Työssäoloehto

Kertyyköhän työssäoloehtoa, kun viikossa on 20 h töitä vaikeavammaisen " saattajana", palkanmaksaja on kaupunki, mutta kirjallista työsopimusta ei ole.(Välillä asiakas laitoshoidossa, jolloin töitä ei ole.)
2412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos kyseessä on työsuhde eikä esim. omaishoitosopimukseen perustuva suhde, niin työssäoloehto kertyy kaikilta niiltä viikoilta, joina työssäoloaika on vähintään 18 h. Eli sinulla täytyy olla joko tuntipalkka tai joku muu työmäärään suhteutuva palkka, kertyä kesälomapäivät ja eläketurva. Kirjallisella sopimuksella ei ole merkitystä, palkkatodistukset riittävät osoittamaan työsuhteen olemassaolon. Selvitä kuitenkin, että kyseessä on todella työsuhde, josta työnantajasi maksaa normaalit työnantajamaksut. Kunta kun voi maksaa myös muunlaiseen sopimukseen perustuvaa korvausta ja ne eivät taida oikeuttaa työttömyysturvaan.

Äänestä
  • Harmittaa, koska se on todellista työtä, mitä vaikeavammaisen hyväksi hänen kotonaan tehdään. Työtä tehdään saattajan nimikkeellä , vaikka työ on henkilökohtaisen avustajan työtä, (20h/viikko).Kyllä ottaa pattiin tää päättäjien toiminta, saattajat/avustajat vaihtuvat jatkuvasti, enkä enää ihmettele yhtään sitä. En ole vammaisen omainen,elikkä olen käytännössä oikeasti työsuhteessa, mutta virallisesti en.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinikka kirjoitti:

Kertyyköhän työssäoloehtoa, kun viikossa on 20 h töitä vaikeavammaisen " saattajana", palkanmaksaja on kaupunki, mutta kirjallista työsopimusta ei ole.(Välillä asiakas laitoshoidossa, jolloin töitä ei ole.)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu