Onkohan nuo läpi vuoden vakuutukset mietitty loppuun...?
Nykyäänhän kelit rajoittaa keväällä mopon käyttöönottoa ja taas syksyllä mopot alkaa harventua liikenteessä jo syyskuusssa.
Jos pyörän voi ottaa liikenteeseen milloin tahansa ja sillä saa ajaa vaikka sydäntalvella, niin voisi kuvitella, että onnettomuudet tulee lisääntymään.
Ajatellaanpa vaikka kevättä.. Mieli tekisi liikenteeseen heti, kun vaan pikkusenkin mahdollista. Kuitenkin liukkaita paikkoja löytyy yllättäen, hiekoitussepelistä puhumattakaan. Lisäksi usein tulee vielä takatalvikin ja kaiken lisäksi yleensä on vielä hiton kylmä.
Keväällä on - kuukausi sellaista aikaa, jolloin pääsee ajamaan ehkä vain muutaman kerran. Monikaan ei halua maksaa kuukauden vakuutusmaksuja parista ajokerrasta, sillä onhan se suhteettoman kallista. Nämä tekijät rajoittaa pyörien käyttöönottoa ja varmasti osaltaan estävät monta onnettomuutta.
Jos vakuutus on voimassa koko vuoden, niin houkutus pyörän käyttöönottoon kasvaa. Ja kasvaa vallankin sellaisella kokemattomalla, joka ei ymmärrä
Ettei kääntyis koko homma persauksilleen ja vakuutuksien hinnat uuteen nousuun.....
Näin muuten perjantaina 27.1. Vantaalla pyörän liikenteessä. Ihan tavallinen naku-japsi, kooltaan 500 luokkaa. Surkean ja hirveän näköistä näköistä menoa molemmat jalat maassa. Toivottavasti selvisi ehjin nahoin - minne nyt sitte menikään..
Nykyäänhän kelit rajoittaa keväällä mopon käyttöönottoa ja taas syksyllä mopot alkaa harventua liikenteessä jo syyskuusssa.
Jos pyörän voi ottaa liikenteeseen milloin tahansa ja sillä saa ajaa vaikka sydäntalvella, niin voisi kuvitella, että onnettomuudet tulee lisääntymään.
Ajatellaanpa vaikka kevättä.. Mieli tekisi liikenteeseen heti, kun vaan pikkusenkin mahdollista. Kuitenkin liukkaita paikkoja löytyy yllättäen, hiekoitussepelistä puhumattakaan. Lisäksi usein tulee vielä takatalvikin ja kaiken lisäksi yleensä on vielä hiton kylmä.
Keväällä on - kuukausi sellaista aikaa, jolloin pääsee ajamaan ehkä vain muutaman kerran. Monikaan ei halua maksaa kuukauden vakuutusmaksuja parista ajokerrasta, sillä onhan se suhteettoman kallista. Nämä tekijät rajoittaa pyörien käyttöönottoa ja varmasti osaltaan estävät monta onnettomuutta.
Jos vakuutus on voimassa koko vuoden, niin houkutus pyörän käyttöönottoon kasvaa. Ja kasvaa vallankin sellaisella kokemattomalla, joka ei ymmärrä
Ettei kääntyis koko homma persauksilleen ja vakuutuksien hinnat uuteen nousuun.....
Näin muuten perjantaina 27.1. Vantaalla pyörän liikenteessä. Ihan tavallinen naku-japsi, kooltaan 500 luokkaa. Surkean ja hirveän näköistä näköistä menoa molemmat jalat maassa. Toivottavasti selvisi ehjin nahoin - minne nyt sitte menikään..
Vastaukset 17
Vanhimmat
kyselin vakuutuksista...meillä 2-pyörää ja mopo ja auto...jne.
vakuutusmies vakuutteli,että he seuraavat tilannetta ja ilmeisesti tulevat mukaan isojen perässä.
Hän huomautti,että moottoripyörien vakuuttaminen on riskipeliä jossa tulee helposti paljon "takkiin"
Pelkkä tehopainosuhde ei kerro riskeistä kaikkea, esim. Harrikoiden varastamisriski on suuri joka on huomioitava jne.
hän vihjaili,että rikkirevittyjen kyykkyjen koneremontit aiheuttavat nykyään omalaatuisia pyörien katoamisia...että kyllä siellä tiedetään asioita ja niitä seurataaan!
kävin 11 vuotta sitten moottoripyörällä Lapissa maaliskuussa. Reissu oli unohtumaton ja hieno, mutta vaati toki valmisteluja, esim. nastarenkaat ja todella LÄMPIMÄT ajovarusteet.
Talvella ajaminen on täysin mahdollista, jos vaan halua löytyy ja on valmistautunut hyvin. Jos taas kuvittelee, että talvikeleille lähdetään tuosta vain kun aurinko vähän näyttäytyy, erehtyy pahemman kerran.
Eräs tuntemani, 80-luvulla Pariisi-Dakariakin pyörällä monet kerrat ajanut vanhempi herrasmies summasi talviajosta kerran näin: "kaikki on hyvin niin kauan kuin pyörien pyörimisnopeus on sama kuin moottoripyörän etenemisnopeus". Kyseisellä herralla ei ainakaan ollut millään kelillä minkäänlaisia ongelmia pystyssä pysymisen suhteen (itse olin luonnollisesti paljon epävarmempi), joten pyörän käsittelytaito ja ajokokemus ovat kyllä ratkaisevan tärkeitä.
Itse aloittaisin talviajot siten, että kävisin totuttelemassa pyörällä ensin märästä jäätyneellä tiellä (ei paha, varsinkaan nastoilla) hiljaisessa liikenteessä, enkä myöskään menisi kauas kotoa, ennen kuin on kertynyt kokemusta pyörän hallinnasta erilaisissa olosuhteissa. Kova lumipyry oli mielestäni pahin keli, sillä se tukki sekä tienpinnan, renkaan kuvion että ajolasit.
Pyörällä on siis täysin mahdollista ajaa myös talvella, se ei tosin ole yhtä helppoa (tai ehkä edes niin mukavaa?) kuin kesällä.
väliä jos vakuutus aina voimassa kun hinta ei ole sen kalliimpi kuin vakuutuksessa jossa on seisontavakuutus. Minun vakuutus maksaa 68 euroa /kk ja voin lähtee keväällä milloin vaan ajelee ja yleensä kokeilen pyörää myös talvella talvisäilytyksen pihassa ja vakuutus korvaa jos jotain sattuu. Ajamisen aloitan heti kun tiet kuivaa ja viime keväänä alkoi 27.03. Hienoa kun on tuomoinen vakuutus.
vai etkö haluakaan ymmärtää...?
Kirjoitustasi lainatakseni, tätä juuri tarkoitan:
"ja voin lähtee keväällä milloin vaan ajelee ja yleensä kokeilen pyörää myös talvella talvisäilytyksen pihassa ja vakuutus korvaa jos jotain sattuu"
Niin voit ja jokainen voi, eikä siinä periaatteessa mitään. Ajatukseni olikin se, että jos teitä "mitäsilläonväliä" ajattelevia ja milloin vaan liikenteeseen lähteviä alkaa olla runsaasti, niin vahingot lisääntyy. Ja jos ne lisääntyy, niin kaikki me siitä maksetaan = vakuutusmaksut nousee.
Olet muuten näin aikuisen äijän mielestä valitettavan oikeassa. Jo nyt ensimmäiset poikkeuksellisen myöhään syksyllä tapahtuneet onnettomuudet nähtiin. Houkutus kokeilla aikaisin ja myöhään...
Moni nuori sälli ivaa varmasti, että joo joo älä pappa jauha... Mutta kun ilmiö yleistyy niin vakuutusmaksut kallistuvat. Emme kai me sitä halua?
Kevään pölyinen pinta ja syksyn märkä ja liukas asfaltti ei aina muistu mieleen...ennen kuin liian myöhään.
periaatteessahan jokainen voi ottaa pyörän käyttöön milloin vain, vakuutuksesta riippumatta.
Ja jos nyt siten ajatellaan sitä ihan talvi ajamista. Niin moottoripyöriä taitaa koskea talvirengaspakko???
Korjatkaa jos olen väärässä!
Eli jos rypäset niin vakuutus setä katsoo renkaita ja sanoo että läitapa ite kuntoon...
En usko että kukaan tulee tarkoituksella kaatuilemaan. Onhan se hiekkatiekin liukas kesällä.
Enään puuttuu sellainen kaskovakuutus joka korvaisi vaikka puolet pyörän hinnasta ja olisi edullinen. =)
saa ajaa Mud Snow - keleillä. Merkintä löytyy renkaan sivusta, sileissä katurenkaissa ei sitä tietenkään ole, mutta esim. vähän karheammissa endurokumeissa on.
Ainakin viimeksi kun olen tieliikenneasetusta tutkinut, siellä sanottiin että moottoripyörässä tulee joulu- tammi- ja helmikuussa olla karkeakuvioiset renkaat. Ei puhuttu mistään M S:stä kuten autojen kohdalla. Onhan se tietenkin voinut muuttua. En viitsinyt ruveta hakemaan, mutta minun renkaissani ei lue M S:ää ja ajan joka päivä talvellakin. On tosin sivuvaunu joka helpottaa hommaa.
siitä on 10 vuotta kun itse ajelin talvella, mutta niin muistelen että ainakin silloin piti tuo M S lukea renkaassa. Onhan se toki voinut muuttua jo tässä välissä.
Itseasiassa taitaa olla vakutusyhtiöiden kusetusta tuo homma että vakuutus läpi vuoden voimassa. Ovat huomanneet ns. tilaisuuden tulleen sillä aika paljon näkyy olevan noita (uusiomotoristeja?) jotka ajavat vain niinä lämpöisinä kesäkuukausina eli touko-elokuu jolloin ajokausi jää noin neljän kuukauden mittaiseksi ja jossakin vaiheessa ainakin joku kertoi että n. viiden kuukauden jälkeen tuo ainavakuutus on halvempi.
Toisaalta vakuutusyhtiö taas säästää siinä että ei tarvitse laittaa erikseen seisontavakuutukselle ja täyttää erillisiä seisonta-aika ilmoituksia.
No näin ajatellen homma onkin vielä hyvinkin yksinkertainen, mutta entäs sitten jos onkin sellainen kaveri joka kevään ja syksyn kelit ajelee endurolla ja kesällä sitten toisella pyörällä eli on kesken kauden vaihtanut vakuutukset ja bonukset toiseen pyörään? No nyt kaveri sitten maksaakin kahdesta pyörästä vakuutukset ja ei se ainakaan halvemmaksi tule päinvastoin. Sitten on jopa niitä joilla on muuten vaan useampi pyörä rekisterissä, ja ajalee eri kesinä välillä eri pyörillä taas senkun vaan vakuutusmaksut nousee tai sitten pyörän poisto rekisteristä ja kun haluaa ajella niin rekisteröintikatsastus on edessä joka taas nostaa harrastuksen hintaa.
Eipä ole mikään ihme jos tällä tavalla saadaan tähän maahan lisää kyrpiintyneitä ihmisiä.
Taitaa ainut voittajaryhmä olla se joka ajelee kesäisin sen kuusi-seitsemän kuukautta ja todennäköisesti ovat kuitenkin vähemmistönä.
sitten kukin ottaa. Eihän tästä maailmasta saada ikinä niin ideaalista paikkaa että kaikilla olisi hyvin. Ei tarvita kuin yli kahden hengen porukka niin lounaalle lähdössä jo tulee kina kun yks ei tykkää jostakin ja toinen söisi vain nakkeja ja ranskalaisia.
Ajan n. 7 kk vuodessa. Kun kyselin yhtiöstäni tarjousta uudella mallilla, se oli n. 200 egee halvempi kuin vuosi seisontoineen ja ajokausineen mulla viimeksi. Enpä viitsi valittaa... mun kannalta hyvä juttu... ;)
Jos on monta pyörää niin eihän kukaan pakota tähän vakuutusmalliin vaihtamaan. Eikös se vanha käytäntö toimi myös edelleen. Suotta sitä purnaa... kyllä se on muutenkin kallis harrastus...
ainakin vielä, mutta suuntaus lienee kaikilla siirtyä ylimenoajan kautta ympärivuotiseen vakuutukseen. Hupaisalta tuntuu, että moottoripyörän voi vakuuttaa Pohjolan laskurilla halvemmalla kuin mopon.
kuulemma muutkin yhtiöt on siirtymässä kevään aikana uudenlaiseen systeemiin, lieneekö sama kuin Pohjolassa jää nähtäväksi, mutta yleensähän muut seuraa perässä. Juu sitä ei toki suomessa nimitetä kartelliksi vaan markkinavoimien saneluksi. Eri asia on sitten mitä eroa niillä on......
IF:n heppuli vastaili mailiin, että ovat vaihtamassa systeemiä. En tosin tiedä tuleeko kokovuosisysteemi heillekin mutta ainakin tehopainosuhde tulee kuvioon mistä suuri plussa heille, muuten vaihtuisikin keväällä vakuutukset pohjolaan.
Kyselin Fenniasta vakuutustarjousta uuteen pyörään. Tuttu virkailijä kehotti kysymään Pohjolasta ja sanoi, että sieltä saat halvemmalla. Kuulemma Fenniakin siirtyy uuteen hinnoitteluun, kun saavat systeemin lyöntiin.
Ainakin isolle ja laiskalle pyörälle Pohjolan hinnoittelu on houkutteleva.
vaan kilpailua,kartelisa pitäydytään tehdyissä..laittomissa sopimuksissa jotka ovat omiaan huonontammaan "maksajan" mahdollisuuksia varmistaa ,,asian ,,tuotten reaalinen hintataso verrattuna jonkin todelisesti tuotetun vastaavan tuotteen kuluihin
Tässä käy huonoimmillaan niin että kohta ei ole olemassa muita kuin läpi vuoden vakuutuksia. Siitä sitten seuraa ettei edes seisonta-ajalla ei voi vaikuttaa omiin vakuutusmaksuihin. Ja vakuutukset on kohta joka yhtiöllä samalla lain hinnoiteltuja ja nousee samaa tahtia. Näin se menee.