Onko tietoa?

Moi! Meillä on kaksi naarasgerbbua, jotka ovat jo 3 1/2 vuotta vanhoja. Ovat olleet koko ajan kahdestaan. Nyt saisimme kaksi "vauvagerbbua" eli 6 vkoa vanhoja. Kysynkin, että onko kellään kokemusta, voiko vauvat laittaa vanhojen kanssa samaan? Olen lukenut, että heidän pitäisi hyväksyä pikkuiset, mutta kertokaas omia kokemuksia??
6237
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Omien kokemuksieni mukaan yksi aikuinen hyväksyy helposti poikasen tai pari, mutta aikuispari harvemmin. Saman suuntaisia kokemuksia olen kuullut myös muilta. Kerran meillä kävi myös niin että toinen vanhemmista olisi hyväksynyt uuden tulokkaan, mutta toinen hyökkäili sen kimppuun koko ajan eikä niiden yhteiselosta siis tullut mitään.

Gerbiilien totutus vaatii muutenkin tavallisesti totutusverkon käyttöä ja voi kestää päivien sijasta jopa viikkoja tai pidenpäänkin eikä silloinkaan ole varmaa saako niistä laumaa. Urokset ovat tavallisesti helpompia totuttaa, mutta poikkeuksiakin toki löytyy.

Itse en siis lähtisi sotkemaan toimivaa paria lisäämällä joukkoon paria ipanaa koska pahimmillaan sopu rakoilee myös vanhempien välillä. Vanhemmilla naaraillasi on myös sen verran ikää ettei niitä välttämättä kannata stressata kahdella vilkkaalla poikasella.

Äänestä
  • Joo taitaa olla parempi laittaa vaavelit omaan soppiin, niin eipähän ainakaan tule mitään ikäviä yllätyksiä!

    Äänestä

niin mulla on kokemusta sen verran että mulla on kaks urosta ja sitte otin kolmannen gerbun joka oli poikanen eikä noi kaks sanonnu sille mitää. tietty aluks vähän tutustutin niitä verkon läpi ja kun sen otti pois ni vähän aikaa poikanen vikis ku oli peloissaaan mutta kyllä ne tottuu vaikka ois kakskin vanhmpaa ja pari pienempää muistaa vaa seurailla ja naarailla on samma juttu mut tarttee ehkä vähän pidempää tutustumista ja gerbuthan tykkää jos on iso lauma mut ettei kummiskaaa liian iso.

Äänestä
  • Meillä kyllä on gerbuilla todella iso akvaario käytössään, joten siihen olisi helppo virittää verkko väliin. Sittenhän sen näkisi mitä nämä meidän kaksi vanhaa neitiä tuumaavat asiasta. Katsellaan kuinka käy ; )

    Äänestä

  • Mimmu kirjoitti:

    Meillä kyllä on gerbuilla todella iso akvaario käytössään, joten siihen olisi helppo virittää verkko väliin. Sittenhän sen näkisi mitä nämä meidän kaksi vanhaa neitiä tuumaavat asiasta. Katsellaan kuinka käy ; )

    Totutusverkosta kannattaa rakentaa sellainen, että siinä on kaksi verkkoa joiden väliin jää ainakin 1-1,5cm ja silmäkoko on hyvin pieni. Tämä siksi etteivät gerbut pääse tappelemaan verkon läpi. Meillä yksinkertaisen verkon käyttö johti kerran siihen että kaksi totutuksessa ollutta gerbua oli viikon antibioottikuurilla.

    Äänestä

  • suski87 kirjoitti:

    Totutusverkosta kannattaa rakentaa sellainen, että siinä on kaksi verkkoa joiden väliin jää ainakin 1-1,5cm ja silmäkoko on hyvin pieni. Tämä siksi etteivät gerbut pääse tappelemaan verkon läpi. Meillä yksinkertaisen verkon käyttö johti kerran siihen että kaksi totutuksessa ollutta gerbua oli viikon antibioottikuurilla.

    Kiitti toi oli hyvä neuvo ; )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mimmu kirjoitti:

Moi! Meillä on kaksi naarasgerbbua, jotka ovat jo 3 1/2 vuotta vanhoja. Ovat olleet koko ajan kahdestaan. Nyt saisimme kaksi "vauvagerbbua" eli 6 vkoa vanhoja. Kysynkin, että onko kellään kokemusta, voiko vauvat laittaa vanhojen kanssa samaan? Olen lukenut, että heidän pitäisi hyväksyä pikkuiset, mutta kertokaas omia kokemuksia??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu