Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Papin kanssa

Olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja saanut kesätyöpaikan seurakunnalta. Siivoilin kirkkoa ja seurakuntatalon tiloja lähinnä iltaisin.

Yhtenä iltana olin pyyhkimässä pölyjä suntion huoneesta, kun kuulin ääniä viereisestä papin kammarista. Ensin pelästyin, mutta sitten päätin lähteä kurkistamaan ovesta, kuka siellä vielä tähän aikaan on.

Ovi oli raollaan, ja ääni alkoi kuulua selvemmin. Kurkistin ovenraosta ja hämmästyin todella. Seurakunnan kirkkoherra istui huoneen sohvalla, katseli pornofilmiä ja veteli isoa, paksua kyrpäänsä edestakaisin. Filmissä kaksi miestä panivat yhtä aikaa lihavaa lyyliä, toinen pimppiin ja toinen peppuun.

Tunsin, kuinka pikkuhousuni alkoivat kostua kiimasta. Päätin astua huoneeseen.. Menin lähelle telkkaria ja riisuin paitani pois. Avasin myös farkkujen vetoketjun valmiiksi..

Pappi tuli viereeni, avasi rintsikkani päättäväisellä otteella ja alkoi puristella nännejäni. Hän käski minut kontilleni ja veti housut nilkkoihini. Telkkarissa samaan aikaan iso, lihava mies työntyi nuoren tytön pilluun takaapäin. Arvasin, että pappi ajatteli tehdä samoin.

Urahtaen kirkkoherra pani peniksensä pillun huulille, härnäsi siinä vähän aikaa ennen kuin työnsi sen kokonaan sisälleni. Kiljahdin ensin kivusta, sitten himosta. Oli mahtavaa katsella videolta naintia ja saada samalla kullia itsekin. Pappi nopeutti tahtia, ja litinä kuului varmaan ulos asti. Sain mahtavan orkun, paremman kuin koskaan. Pappi purkautui mahtavan huudon saattelemana pimppini perukoille.

Tuuthan huomisiltanakin siivoamaan? Kyseli tämä karvainen, uusi kirkkoherramme. Mielelläni, vastasin.
37236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ennen kuin todellakin täytät tuon 18 vuotta.

Ja toiseksi – eihän sinulla poikarassulla mitään pimppiä ole!

Äänestä
  • Poikia nai

    Äänestä

ei mitään kiinnostavaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reetta kirjoitti:

Olin juuri täyttänyt 18 vuotta ja saanut kesätyöpaikan seurakunnalta. Siivoilin kirkkoa ja seurakuntatalon tiloja lähinnä iltaisin.

Yhtenä iltana olin pyyhkimässä pölyjä suntion huoneesta, kun kuulin ääniä viereisestä papin kammarista. Ensin pelästyin, mutta sitten päätin lähteä kurkistamaan ovesta, kuka siellä vielä tähän aikaan on.

Ovi oli raollaan, ja ääni alkoi kuulua selvemmin. Kurkistin ovenraosta ja hämmästyin todella. Seurakunnan kirkkoherra istui huoneen sohvalla, katseli pornofilmiä ja veteli isoa, paksua kyrpäänsä edestakaisin. Filmissä kaksi miestä panivat yhtä aikaa lihavaa lyyliä, toinen pimppiin ja toinen peppuun.

Tunsin, kuinka pikkuhousuni alkoivat kostua kiimasta. Päätin astua huoneeseen.. Menin lähelle telkkaria ja riisuin paitani pois. Avasin myös farkkujen vetoketjun valmiiksi..

Pappi tuli viereeni, avasi rintsikkani päättäväisellä otteella ja alkoi puristella nännejäni. Hän käski minut kontilleni ja veti housut nilkkoihini. Telkkarissa samaan aikaan iso, lihava mies työntyi nuoren tytön pilluun takaapäin. Arvasin, että pappi ajatteli tehdä samoin.

Urahtaen kirkkoherra pani peniksensä pillun huulille, härnäsi siinä vähän aikaa ennen kuin työnsi sen kokonaan sisälleni. Kiljahdin ensin kivusta, sitten himosta. Oli mahtavaa katsella videolta naintia ja saada samalla kullia itsekin. Pappi nopeutti tahtia, ja litinä kuului varmaan ulos asti. Sain mahtavan orkun, paremman kuin koskaan. Pappi purkautui mahtavan huudon saattelemana pimppini perukoille.

Tuuthan huomisiltanakin siivoamaan? Kyseli tämä karvainen, uusi kirkkoherramme. Mielelläni, vastasin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu