..sitä ei taida tosiaan olla olemassakaan. Kamalaa olla tuoreessa parisuhteessa, kun on niin vaikea luottaa toiseen tai ylipäätään siihen, että suhde kestää. Itsellä takana eräs pidempi suhde jossa pettämisiä ym.. Tämän palstan lukeminen ei ainakaan helpota asiaa, jatkuvasti jotain ihastumisia tai exien perään haahuiluja. Kirjoittakaa joku edes yksi onnellinen tarina, kiitos...........!
Ikuinen
rakkaus
51158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
palstoilta löydy tai määräydy entisten suhteiden mukaan tai toista samaa kaavaa.
Se on sellainen asia että parisuhde on parisuhde siksi että siinä on aina kaksi. Toisen syyksi voi kipata vaikka mitä, mutta totuus on että se vastuu suhteesta ja kaikesta mitä siinä suhteessa tapahtuu on kummankin vastuulla.
Ja jos toinen pettää, se ei ole vain hänen kusipäisyyttään, koska aina, jos on toimiva, puhevälit kunossa, avoin, suhde niin asiat huomataan ajoissa ja pettämistä ei tapahdu koska kumpikin tietää mitä se maksaa.
Ihminen on sellainen kuin se haluaa olla. Ja jos joku haluaa haahuilla exien perään, se on sitten sellainen. Mutta meitä on sen verran moneksi että jos aletan tekemään yleistyksiä ja leimaamaan niin mä sanon että piste siihen.
Ja jos sulle osuu aina ne haahuilijat, katso peiliin miksi sulle ne aina osuu? Onko sun käyttäytyminen sun maku sellainen että sä niihin jäät kiinni?
Muutos kaikeen alkaa aina itsestään, ja helppohan se on nostaa kädet koti taivasta ja sanoa että, kaikki on sellaisia paskoja ja en löydä rehellistä naista. Ja kutenkin meitä on miljardeja jotka on sellaisen löytänyt, mistähän se johtuu?
Ei me olla niitä viimeisiä rehellisiä ja kunnollisia naisia viety, mutta kuten kala ei viihdy kuivalla maalla, harva hyvä nainen viihtyy niissä porukoissa joista sinä ilmeisesti naisesi haet.
tämä ole mikään muu kun tällainen anonyymien ihmisten anonyymi palsta, jonne kirjoitetaan usein kun on jotain negatiivista purettavaa. Ei täältä kannata elämänuskoaan ammentaa, vaikka useat kirjoittajat hyvin lämpöisen oloisia fiksuja ihmisiä ovatkin.
Yksi onnellinen tarina.. itselleni kävi näin: Erilaisten outojen yhteensattumien kautta tutustuin nykyiseen naisystävääni. Hän on samoilla linjoilla kanssani juuri uskollisuudesta, seurustelusuhteeseen panostamisesta ja ylipäätään elämänarvoista. Minulla kävi tuuri, myönnän, mutta kyllähän ihmiset tutustuvat jatkuvasti. Samanoloiset ihmiset vetävät toisiaan puoleensa.
Suhteen alussa en tiennyt miten suhtautua tähän naiseen, eikä hän varsinkaan kuinka suhtautua minuun. Pettymyksiä on takana kaikilla ja koko yhteiskunta tuntuu huutavan sen puolesta että mihinkään ei pidä tyytyä ja että aina on jotain parempaa saatavilla, joko uudessa tai vanhassa.
Jossain vaiheessa täytyy tehdä päätös. Pitää päättää että haluaa seurustella, ja yrittää luottaa. Luottamus on aina tyhjän päällä kävelemistä. Varsinkaan suhteen alussa ei toista voi tuntea, mutta se on uhraus mikä on tehtävä. Jos ei aio/uskalla luottaa, ei luottamus synny kokemusten kautta. Sen sijaan jos päättää luottaa, kokemus voi osoittaa onko toinen sen arvoinen.
Nyt, jonkinlaisen kokemuspohjan kautta voin jo sanoa, että uhraukseni kannatti. Naiseni on osoittautunut sanojensa mukaiseksi, rehelliseksi, tunteelliseksi ja luotettavaksi ihmiseksi. Samoin hän tietää että voi luottaa minuun. On uskomattoman helpottavaa kun ei tarvitse epäillä toisen sanoja, vaan voi yksinkertaisesti luottaa. Toisaalta en ole niin sinisilminen, ettenkö huomaisi jos jokin alkaa olla vinossa.
Mielestäni paras tapa välttää pettäminen ja muut pettymykset, on panostaa siihen suhteeseen joka on käsillä. Syytteleminen ja vahtiminen vaan pahentavat asioita, ja ne asiat joita eniten pelkää tuppaavat yleensä tapahtumaan. En tiedä oliko tästä mitään hyötyä. Parasta vaan muistaa että te olette te. Teistä se on kiinni miten asiat menevät.
tulee ja menee, eihän sille mitään voi kun ihmisten joukossa kerran liikkuu. Mutta eihän sitä voi jokaisen ihastuksen perään lähteä ja jättää elämäänsä sen vakituisen kanssa, eikä jokaiseen ihastukseen saa vastakaikuakaan. Olisihan se ihanaa kun voisi aina olla ihastuksensa kanssa, mutta ajatelkaa jos vastapuoli tekisi samoin teille: jättäisi aina niinkuin vanhan lapasen.
Itekin olen nytkin niiin ihastunut, mutta tilanne on aivan mahdoton, suhteelle ei olisi mitään mahdollisuuksia, täytyy vaan kärsiä ja toivottavasti pikkuhiljaa unohtaa. Parin vuoden päästä ei tästäkään ihastuksesta ole enää kuin hassu muisto jäljellä...ja niin jatkaa elämä samaa toivottavasti turvallista rataansa eteenpäin.
vaikka minulla ei ole mitään niin onnellista tarinaa kerrottavana. Kun on todella rakastanut, niin se rakkaus ei koskaan kuole, se vain muuttaa muotoaan. Se voi muuttua kunnioitukseksi, kiintymykseksi, hyviksi muistoiksi vaikka ei enää oltaisikaan yhdessä. Siinä mielessä uskon että rakkaus on ikuista. Kun on rakastanut ja tullut rakastetuksi, silloin tietää eläneensä ja tunteneensa syvästi. Sellaisesta rakkaudesta saa voimaa pitkäksi aikaa, ehkä se lämmittää jopa koko elämän ajan.
tavalla tai toisella, uskon tähän täysin ja kyllähän toisinaan kun lukee tai näkee ihmisiä niin huomaa vaan kunnioituksen ja välityksen joka heillä on toisiaan kohtaan.
onhan ihmisiä jotka vuosikymmenien päästä ovat tavanneet uudelleen toisensa, no meni vähän vierestä.