Taimi suoja

Ostin Vierumäeltä visakoivun taimia ja laitoin "Tubeksen" putkeen kasvamaan. Putken tekijä lupasi, että puu kasvaa aina ensikesänä ulos putkesta?
Ei kasvanut ulos vaikka elossa olivat.
Seuraavana talvena kuolivat 98%.
Taimilla oli vuoden takuu ja soitin menin hakemaan takuuseen uusia olivat loppuneet? Lupasivat seuraavana vuoten uudet? Seuraavana keväänä sanoivat, että ei kahden vuoden päästä anneta mitään?? Olin hölmö, kun en vaatinut kirjallisena(oli sama henkilö joka lupasi uudet)?
Ostin uusia sitten kuoli vain osa ja sitten epäilin, että putkessa lämpenee ja juuret ovat jäässä, siksi taimet kuolee?
Putken testaaja oli testannut putkensa länsi Suomessa, jossa ei ole routaa ja olivat hämmästyneitä, että jossain on routaa metsässä??
Mhy:t ym metsäoganisaatiot suositteli ko putkia, mutta minä maksoin viulut??
Tein sitteen putkiin reikiä ja loput ei kuolleet.
Putkessa kasvanut 2-3m taimi vaan ei kestä pystyssä, edes kesällä??
122676
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

moi no meillä pottitaimina gloonaamalla visakoivun taimii 1 ha ja ei tuola oikein oo montaa menehtynyt,,, pois sellaset putket.

Äänestä
  • Silloin MHY suositteli, että tulee metrin pituinen suora osuus visakoivua, eikä myyrät ja hirvet syö taimena.
    Metsäntutkimuslaitos oli testannut ja hyväksi "havainnut"?
    Kehen sitä uskoisi, ellei huippututkijoita??

    No nyt en usko niihinkään:))

    Äänestä

  • Suojat kirjoitti:

    Silloin MHY suositteli, että tulee metrin pituinen suora osuus visakoivua, eikä myyrät ja hirvet syö taimena.
    Metsäntutkimuslaitos oli testannut ja hyväksi "havainnut"?
    Kehen sitä uskoisi, ellei huippututkijoita??

    No nyt en usko niihinkään:))

    Täytyy työllistyä,tässä takavuosina mm.eräs tupakkateollisuuden palkkaama rohvessori piti lausunnoissaan tupakkia jopa terveyttä edistävänä,ota sitten selvä näistä "totuuksista".

    Äänestä

  • Putket oli muka hyvä laittaa, että tulee edes 1m hyvälaatuista visakoivua?
    Se oli huono ratkaisu, enkä ole uskonut enää metsäammattilaisten arvauksiin? Vaikka myyrätalvina voi käydä köpelöstikin....

    Äänestä

Meillä ovat hyvin pärjänneet ilman mitää suojia. Muistaakseni ekana talvena jänikset järsi kaksi puuta, mutta niistäkin toinen vielä lähti kasvamaan. Jos suoraa runkoa haluat, kannattaa vain istuttaa taimen suht lähelle toisiaan. näin alaoksia ei paljoa tule. tai sitten istuta joukkoon kuusta, ja visat lähelle niitä. voit sitten myöhemmin tehdä tilaa koivuille kaatamalla kuuset.

Äänestä
  • Hirviä ei ole paljon, eikä peuroja, mutta ohi kulkevat katkaisivat suurimmat visakoivut.
    Omin päin olisin onnistunut paljon paremmin, kuin ruveta nyt uskomaan "virallisiin" opastuksiin, jotka eivät kumminkaan vastaa opastuksen oikeenlisuudesta.
    Etenkin tämä tubeks putki oli arvaamaton.
    Nyt käytänkin vain maalaisjärkeä, johon sisltyy myös vastuu:))

    Äänestä

Kirjoitit, että: "Putken testaaja oli testannut putkensa länsi Suomessa, jossa ei ole routaa ja olivat hämmästyneitä, että jossain on routaa metsässä??"
Täällä ainakin on routaa metsässäkin harva se talvi. Uskon, että sitä on Turussakin ainakin joinakin vuosina.

Äänestä
  • Suuret organisaatiot puhuivat silloin putkiasian puolesta, mutta niiden testausvuosina ei kuulemma ollut routaa testipaikoilla.
    Siksi kaikkeen tietoon pitää suhtautua varauksellisesti.
    Tälläkin osastolla oli joku Mti joka puhui kaikkien puun ostajien ja MHY:iden puolesta ja vakuutti, että kukaan ei tee väärin?
    Ei ottanut silti vastuuta itselleen, jos joku tekeekin muualla toisin, kuin oikein on.

    Äänestä

  • Siellä missä oli tutkittu, ei tutkijoiden mukaan ole ollut tutkimuspaikoilla sanottavasti routaa??

    Lumisilla paikoilla ei maa paljon jäädy ja jos ei tupes putkeen käy aurinkokaan (1m putki)voihan se toimia, mutta voi olla ettei toimi ja vahinko MO:jan

    Äänestä

Kyllä tämä on todellinen ongelma näillä Englantilaisilla putkilla.
Niissä ei ole tuuletusta, jolloin putken sisällä oleva ilma lämpiää kevättalvella kun aurinko alkaa lämmittää. Tällöin taimi luulee kevään jo tulleen ja tuottaa ensimmäiset silmut jotka kuivattavat taimen koska maa on roudassa. Ko. lämpötilan nousua on tutkinut mm MTTK Vihtavuoren asema. Uskon, että taimissa ei ole ollut mitään vikaa. Vika on ollut valitsemissasi suojissa, joissa ei ole tuuletusta.
Suojia on markkinoilla muitakin ja näillä ei ole kyseistä ongelmaa. Taimikkoa suunnitellessa voi katsoa esimerkiksi Agramen kotisivut jossa on paljon hyödyllistä tietoa

Äänestä
  • Kyllä se oli oikein Turun seudulta olevien tutkijoiden tietoa, ettei vaan ollut metla tai joku sellainen.
    Kun mainitsin, että suomessa voi olla routaakin, niin kuului vastaus, ettei ole tullut mieleenkään tuo ajatus???
    Suositeltiin visakoivulle metrin putkea, että tulee ainakin metri suoraa puuta..

    Äänestä

  • Tupeksin putkia kirjoitti:

    Kyllä se oli oikein Turun seudulta olevien tutkijoiden tietoa, ettei vaan ollut metla tai joku sellainen.
    Kun mainitsin, että suomessa voi olla routaakin, niin kuului vastaus, ettei ole tullut mieleenkään tuo ajatus???
    Suositeltiin visakoivulle metrin putkea, että tulee ainakin metri suoraa puuta..

    Viime keväänä oli roudan takia n. 400 visakoivun pottitaimea nurin (1300:sta). Käytin 30 cm korkeita myyräsuojia, mutta en tukenut niitä "grillitikulla". Aikaisin keväällä huomasin vahingon ja poljin kaatuneet taimet takaisin
    pystyyn. Kaikki (!) pysyivät hengissä. Nyt jännitetään myyrälaumojen aiheuttamien tuhojen määrää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


"Tubes" kirjoitti:

Ostin Vierumäeltä visakoivun taimia ja laitoin "Tubeksen" putkeen kasvamaan. Putken tekijä lupasi, että puu kasvaa aina ensikesänä ulos putkesta?
Ei kasvanut ulos vaikka elossa olivat.
Seuraavana talvena kuolivat 98%.
Taimilla oli vuoden takuu ja soitin menin hakemaan takuuseen uusia olivat loppuneet? Lupasivat seuraavana vuoten uudet? Seuraavana keväänä sanoivat, että ei kahden vuoden päästä anneta mitään?? Olin hölmö, kun en vaatinut kirjallisena(oli sama henkilö joka lupasi uudet)?
Ostin uusia sitten kuoli vain osa ja sitten epäilin, että putkessa lämpenee ja juuret ovat jäässä, siksi taimet kuolee?
Putken testaaja oli testannut putkensa länsi Suomessa, jossa ei ole routaa ja olivat hämmästyneitä, että jossain on routaa metsässä??
Mhy:t ym metsäoganisaatiot suositteli ko putkia, mutta minä maksoin viulut??
Tein sitteen putkiin reikiä ja loput ei kuolleet.
Putkessa kasvanut 2-3m taimi vaan ei kestä pystyssä, edes kesällä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu