pikku

ovat sitkeitä. Viime lauantaina pistin dreeverin irti klo 10 ja sain lopulta ajosta kiinni klo 17. Ajo kulki ja matka taittui. Aamulla olin yhden ajokoiran kanssa kettumettällä. Näin ketun ja soitin ukon ja koiran paikalle. Mentiin passiin ja koira ajoi vaivaiset 15 min kettua ja kadotti sen ilmeisesti tielle. Siinäpä taas oli ajo ja jahti ohi!

Jepulis Benjamin
2241
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Viime lauantaina 40min ja kaksi rusakkoa, piikkelini juoksi taikka pikemminkin hyppi umpihangessa niin, että välillä ei näkynyt koirasta muuta kuin pää vaan sisukkaasti jätkä meni, ensimmäinen rusakko juoksi aukealla pellolla, toinen otettiin jokirannasta vedenjättömaalta ja lunta oli miehen polveen asti vaan koira sinnikkäästi ajoi, perkeleen sisukkaita ovat.

Äänestä
  • pystyssä kuin suuri ja syrjällään! Siitä saitte ak-miehet! hähää- hähää!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ajurit kirjoitti:

ovat sitkeitä. Viime lauantaina pistin dreeverin irti klo 10 ja sain lopulta ajosta kiinni klo 17. Ajo kulki ja matka taittui. Aamulla olin yhden ajokoiran kanssa kettumettällä. Näin ketun ja soitin ukon ja koiran paikalle. Mentiin passiin ja koira ajoi vaivaiset 15 min kettua ja kadotti sen ilmeisesti tielle. Siinäpä taas oli ajo ja jahti ohi!

Jepulis Benjamin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu