alistun sinulle

alistajaa?

olin sopinut netissä tapaamisesta tuntemattoman miehen kanssa. Etukäteen kerroin hänelle että pidän alistamisesta, kivusta, sitomisesta, nöyryyttämisestä ja haluan olla orjana pari yötä pientä maksua vastaan. Ja kerroin hänelle mittani, 176/66/13.

Hän halusi heti nähdä minut ja kertoi etukäteen että hänellä on 19cm kalu ja pitää alistamisesta, varsinkin nuorien poikien. koska olen 18v ja pidän vanhemmista..

Sitten pääsin hänen luokse ja söimme ensin ja sitten hän käski minut suihkuun. Tein työtä käskettyä. Kun tulin suihkusta hän sitoi minut sänkyyn selälleen, kädet sängynpäätyyn ja jalat käsistä lähteviin naruihin. Ilman mitään liukastetta hän alkoi työntää isoa kaluaan minun todella tiukkaan peppuun ja se sattui aivan valtavasti ja samalla hän läpsi reisiäni. Kalu upposi tuskallisen hitaasti sisääni ja hetken kuluttua hän pani minua jo lujaa niin että kivun kyyneleet valuivat silmiltäni.

Sitten hän otti kalunsa pois sisältäni ja haki ruoskan ja alkoi ruoskimaan minua pepulle, hän laittoi minut anelemaan kaikkea. Peppuni oli aivan punainen. Sitten hän työnsi kurkun peppuuni siksi aikaa kun tuli naimaan minua suuhun. Hän nai minua lujaa suuhun, upotti kullinsa pohjaan asti vaikka kuinka kaoin ja yritin laittaa vastaan. Hetken kuluttua hän laukesi kasvoille. Seuraavat kaksi päivää hän nussi minua ja kidutti minua ja nöyryytti minua.

Haluaako joku jatkoa tarinalle? ja haluaisiko joku nähdä tälläisen pojan oikeasti ja tehdä tälläisiä asioita hänelle?

4

5871

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Alistaja 55v

      Minullakin on kokemuksa nuorten poikien alistamisesta. On mukava katsella kuinka kova kiihko niillä on ensimmäisillä kerroilla. Kerrankin kun alistin aika nuorta poikaa ja se oli saanut maistaa kaluani enkä ollut tyytyväinen suuhoitoon sanoin rankaisevani siitä piiskaamalla munia ja kalua. Poika rukoili armoa mutta kun olin lyönyt muutaman kerran niin se laukesi sen jälkeen alkoi nielukin aukeamaan niin ettei heti tarvinnut piiskata. Tätä piokaa joka on jo mies minä piiskaan vieläkin ja nykyisin sen kalu ja kivekset tarvitsee huomattavasti enemmän piiskaa ennenkuin se laukeaa.

      • @Alistaja 55v Ota ihmeessä yhteyttä jos kaipailet uutta piiskattavaa ;-)


    • Haba 32 cm

      Onko tuollainen kaverin piiskaaminen voima- vai tekniikkalaji. Entä jos kuritettava alkaa pistää kampoihin tosissaan, eikö siinä ole vaara, että setä tuleekin itse piiskatuksi. Onkohan kenellekään sattunut sellaitsa työtapaturmaa?

    • ultramariinitaivas

      Kuinka näitä ikivanhoja jaksetaan aina nostaa esiin... Kuluttakaa aikaanne mieluummin uusien tuotosten kehittelemiseen, kiitos.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      614
      2283
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      27
      1126
    3. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      109
      1118
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      7
      968
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      762
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe