olen hankkimassa videokameraan jalustaa lähinnä ulko kuvaukseen . minkälaista jalustaa suosittelette ?
Videokameraan
jorma,,
1276
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
...kameran koosta ja käyttötarpeesta.
Olen usein yksin liikkeellä, joten pidän kevyistä jalustoista. Siis kunnon pro-tason kamerajalusta on todella tuskallinen kanniskeltava jossain vilkkaassa kuumassa kaupungissa.
Eli, mulla ratkaisee koko ja keveys. On hyvä, että jalat saa työnnettyä mahdollisimman lyhyiksi ja jalusta mahtuu vaikka reppuun. Itse käytin pitkään still-kameroille tarkoitettua jalustaa. Siinä oli pystykuvausta varten kallistuslevy, josta oli yllättävän paljon hyötyä myös videokuvauksessa. Kantsii tsekata, että panorointia varten kameraa voi kääntää nykimättä (ilman että kevyt jalusta pyörii mukana) ja että kitkaa voi helposti säätää. Sama koskee tilttauksia. Tsekkaa myös, että kiristykset pitää, ettei kamera ala itsekseen tiltata.
Jalkojen päässä täytyy olla piikit ja kumitulpat helposti vaihdettavissa. Kivillä kumitulpat estää jalkoja luistamasta, jäällä piikit ajaa saman asian.
Jos kuvaat paljon käsivaralta, niin hyvä kakkosjalusta on yksijalkainen "kenguru". Kun opettelet käyttämään sitä hyvin, voit liikkua yhtä vapaasti kuin käsivaralta, mutta saat lähes yhtä tasaista kuvaa kuin perinteisellä kolmijalalla. Sijoittamalla jonkun painon yksijalkaisen alapäähän, saat kyhättyä "köyhän miehen steadycamin", jolla (pienellä harjoittelulla) saa kuvattua jo aika hyvännäköistäkin käsivara-ajoa.
Olen huomannut, että Manfrotto on laadun takuu.
Se mikä jalustoista ekana hajoo, on muoviosat. Varsinkin kiristinruuvit. Monissa jalustoissa on sellainen hissityyppinen putki keskellä, jolloin voi kampea kiertämällä helposti nostaa kameraa pystysuunnassa. Mikäli hankit tällaisen jalustan, tarkista, että tuo putki on myös kiristettävissä kunnolla. Ja ettei jalusta muutu kovin epävakaaksi kun putki on yläasennossa.
Sitten tietysti, jos haluat todella hyvän jalustan, niin saatkin sijoittaa siihen jo aikaimoisen summan. Nestejalusta, erillisellä kinopäällä ja vaakatason osoittavilla "kuplilla" eli vatupasseilla, onkin jo eri asia. Sitä ei sitten otakaan enää mielellään lomamatkoille eikä metsään ja ne parhaat kuvat saattaa jäädä kuvaamatta.