2,5 v. ja uhma

ihan kuin minun suullani kerrottu tuo sinun tarinasi. Pukeminen meillä menee ihan saman kaavan mukaan nykyään...hänen mielestään hilpeetä leikkiä, mutta ei siihen itse jaksaisi puolta tuntia joka kerta pistää. Lopulta on tosiaan otettava tyttö väkisin syliin ja puettava. Samalla juttelen, että nähdään mummu sitten illemmalla tai jotain muuta mukavaa ja sitten ollaan taas samalla aaltopituudella molemmat. Muutaman kerran olen uhannut, että vien omaan huoneeseen yksin ja laitan oven kiinni. toimii vaihtelevasti. kai se on joskus tehtävä. ihan vain vaikka 5 sekunttia, mutta kuitenkin.

Meillä on tytöllä myös aika paljon omaa tahtoa. pyytää kaksi keksiä ja kun annan vain yhden, heittäytyy maahan ja huutaa räyhää, että toinen kanssa. Monessa muussakin asiassa sama lopputulos. Olen antanut räyhätä ihan omassa uhossaan ja itsekseen. kohta rauhoittuu ja tulee sitten taas leikkimään tai katselemaan lastenohjelmia yms. Tämä huutamaan jättäminen ei monesti kyllä tehoa esim. julkisella paikalla ja sitten on keksittävä jotain "katos mikä tuolla" jne.

Nyt on tullut myös vaihe, että äitiä ei oikein kuunnella saati totella. Joskus meinaa mennä hermot jos olen sanonut monesti samasta asiasta ilman tulosta. sitten isä sanoo kerran ja tyttö tottelee kuin enkeli. olen yrittänyt sanoa matalalta, korkealta, lauaen, huutaen...mikään ei tunnu siinä tilanteessa tehoavan (yleensä on kyseessä tässä tilanteessa just se, kun pyydän tulemaan luokseni joko kaupassa tai pukemistilanteessa)

Lohduttavaa kuulla, että tää on näköjään joku vaihe ja että muillakin samoja ongelmia. En siis ole yksin mietteitteni kanssa. Tosiaan hyviä vinkkejä otetaan vastaan tännekin.

...ai niin, ja kauanko tällaistä vielä kestää? heh...taitaa olla toiset ongelmat sitten tulollaan heti perään....mutta on ne vaan niin ihania kuitenkin!

hyvää kevään odotusta ja mielikuvitusta lasten kanssa sullekin!

juu kuulostaa niin tutulta :) se juokseminen alkaa meilläkin heti kun vain puhutaan pukemisesta. Toisinaan auttaa, kun sanoo että: jaahas, äitipä laittaa itelleen tän sinun hienon puvun päälle. Silloin neiti tulee ja antaa pukea itsensä. Ainakin yleensä :) anoppini on lastentarhassa töissä ja neuvoi, ettei pidä ainakaan perässä juosta. Ottaa vain leikiksi sen homman.

Meilläkin on kummasti nuo korvat hävinny tytöltä tässä viimesen puolen vuoden sisällä. Hyvin vaihtelevaa on se totteleminen ja se kyllä ahdistaa kylässä ja kaupassa. Minulla itsellä on sitten varsin lyhyt pinna, niin on kyllä saanut nieleskellä sanojaan päivittäin. Ja kyllä se karjaisu monesti sitten pääsee, mutta minkäs teen. Toiset läimäyttää, minä karjaisen. Pidän kuitenkin kivuttomampana. Ja tulee siitä itellekki niin pahamieli, että aikansa kestää, kunnes taas karjaisee.

Tuo tuoliin nostaminen kuulostaa mielenkiintoiselta vaihtoehdolta, taidan kokeilla seuraavaan raivariin :)

Hyvää kevään odotusta koko perheelle ja voimia. Kyllä se uhma sitten ohikin menee...joskus :)

Meilläkin varsinkin tuo pukeminen tuottaa ongelmia ja hikipisaroita.Tyttö juoksee nauraen karkuun kun ollaan lähtöä tekemässä,jos otat kiinni ja rupeat pukemaan, muuttuu nauru välittömästi huudoksi ja rimpuilemiseksi.Meillä asiaa on auttanut se ettei uloslähdöstä "tehdä numeroa" vaan vähän vaivihkaa kaivetaan vaatteet esille että tyttö itsekin huomaa mitä on tulossa.Jos juoksee ympäriinsä, en mairittele ja komenna tulemaan puettavaksi koska siitähän se meno vaan kovenee!Ja niin vaikealta kkuin kuulostaakin, niin ei kannata näyttää jos rupeaa hermostuttamaan, silloinhan se lapsi vasta tyytyväinen onkin kun on taas kerran saanut isin tai äidin pinnan kireälle.
Jos muu ei auta, olen laittanut tulemaan videolta lempiohjelmaa jota tyttö sit tuijottelee eikä edes huomaa kun puetaan!
Ja usein on auttanut sekin että innostan tyttöä jollain mukavalla asialla mitä ulkona on, esim joku leikkikaveri odottaa leikkarilla tms.
Mutta kuten jokainen vanhempi tietää, lapset ovat ihan omanlaisia yksilöitä, toiseen tepsivät neuvot eivät johonkin toiseen pädekään mutta kaikkea kannattaa kokeilla.
Tsemppiä vaan kovasti!Meillä on lisäksi toinen lapsi (8kk) joten kovin pitkäksi venyviä pukemissessioita yms emme voi suorittaa..

Kaikilla tuntuu olevan noita tuittupäisiä prinsessoja :)
Meillä on poika samoilla vinkeillä maustettuna =)
Ikää "sotaherralla" on 2v9kk (esikoisemme on 7v).
Minäkin olen raskaana aika loppusuoralla, la 11.3.06.

Herra pätkii monesti karkuun ulkovaatteiden heti nähtyä.
Joskus napataan heti kiinni, periksi ei anneta ja torutaan samaan syssyyn.
Joskus annan juosta (jos ei ole kiire tai muuten laiskottaa) yksinään, en mene tuolloin perään.
Kolme kertaa pyydän tulemaan sen jälkeen on tultava/otetaan kiinni.
Itsepäinen kuin mikäkin...
Huutokohtauksia monesti tulee päivittäinkin, mutta en anna periksi jos olen kieltänyt aiemmin.
Silloin saa pyöriä lattioilla vaikka seinästä seinään ja huutaa, mutta en anna periksi.
Olen kyllä itsekin itsepäinen, johtuneekohan leijona horoskoopistani =)))
Ruokakaupassa jos ollaan ja saan pysymään kauppakärryissä, niin annan huutaa ja kassalla pahoittelen häirikön käytöstä tai jos mieheni tai muu matkassa, menee huutajan kanssa ulos.
Koskaan en ole lastattua kärryä jättänyt kauppaan ja häipynyt lapsen kanssa pois jos yksin olen ollut liikenteessä.
Jotkut kammoksuu, että huutavan lapsen kanssa tehdään ruokaostokset loppuun.
Tuntuu, että se kummaa ois jos lähdettäisiin kesken sen pois, mitä on sovittu ensin tehtävänkin...
No, kukin tyylillään :)
Minä en pysty enään kovin kantamaan ja nostelemaan poikaa, enkä vallankaan juoksemaan sen perässä.
Miehenikin on 5-vuorotyössä eli on tosi epäsäännölliset työajat, olen siis myös viikonloppuja yksin lasten kanssa yötäpäivää...
Ovat siis enimmäkseen pääsääntöisesti kanssani ja huomaa, että minua uskovat myös paremmin kuin isäänsä, joka ei ole niin jyrkkä komennuksissaan kuin minä.
Tästä syystä mulla palaakin käämit mieheni kanssa, että ei paljon auta jos toinen vanhemmista komentaa ja toinen ei.

Kyllä meillä tuo pukeminen onnistuu joskus ihan suosiolla, ettei se ihan jokaikinen pukemiskerta ole juoksua.
Vallankin silloin jos pappa tulee hakemaan autolla meitä heille, niin ollaanpas sitä kuin unelma lapsena silloin :)
Mutta muuten tuo pikkuherra on vilkas vallankin jos on enemmän porukkaa, pakkautuu esityspuolelle silloin menemään.
Vieraassa paikassa ois sitten mukava tutkia toisten tavarat...
Kotona on kävelemään opittuaan (10kk ikäisenä) ehtinyt rikkoa parit lasiset tuikkukoristeet, pari kukkaruukkua pudottanut, pöytävalaisimen, multaa lapannut lattialle ties monetko kerrat vallankin mummolan isosta kukkaruukusta, repinyt kukista lehtiä yms. "kivaa". :((
Ei osaa vielä kunnolla leikkiä toisten kanssa joten nappailee käsistä yms. kolauttaa jollakin toisia päin näköä.
Tarhaan tai muuhun olen harkinnut ensi syksynä vieväni, voisi olla hyvä tuollaiselle tuittupäälle.

Nooh, niinhän nuo vanhemmat ihmiset sanoo, että mitä vilkkaampi pienenä sen rauhallisempi aikuisena :) Saas nähdä.
Esikoinen meillä on ollut tuohon verrattuna kuin unelmalapsi, jonka senkin itse on vasta nyt kakkosen myötä tajunnut =)
Saas nähdä kuinka sujuu sitten, kun vauva on syntynyt, että kuinka mustis silloin on ja arvaamatonkin.
Saan varmasti ottaa vauvan vessaan mennessänikin mukaan. :)
Eiköhän aika pian totu uuteen tulokkaaseenkin ja tiedä millainen kostajasielu on tämä pikkuinen.
On muuten ultran ennusten mukaan 3. poika =)
Ai niin piti mainita siitä, että kyllä meillä on muuan kerta laitettu omaan huoneeseen hetkeksi miettimään (siellä sit yleensä itkenyt), ei pitkäksi aikaa ihan vain hetkeksi ja sitten otettu syliin ja koitettu muka keskustella.

Mukavaa kevään odotusta kaikille termiittien äideille ja isille ja voimia.
Kyllä se vielä tästä, kun kesä tulee eikä tartte pukea vetimiä niin paljon päälle, senkus pukkaa ulos vain (tulipa ikävä kesäääää) =)