"Ylemmässä sos.luokassa lapsi kasvatetaan ydinperheessä missä on mies ja nainen, jotka kasvattavat lapsen yritteliääksi..lapsi haluaa kouluttautua ja tehdä töitä eli sillä tavalla sitoa itsensä yhteiskuntaan eikä sossun ja kelan kautta sitoutua."
Huhhuh... Tulinpahan ensi kertaa katsomaan tätäkin forumia ja olen melkoisen ällistynyt palstan keskusteluista. Monesta viestistä näkyy käyvän ilmi, ettei perhelakeja tunneta.
Sitten löytyi vielä nimimerkkiä TomiG käyttävä henkilö, jonka tyylilajina näyttää olevan tuollainen "mukamas korkeatasoisuus", mutta ajattelu osoittautuu kovin ahtaaksi ja yksisuuntaiseksi.
Minä kuulun tuollaiseen "luokkakastiin" josta ko. nimimerkki oli kirjoittanut joitakin aikoja sitten.
En ymmärrä mistä ihmeestä osalle ihmisiä on muodostunut käsitys, että ylempi sosiaaliluokka menestyisi yhtään sen paremmin kuin muutkaan. Toki lähtökohdat antavat MAHDOLLISUUDEN mutta ne eivät todellakaan ole henkilöiden elämää määräävä tekijä.
Ehkä kyseistä nimimerkkiä käyttävän henkilön tulisi avartaa katsettaan ja tulla nk. reaalimaailmaan, jossa käy ilmi, että varakkaallakin väestönosalla on ongelmansa mutta niitä ei välttämättä näytetä niin avoimesti kuin muut tekevät! Ehkä pitäisi. Ilma puhdistuisi...
Alkoholismia, muiden päihteiden käyttöä, niin isän kuin äidinkin ja toisinaan jopa lasten tekemänä, esiintyy monessa perheessä.
Puolison pettämistä, perheväkivaltaa ja etenkin taloudellista kiristämistä tapahtuu enemmän kuin uskottekaan.
Ko. ongelmia ei vain voi näyttää! Kasvot menevät ja monissa tapauksissa se tietää putoamista seurapiireistä (tällä en tarkoita välttämättä julkkisten seurapiirejä vaan muunlaisiakin yhteisöjä).
Voi olla, että joidenkin ylempien sosiaaliluokkien lapset haluavat kouluttautua. Mutta mistähän syystä? Oletko tullut ajatelleeksi, että ehkä saadakseen riittävästi omaa varallisuutta ettei olisi taloudellisesti riippuvaisessa asemassa ongelmaisiin vanhempiinsa?
Minä tunnen perheen, jossa äiti on alkoholisoitunut miehen tyrannisoitua (väkivaltaa) koko perhettä toistakymmentä vuotta. Kaappijuoppous on varsin tavallista.
Vanhempi lapsista osti lomamatkan Intiaan eikä ole tullut takaisin: hyvästit tulivat postikortilla naapurimaasta kera ilmoituksen ettei aio palata.
Nuorempi opiskelee nyt vaihto-oppilaana ja tuskin tulee jäämään Suomeen kun palaa ja opiskelee opintonsa loppuun. Olen hänen kummitätinsä ja kuullut lapsen monesti purkavan kiukkuaan ja ilmaisevan, ettei hän aio jäädä lähellekään tuota teennäisyyttä ja kieroilua katsomaan. Nuoret ovat toisinaan parhaita arvostelijoitamme koska he näkevät ja ilmaisevat suorin sanoin sen, mitä me emme halua paljastaa.
Tomi G:N on syytä miettiä nyt omia vaikuttimiaan ja luulojaan ylemmän kansanosan paremmuudesta ja lakattava asettumasta palstalle kirjoittavien, ehkä vähemmän koulutusta saaneiden nuorten äitien yläpuolelle kuin yli-ihminen.
Siihen hänellä(kään) ei ole oikeutta, siellä viimeisellä tuomiolla...

Vastaukset 13
Vanhimmat
Sinähän et näe tosiasioita. Koulutetut ihmiset poikkeuksetta noudattavat normaalia perhemallia, missä on isä ja äiti(heterovanhemmat yli 18v.) ja tämä ydinperhemalli on ainut hyvä perhemalli lapsen normaalille kehitykselle. Se on myös epäitsekäs ratkaisu, koska naisen "yksin" tekemämä lapsi ei saa isää, koska äiti on niin päättänyt itsekkyydessään ja miespelossaan tahi lesbolaisuudessaan.
Kyllähän sivistyneen ihmisen tunnistaa jo kaukaa. Hän kouluttautuu, hankkii työuran ja pysyvän parisuhteen ja lapset saavat terveen roolimallin tulevaa varten.
Miksi jonkun yhden esimerkin perusteella(liekö edes tositapaus), leimaat kaikki ydinperheet pohjasakaksi? Mistä moinen agressio? Oletko turhautunut yksinäinen, jätetty naispolo?
Ja mitä tulee tasa-arvoon lisääntymisen suhteen, niin tasa-arvo saavutetaan vain niin, että jokainen mies voi tulla isäksi vuokrakohdun avulla, näin tasa-arvo ainoastaan toteutuu. Ajatelkaa asiaa näin päin, että tasa-arvo on edelleen toteutumatta!
Ja mitä tulee "viimeiseen tuomioon", en usko moiseen satuiluun. Uskonnot on satuja, joilla halutaan hallita ihmisiä. Eli lopuksi voisi sanoa, että eniten niiden pitäisi hävetä, jotka tekevät lapsen vain itselleen ajattelmatta oikeasti lapsen tarpeita esim. ne jotka ottavat hedelmöityshoitoja ja eväävät lapselta isän.
Sinä se sitten rakastat laittaa ihmisiä kasteihin. "Poikkeuksetta noudattavat perhemallia, missä isä ja äiti."
"Hankkivat uran, pysyvän parisuhteen jne." Itse tiedät mitä kirjoitit..
Joka tapauksessa, tällaisesta ideaali perheestä lähtöisin olevana tiedän totuuden. Jokaisessa "sosiaaliluokassa" on omat ongelmansa. Olen niin tavattoman kyllästynyt sinun sokeuteen, arvosteluun, yleistämiseen, etten voi olla enää kirjoittamatta. Siksi olet suosikkini!
Yhteiskunnassa on pelisäännöt, moraali, hyvät käytöstavat, joita Halosen Suomessa ei enää ikävä kyllä kovin paljon haluta noudattaa. Hyviä käytöstapoja on siis myös oikaista vääryyksiä kun niitä näkee. Miksi epäkohdat halutaan upottaa syvälle pumpuliin ja päälle hali halit ja pusi pusit, kuten varsinkin naisilla on tapana.
Pukeudutko vapaa-ajallasi sukkahousuihin ja viittaan ja oikaiset vääryyksiä?
Onko tosiaan niin, että yksinhuoltajuus on sinun mielestäsi suurin ongelma?
Kuvitteletko tosiaan, että täällä keskustelupalstalla oikaiset yhtään mitään?
Toivottavasti kävit edes äänestämässä, sillä se on varmaan ainoa teko asioiden parantamisen suhteen mitä oikeasti olet tehnyt. Suuret sanathan eivät suuta halkaise, eikä haukkuva koira pure.
myöskin tällisia ihmisisä jotka luulevat olevansa jostakin syystä parempia kuin muut ja asettavat siten itsensä toisten ihmisten moraalin sekä älykkyyden vartijoiksi. Vaikka heillä ei siihen älyä eikä kykyä olisikaan.
Heillä on aina tapana syyttää kaikista vastoinkäymisistään muita ihmisiä, taikka yhteiskunnan rakenteita jotka tällaisten ihmisten mielestä eivät koskaan ole kunnossa, taikka niin kuten he haluaisivat niiden olevan.
Ne roikkuvat työkseen jossain sellaisessa paikassa (kuten tämä netti tällä) jossa he kuvittelevat saavansa äänensä parhaiten kuuluville ja jossa he epätoivon vimmalla jankuttavat samaa asiaa kuukaudesta toiseen luullen osaavansa käännyttää toisia joko ajattelemaan samoin taikka tekemään kuten he toivoisivat tehtävän. He todella luulevat olevansa parempia kuin toiset, omilla luutuneilla käsityksillään moraalista, taikka laeista sekä säännöksistä. He mielellään elävät elämää toisten puolesta, sillä omaa elämää heillä ei ole jota elää. Mielenkiinto siis on toisissa ja heidän tekemisissään taikka tekemättä jättämisissään, mutta elämä sinällään on vain neljän seinän sisällä ilman mitään kontakteja todelliseen maailmaan ja elämään. Heille elämä on enemmän fiktiota kuin faktaa.
Ja osuit asian ytimeen.Et varmasti saa tältä tommylta vastausta, hän kun ei vastaa, kun totuus kolahtaa.
Älykäs ihminen puolustaa lapsen oikeuksia. Kertokaa nyt, että mitä etua lapselle on isättömyydestä, jos isä on moitteeton tai nainen on tietoisesti evännyt lapselta isän? Nyt ei puhuta jostain alkoholisti-hakkaaja isistä vaan mitä haittaa lapselle on hyvästä isästä. Perustele myös vastauksesi, nainen.
se äiti ja isä eivät vain yksinkertaisesti tule toimeen ja katsovat sitten viisaammaksi erota kuin kiusata toisiaan ja lastaan joka joutuu kärsimään jos äiti ja isä vihaavat toisiaan. Katsos kun ei se rakkauskaan aina kestä. Se vasta älykästä onkin. Parempi kuin että roikutaan väkisin yhdessä ja tehdään kaikkien elämästä sietämätöntä. Kyllä se perheenjäsenissä kaikissa tuntuu jos parisuhde ei skulaa.
Nainen joka tekee lapsen "yksin" ja tietoisesti evää lapselta isän hedelmöityshoitojen kautta, niin mitä haittaa lapselle olisi ollut isästä? Se on kysymys.
mitähän hyötyä siitä isästä sitten olisi, jos se äiti ei siitä muuten tykkää kun siementäjänä? Eikös ollutkin kiva nimi, siementäjä? Sillä loppujen lopuksi se sinäkin vain olet.
Oma vastauksesi osoitti, että et näe omassa toiminnassasi mitään väärää, sillä koko viestini sinulle koski sinua ja sinun tapaasi asettua muiden ihmisten yläpuolelle arvostelemaan sinun arvojesi mukaisesti.
Aloit jälleen tuon aiemmin toistamasi litanian ydinperheestä ja aloit moitteensävyisesti vihjailemaan vaikuttimieni olevan mahdollisesti aggressiivisia ja pursuavan yksinäisyydestä.
Väitit myös minun yleistäneen kaikki ydinperheet pohjasakaksi. Missä kohtaa? Luepa uudestaan niin näet kiivastuneesi suotta sillä niin en ole tehnyt.
Ongelmat vain ovat niissäkin ihan yhtä yleisiä kuin alemmissa sosiaaliluokissa, joskin erilaisia.
Minun elämäni?
No, minun elämäni ei tähän palstaan vieläkään kuulu mutta sinun ylemmyydentuntoilusi kuuluu.
Vihje viimeisestä tuomiosta ei liity uskontoon. Jos olet sivistystä hankkinut, pitäisi sinun tuntea klassikoita: tuomiosi saatat saada jo eläessäsi ja sen kanssa tästä maailmasta lähdet. Siinä vihjataan siihen seikkaan, että ei aina tarvita jumalhahmoja tuomioiden jakajiksi sillä omat läheisesi ja/tai omaisesi saatat karkottaa luotasi yksisuuntaisella ja ylemmyydenhakuisella toiminnallasi ja viettänet hyvin yksinäisyyden loppuelämän. Sellaiseen myöskin viittaa "viimeinen tuomio."
"Kyllähän sivistyneen ihmisen tunnistaa jo kaukaa."
Sivistyksellä näyt koko ajan tarkoittavan vain koulutusta. Ja näkeminen kaukaa osoittanee, että koulutetulla henkilöllä on enemmän varallisuutta ja se taas on se näkyvä osa? Bemari ja kamelinkarvatakki sivistyksen mittarina? Hmm..
Sydämen sivistys ei tarkoita koulutusta. Ne eivät ole toistensa synonyymeja. Väittämällä toisin syyllistyt jälleen muiden ihmisten yläpuolelle asettumiseen.
Lopuksi sotket koko vastauskuviosi vuokrakohduilla ja hedelmöitymishoidoilla.
Koulutus, eritoten äidinkielen opiskelu, olisi opettanut sinutkin erittelemään vastauksesi vain ja ainoastaan asiaan kuuluvien seikkojen vasta-argumentointiin.
Koulutus myös olisi opettanut sinulle objektiivisuutta, jonka puuttuminen kaikista kirjoituksistasi näkyy tälle viestiosiolle vastatulleellekin. Viesteistäsi todella huokuu katkeroituneen miehen mieli ja mieleen tulee, että olet itse isäksi julistettu vastoin tahtoasi. Muusta tuon sävyiset kommentisi eivät voi kummuta.
On yllättävää ettet kuitenkaan ota huomioon nk. vahinkoja, joita ihan oikeasti tapahtuu ehkäisyn pettäessä. Vaatisitko siinäkin tapauksessa naista teettämään abortin, vaikka se teko olisi hänen uskontonsa ja vakaumuksensa vastainen?
Yksinhuoltajien joukossa kun on myös aviossa olevia naisia, joiden miehet pakenevat saatuaan kuulla vaimon raskaudesta. Niissä tapauksissa et pääse oikeutetusti moittimaan yksipuolisesta vanhemmuudesta mutta teet senkin jatkuvilla yleistyksilläsi.
Kaipa tähän loppuun on pakko neuvoa tuo mainoslauseklisee: Hanki parempi elämä niin ei tarvitse täällä roikkua.
Moraali oli alhaisimmillaan jo 80- luvusta lähtien kun kasinotalouden avulla ihmisistä tehtiin nousukkaita.
Talouslama ja itänaaprin hajoaminen osiin toi meille mafian ja seksiulttuurin: törkeimmillään se näkyi ravintola-alalla työskentelevien naisten pakottamisena toppless-tarjoilijoiksi. Oli toppless-autonpesijättäriä, tarjoilijoita, strippaajia ja julkisia ilotyttöjä. Seksi rehotti ja keskaribaarit yleistyvät tässä miesten hallitsemassa maassamme.
Oli veronicaa ja rakel liehua opettamassa rietasteluun ihan valtakunnallisillakin televisiokanavilla.
Huh. En ole demari mutta harvinaisen tyytyväinen kuitenkin Halosen kauteen, sillä ihmisten näkemykset moraalista ovat tiukentuneet, lasten ulkonaliikkumisiin myöhäisen aikaan puututaan jo viranomaisvoimin. Etenkin noissa sivistyneissä perheissä on tajuttu, ettei heidän kultalusikka suussaan syntyneiden mukuloidensa syntilista olekaan vitivalkoinen, ehei. Huumeiden käyttö ja isipapan baarikaapin sisältö kavereilekin jaettuna tuo kivasti iloa viikonloppuihin :D
Köyhillähän ei sellaisia baarikaappeja edes ole.
TommyG on jo vuosia käynyt netin palstoilla avautumassa. Siinä hänen elämänsä kaikessa kauneudessaan. =D