muistelu

Olen pari kolme vuotta huomannut selostavani vanhoja sattumuksia ja tapoja lapsilleni ihan samoin kuin vanhempani minulle aikanaan.

Muistan, että tuppasi joskus ärsyttämään tuo vanhojen muistelu.

Lapset ovat toki kyselleet oma-aloitteisestikin entisistä opetustavoista ja opettajista, nuorisokulttuurista ja muusta heitä lähellä olevista aiheista.

Ihan tarkkaan en muista milloin tämä muisteluvimma minuun iski. Arvioisin, että tuon 2-3v sitten.

Mikähän sen aiheuttaa?

Entä mitenkä teillä, joko sama vaiva on iskenyt?
1219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Äitini soitti aina syntymäpäivänäni ja kertoi kuinka kova pakkanen oli kun hän joutui synnytyslaitokselle,nyt olen yhtäkkiä huomannut itse kertovani omille lapsilleni samantapaisia juttuja!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nainen 51v kirjoitti:

Olen pari kolme vuotta huomannut selostavani vanhoja sattumuksia ja tapoja lapsilleni ihan samoin kuin vanhempani minulle aikanaan.

Muistan, että tuppasi joskus ärsyttämään tuo vanhojen muistelu.

Lapset ovat toki kyselleet oma-aloitteisestikin entisistä opetustavoista ja opettajista, nuorisokulttuurista ja muusta heitä lähellä olevista aiheista.

Ihan tarkkaan en muista milloin tämä muisteluvimma minuun iski. Arvioisin, että tuon 2-3v sitten.

Mikähän sen aiheuttaa?

Entä mitenkä teillä, joko sama vaiva on iskenyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu