Olen itse 20 naisen alku ja ison luokan Elvis fani. Haluan kysyä, että onko teistä kukaan aikoinaan tykännyt Elviksestä tai tykkääkö vieläkin? Tai onko joukossa jopa sellaisia jotka ovat nähneet Elviksen? Kertokaa millaista esim. 60-70 luvulla on ollut se Elvis villitys!? Olisi kiva kuulla kertomuksia.
Elvis
Cilla
3221
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Näin joskus 50-luvulla elokuvan King Creole. Silloin Elvis vielä esiintyi ihan oikeissa elokuvissa eikä sellaisissa hömppäfilemissä kuin myöhemmin. (Silloin Elvis oli vielä hoikka poika.) - Minulla on yhä EP-levy "King Creole" ja toisella puolella "Dixieland Rock".
Firmamme toimitusjohtaja oli todellinen Elvis-fani. Eräänä päivänä hän oli aivan murheen murtama, masentunut ja apaattinen. Sitten hän kertoi: "Elvis on kuollut".
Minulla oli ihan sama tilanne, kun kuulin uutisista parikymmentä vuotta aikaisemmin, että Marilyn Monroe oli kuollut, joten ymmärsin häntä hyvin.
Kenraali Parker ohjaili Elviksen elämää aivan samoin kuin aikoinaan Pulli Matti Nykästä. Kenraali Parker vain säilytti otteensa Elviksestä loppuun asti.
Elvis rakastui Pricilla Presleyhin jo silloin, kun tyttö oli 14-vuotias. Hän odotti sitten monta vuotta, että Priscilla tulisi naimaikään. (Tämä nyt voi olla pelkkää lehtien tai Parkerin sepittlyä.)
Kun Elvis meni armeijaan Saksaan, niin todellisuudessa hän ei asunut missään kasarmissa, vaan yksityisasunnossa. - Kenraali Parker oli kauhuissaan, hän uskoi, että armeijan takia Elviksen tähti sammuu. Elvis levytti viimeisenä keinona kuitenkin saksaksi "Wooden Heart", en muista saksalaista nimeä.
Sen jälkeen (Parker) ja Elvis alkoikin suunnata musiikkinsa varttuneemmalle väelle. Hän ei enää ollut "kapinallinen", vaan kaikkien ikäryhmien ja teinien äitien suosikki. (Nuorena häntä oli nimitetty saatanalliseksi.)
Kun Elvis oli nuori, niin Parker ei sallinut minkäänlaisia TV-esiintymisiä. Myöhemminkin TV-esiintymiset olivat harvinaisia. Ne harvat TV-showt, joita Elvis teki, olivat hyvin huolellista työtä, ja niissä oli aina mukana uskonnollinen osuus.
En ole nähnyt Elvistä luonnossa, ja tuntuisi todella pahalta mennä Gracelandiin, jossa kaikella krääsällä ja mytologialla yhä kerätään rahaa hänen nimellään.
puoli.
Huumeitten jä lääkkeiden väärinkäyttäjä.
Tykkäsi hyvin nuorista tytöistä, vaimokin oli ala-ikäinen kun alkoivat olla yhdessä.
Ihan kunnollisiakin on olemassa, kysy sieltä. Saat tarkemmat tiedot Elviksen elämänkaaresta.