Brokeback Mountain?

Onko porukka käynyt katsomassa jo kyseisen cowboy-romanssin?Mielipiteitä leffasta?
61946
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ensi-illassa kävin katsomassa ja todella hieno elokuva mielestäni oli, vaikka en nyt ihan täyttä viittä tähteä kuitenkaan antaisi. Varmaan jos ei ole lukenut tätä novellia johon tarina perustuu ja jos miesten välinen rakkaus tuntuu vieraalta ajatukselta niin leffa osaa olla vielä vaikuttavampi ja yllättävämpi.

Näyttelijät tekivät todella upeaa työtä, erityisesti Heath Ledger on kyllä kaikki kehunsa ansainnut. Visuaalisesti elokuva oli todella hienoa katsottavaa, erityisesti alun vuoristojakso upeine maisemineen. Vaikka elokuvan taso ei varsinaisesti missään vaiheessa laske, tuntui loppu kuitenkin ehkä hiukan pitkäksi vedetyltä, vaikka sitäkin vaikuttavammalta.

En nyt kovin hyvin osaa mielipiteitäni pukea sanoiksi, mutta suosittelen kyllä elokuvaa kaikille. Itselle leffa oli pienistä puutteista huolimatta kaiken odottamisen arvoinen ja todella ainutlaatuinen kokemus.

Äänestä
  • Brokeback Mountain kahmi odotetusti eniten Oscar-ehdokkuuksia tänään!

    *Paras Elokuva
    *Paras Ohjaus(Ang Lee)
    *Paras Miespääosa(Heath Ledger)
    *Paras Miessivuosa(Jake Gyllenhaal)
    *Paras Naissivuosa(Michelle Williams
    *Paras Käsikirjoitus
    *Paras Musiikki
    *Paras Kuvaus

    Äänestä

Brokeback Mountain on sanoinkuvaamaton mestariteos, todellinen klassikko jo syntyessään. Käsikirjoitus ja ohjaus ovat kertakaikkisesti loistavia. Elokuva on visuaalisesti upea, ei takuulla pääse oikeuksiinsa pieneltä tv-ruudulta. Kannattaa ehdottomasti mennä teatteriin katsomaan.

Elokuva ei ole mikään homoelokuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Peittelevästi kuvattua seksiä siinä on vähän ja siitäkin vähästä suuri osa on heteroseksiä. Sen sijaan elokuva on suurien tunteiden rakkauselokuva. Ja kun elokuvan katsoo, toivon mukaan tajuaa että kahden ihmisen välisessä rakkaudessa sukupuolella ei loppujen lopuksi ole merkitystä. Elokuva kyllä hyvin kuvaa kiellettyyn rakkauteen sisältyvää sisäistä tuskaa ja itseinhoa - tunteita joiden kanssa monet homot ja lesbot vielä tänä päivänäkin painivat.

Elokuvassa ei puhuta paljon, ja suurin osa päähenkilöiden tunteista ja ajatuksista on luettava rivien välistä ja kasvojen ilmeistä. Elokuva vaatii katsojalta paljon ja palkitsee katsojansa vain surulla ja haikeudella. Siitä huolimatta ja ehkä sen vuoksi - aivan loistava elokuva!

Äänestä
  • "Elokuvassa ei puhuta paljon, ja suurin osa päähenkilöiden tunteista ja ajatuksista on luettava rivien välistä ja kasvojen ilmeistä. Elokuva vaatii katsojalta paljon ja palkitsee katsojansa vain surulla ja haikeudella. Siitä huolimatta ja ehkä sen vuoksi - aivan loistava elokuva!"
    Just ton takia mä en jaksanu sitä katsoo, lähi keske kaike poiskin.
    Näyttelijät oli vielä rumia(tai meikattu sellasiks).

    Äänestä

  • nfnmghmn kirjoitti:

    "Elokuvassa ei puhuta paljon, ja suurin osa päähenkilöiden tunteista ja ajatuksista on luettava rivien välistä ja kasvojen ilmeistä. Elokuva vaatii katsojalta paljon ja palkitsee katsojansa vain surulla ja haikeudella. Siitä huolimatta ja ehkä sen vuoksi - aivan loistava elokuva!"
    Just ton takia mä en jaksanu sitä katsoo, lähi keske kaike poiskin.
    Näyttelijät oli vielä rumia(tai meikattu sellasiks).

    Ainahan niitä on sellaisia jotka ei jaksa itse ajatella,siitähän saa päänsärkyä viikoksi. Parempi katsoa jotain valmiiksi naurettua komediaa ettei tartte siinäkään päätä vaivata että missähän kohti pitikään nauraa. . .
    Mee muualle

    Äänestä

Vuosisadan filmi, tämä on todellisuutta, kaukana niistä gay-leffoista joissa on vain ihmisten olettamuksia ja omia epäluuloja toisenlaisia kohtaan. Käykää katsomassa niin huomaatte että rakkautta löytyy joka puolelta. Useimmiten sieltä mistä sitä vähiten luulisi. . .

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


GayCowboy kirjoitti:

Onko porukka käynyt katsomassa jo kyseisen cowboy-romanssin?Mielipiteitä leffasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu