenkaan pissaamiseen. ollaan yritetty vaikka mitä konsteja, mutta mikään ei auta! mitä tehdä?

8

1017

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ---

      Aika yleinen harrastus tuo hihnojen pureskelu nuorilla koirilla.

      Itsestäänselvän ja arkisen kuuloinen neuvo, mutta parhaiten se vika karsiutuu pois määrätietoisella ja johdonmukaisella kieltämisellä. Vaatii pitkäjännitteisyyttä eikä vaiva lopu päivässä eikä välttämättä edes viikossa, riippuen koirasta ja teidän välisestä suhteesta. Koiran ei vain anneta purra sitä hihnaa. Missään tapauksessa sitä hihnaa ei silloin myöskään käytetä ikinä eikä koskaan leluna tai palkkauksena.

    • noita

      No se saattaa sitten esim. haastaa sillä taluttajaa riehumaan jne. Ja sitten jos on taisteluhalua niin kuumuu siitä, kun kiskot vastaan? Tässäpä yksi skenaario miten päädytään hankalaan itseään edelleen ruokkivaan tilanteeseen.
      Olen toisen kirjoittajan kanssa samalla linjalla siinä, että se pitäisi nyt saada kurilla loppumaan. Mutta jos jatkuu vaan, kokeile sitten vaikka harhautusta, jossa kyllä fuskataan siinä mielessä, että toisissa tilanteissa sinun auktoriteetillasi pitää ei-toivottu käyttäyminen kuitenkin lopettaa... Eli laita sille sellainen hihna, jossa on alussa ketjua. Näin jollakin tällaisen hihnan ja sitä varmaan pirullista purra!

    • konsti julha

      Väität käyttäneesi konsteja. Kirjoitustapasi kertoo, että puhut potaskaa. Et ole vielä tehnyt mitään koiran mielestä. Joten nauti vaan lenkkeilystä riehuvan koiran kanssa. Koira nauttii tyhmyydestäsi ja saamattomuudestasi.

    • Emma

      ..muiden joukossa.
      Oma koira tarttui hihnaan ja repi sitä kiun mielipuoli. Otimme käyttöön kolinapurkin. Eli kovaa muovia tai metallia oleva purkki, jonka sisässä jotain kovaa joka kolisee kun purkkia ravistaa. Aina kun koira oli tarttumassa hihnaan, kolistin purkkia.
      Sama keino toimi kun tuli toinen koira vastaan ja into oli mennä rähinällä päälle. Ennakointia vaan pitää olla tilanteisiin.

    • vähän samaa vikaa

      Millaisia keinoja olet mahtanut käyttää?? Kiskomista ja huutamista? Pennuilla on luontainen tapa purra vähän kaikkea, eikä sitä "pienestä nakertelusta" tulisi kieltää. Itselläni on reilu kolmekuinen pentu, jota ulkoilutan tosin yleensä ilman hihnaa, mutta jos lähden hihnassa viemään lenkille ja pentu alkaa purra hihnaa ja riehua tai kiskoa, pysähdyn paikalleni, enkä liiku millikään ennen kuin koira lakkaa joko kiskomasta ja tulee luokse ihmettelemään, mistä moinen vauhdin tyssäys, tai rauhottuu ja irroittaa otteen hihnasta. En myöskään suo minkäänlaista huomiota (katso silmiin, kiellä tai huuda). Tämä tapa vaatii erittäin pitkiä hermoja, mutta pinnan kestäessä tulee lenkeistäkin paljon mukavampia kun koira on ymmärtänyt ettei matka etene ellei olla nätisti. Tsemppiä!

    • Nimetön

      joo, meillä on ollut sama ongelma. Meidän belkkaripoika on vuoden ja alkaa vähitellen oppimaan ettei hihnaa suuhun, mutta on niitä sitten purtukin monet jo rikki.Neuvoksi, ostakaa ketjua siihen hihnaan...

    • kieltolaki

      Kiellä koiraa jos se puree hihnaa. Belki on on viisas ja ymmärtää nopeasti, jos kiellät oikein.

    • Kouluttaja

      Jos se hihnan pureskelu häirittee ettekä halua sen koiran sitä tekevän niin saahan sen tavan pois.. Riittävän kova pakote vaan, niskasta kiinni ja ravistus. Yleensä Belgit on sen verran pehmeitä ettei tätä tarvii montaa kertaa tehdä kun ne jo uskovat. Eikä varmasti koira siihen hajoa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 121
      1520
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      203
      1006
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      148
      619
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      223
      520
    5. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      499
    6. 30
      472
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      444
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      182
      433
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      39
      408
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      393
    Aihe