Ilman ruotsia?

Siirrän kysymykseni tälle palstalle siinä toivossa, että vastauksia tulisi enemmän kuin toisaalla:

Kertoisitteko te, tällä hetkellä Suomessa amk- tai korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat, vastikään valmistuneet tai muutoin asioista perillä olevat, ovatko ruotsin opinnot suomalaisissa korkeakouluissa tai ammattikorkeakouluissa pakollisia (siis edellytys tutkintotodistuksen saamiselle)? Silloin, kun itse opiskelin, oli käytännössä mahdotonta saada sen paremmin keskiasteen oppilaitoksesta kuin korkeakoulustakaan tutkintotodistusta ilman hyväksytysti suoritettuja ruotsin opintoja.

Tyttäreni, joka käy kouluaan muualla kuin Suomessa (joskin suomeksi) mutta kenties haluaisi myöhemmin Suomeen opiskelemaan ammattia tai tutkintoa, ei ymmärrä lainkaan, miksi hänen pitäisi vaivautua koulussa opiskelemaan vapaaehtoisesti ruotsia, kun kaveritkaan eivät sitä tee. Minä olen yrittänyt perustella ruotsin opiskelun tarpeellisuutta sillä, että suomalaiset korkeakoulut ja muut oppilaitokset edelleen edellyttävät ruotsin opintojen suorittamista (eivätkä suinkaan aloita omia kurssejaan nollatasolta, vaan olettavat opiskelijoiden osaavan vähintään lukion oppimäärän mukaisesti ruotsia), koskapa ruotsinkielisellä vähemmistöllä on edelleen lain suoma oikeus saada Suomessa palveluja omalla äidinkielellään. Tietääkseni tilanne ei tältä osin ole viime vuosikymmeninä muuttunut.

Voitteko nykytilanteesta paremmin perillä olevina kertoa vanhalle kävylle, onko ruotsia edelleen ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskeltava vai onko Suomessa olemassa oppilaitoksia, joissa ruotsin kursseja ei jostain syystä tarvitsisikaan suorittaa tai ne jostain verukkeella voisi korvata muilla suorituksilla? Mikä mahtaa tilanne olla ammattikouluissa? Miten oppilaitoksistanne selviäisi opiskelija, jonka ruotsin taito on - oikesti - nolla? Haluaisin tietää, olenko heittäytynyt hankalaksi aivan turhaan.
121098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

on edelleenkin pakollinen kieli ammattikorkeessa. Eikä niitä papereita saa ilman ruotsin kurssien suorittamista. Mulla itellä oli aluksi kyllä perusteet kurssi, joka oli tarkotettu niille jotka on joko ammattikoulun käyneitä tai ruotsin opiskelusta on muuten vain aikaa. Oma ruotsin taito on todella heikko mut läpi olen uusinnoilla päässy, huonoimmalla mahdollisella arvosanalla kylläkin.

Äänestä

Kyllä ruotsi on pakollinen aine edelleen, mutta minulla on sellainen mielikuva, että jos ei ole kyseistä ainetta opiskellut aikaisemmin, so. käynyt koulunsa ulkomailla, voi saada ruotsista vapautuksen ja korvata sen muilla kieliopinnoilla. Tästä en kyllä mene takuuseen ja asia tulisi varmistaa jostain virallisesta lähteestä. Toisaalta Suomessahan on myös ulkomaalaisia opiskelijoita, joiden tutkintoon ruotsi ei luonnollisestikaan kuulu, joten ei se aivan välttämätöntö ole papereiden saamiseksi. Toisaalta vapautus edellyttää sekä peruskoulun yläasteen että lukion suorittamista ulkomailla, jotta voidaan tosiaan olla varmoja siitä, että nuori ei ole ruotsia opiskellut. Pelkkä huono kielitaito ei valitettavasti oikeuta vapautukseen.

Äänestä

Käsittääkseni valtion virkoja ei voi hakea ilman tuota suoritettua ns."virkamiesruotsia" eli 1ov/2op laajuista ruotsin kielen korkeakoulutason kurssia. Jos tuota ei suorita osanana opintojaan, täytyy se suorittaa erikseen erillisenä tenttinä.

Eli ulkomailla tutkintonsa suorittavat joutuvat valtion tai kunnan virkaan hakiessaan osoittamaan ruotsinkielen taitonsa joko niin että tuo kurssi on osana opintoja, tai erillisenä tenttinä.

Tämän tiedon paikkansapitävyys kannattaa kuitenkin varmistaa opetusministeriöstä.

Äänestä
  • Täällä ei mitään

    Äänestä


  • ... kirjoitti:

    Ruotsia voi olla pakollisena enemmän tai vähemmän. Virkamiesruotsin osaamisesta saa todistuksen kun osoittaa osaavansa ruotsia riittävän hyvin. Kokeeseen voi mennä vaikka suoraan peruskoulusta, jos siltä tuntuu, eikä sillä ole mitään tekemistä opintoviikkojen kanssa. Omaan (KTM) tutkintooni kuuluu 3 opintoviikkoa ruotsia (ruotsin peruskurssi).

    Äänestä

  • En jaksa korjailla tuota muuten kuin ilmoitan, että totta kai valtion virkoja voi hakea ja niihin tulla myös valituksi vaikka ei olisi mitään kielitutkintoa. Ukko on työvoimatoimiston johtaja ja suoritti virkamies ruotsin vajaa 15v ennen eläkettä. Sitä virkamiesruotsia on muuten eri tasoja vähintään kolme mutta kai jopa viisi. Helpoin taso on ihan vaan auttavaa tervetuloa ja tohon suuntaan jne.

    Äänestä

  • vaikka pohjana olisi perus koulu. Hakihan sinne viimeksikin joku 18v abi kun sen johtajan paikka oli auki. Siitä oli lehdessä

    Äänestä

  • rthrwthwh kirjoitti:

    En jaksa korjailla tuota muuten kuin ilmoitan, että totta kai valtion virkoja voi hakea ja niihin tulla myös valituksi vaikka ei olisi mitään kielitutkintoa. Ukko on työvoimatoimiston johtaja ja suoritti virkamies ruotsin vajaa 15v ennen eläkettä. Sitä virkamiesruotsia on muuten eri tasoja vähintään kolme mutta kai jopa viisi. Helpoin taso on ihan vaan auttavaa tervetuloa ja tohon suuntaan jne.

    Kannattaa perehtyä asioihin ennekuin johtaa ihmisä harhaan. Nykyään uusilta virkojen hakijoilta edellytetään tietyn tasoinen ruotsinkielen taito ja se tulee tavalla tai toisella olla osoitettu.
    Virkamiesten ruotsinkielen taidosta määrää keililaki ja sen nojalla annaetut asetukset.
    www.finlex.fi löytyy lisää. Se ukkosi on varmaan olut julkisella jo ennekuin noita kieli vaatimuksia on tullut ja suorittanut tutkinnon vasta kun on ollut pakko.

    Äänestä

  • Kiitos kommenteista. Eivät siis uumoiluni menneet ainakaan pahasti vikaan. Helpompaa taitaa olla lapsen kärvistellä seuraavat neljä vuotta kerran viikossa ruotsin tunneilla kuin aloittaa aikuisena muiden opintojen ohessa ruotsin tankkaaminen nollasta silloin, jos päättäisi hakeutua Suomeen opiskelemaan. Ja jos lähtee muualle, ei ruotsin auttavasta taidosta suurempaa haittaakaan liene.

    Äänestä

  • Homekorvamutsi kirjoitti:

    Kiitos kommenteista. Eivät siis uumoiluni menneet ainakaan pahasti vikaan. Helpompaa taitaa olla lapsen kärvistellä seuraavat neljä vuotta kerran viikossa ruotsin tunneilla kuin aloittaa aikuisena muiden opintojen ohessa ruotsin tankkaaminen nollasta silloin, jos päättäisi hakeutua Suomeen opiskelemaan. Ja jos lähtee muualle, ei ruotsin auttavasta taidosta suurempaa haittaakaan liene.

    ainakin AMKinsinööriksi voi varmasti opiskella ilman ruotsia. Siis laki tuskin sitä vaatii. Ja jos vaatiikin niin ei se tule olemaan este. Tekniikassa porukka osasi niin huonosti ruotsia, että se oli käytännössä täysin nolla. Ja yksi ainoa opintoviikko siis noin 30tuntia ja koe. Kyllä ne kokeet jokainen näppärä henkilö jotenkin lunttaa läpi. Ja meillä ainakin tovottomimmille tapauksille järjestettiin joustava koe josta kaikki pääsi läpi. Ei amk:lla ole varaa jättää papereita leimaamatta jonkun ruotsin opintoviikon takia. Hoitsuista ja kauppallisista en osaa sanoa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Homekorvamutsi kirjoitti:

Siirrän kysymykseni tälle palstalle siinä toivossa, että vastauksia tulisi enemmän kuin toisaalla:

Kertoisitteko te, tällä hetkellä Suomessa amk- tai korkeakoulututkintoa suorittavat opiskelijat, vastikään valmistuneet tai muutoin asioista perillä olevat, ovatko ruotsin opinnot suomalaisissa korkeakouluissa tai ammattikorkeakouluissa pakollisia (siis edellytys tutkintotodistuksen saamiselle)? Silloin, kun itse opiskelin, oli käytännössä mahdotonta saada sen paremmin keskiasteen oppilaitoksesta kuin korkeakoulustakaan tutkintotodistusta ilman hyväksytysti suoritettuja ruotsin opintoja.

Tyttäreni, joka käy kouluaan muualla kuin Suomessa (joskin suomeksi) mutta kenties haluaisi myöhemmin Suomeen opiskelemaan ammattia tai tutkintoa, ei ymmärrä lainkaan, miksi hänen pitäisi vaivautua koulussa opiskelemaan vapaaehtoisesti ruotsia, kun kaveritkaan eivät sitä tee. Minä olen yrittänyt perustella ruotsin opiskelun tarpeellisuutta sillä, että suomalaiset korkeakoulut ja muut oppilaitokset edelleen edellyttävät ruotsin opintojen suorittamista (eivätkä suinkaan aloita omia kurssejaan nollatasolta, vaan olettavat opiskelijoiden osaavan vähintään lukion oppimäärän mukaisesti ruotsia), koskapa ruotsinkielisellä vähemmistöllä on edelleen lain suoma oikeus saada Suomessa palveluja omalla äidinkielellään. Tietääkseni tilanne ei tältä osin ole viime vuosikymmeninä muuttunut.

Voitteko nykytilanteesta paremmin perillä olevina kertoa vanhalle kävylle, onko ruotsia edelleen ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskeltava vai onko Suomessa olemassa oppilaitoksia, joissa ruotsin kursseja ei jostain syystä tarvitsisikaan suorittaa tai ne jostain verukkeella voisi korvata muilla suorituksilla? Mikä mahtaa tilanne olla ammattikouluissa? Miten oppilaitoksistanne selviäisi opiskelija, jonka ruotsin taito on - oikesti - nolla? Haluaisin tietää, olenko heittäytynyt hankalaksi aivan turhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu