Passi?

Saako passia muualta kuin poliisilaitokselta, entä kuinka pitkäksi aikaa se myönnetään maksimissaan? Saako sitä halvemmalla mistään?
83411
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tietääkseni ei saa muualta. Vaihtoehtoja ovat pikapassi ja 10 vuoden passi. Muistaakseni 10 vuoden passi maksaa ~45€. Pikapassi on hieman kalliimpi, mutta sen toimitusaika on huomattavasti lyhempi, kuin toisella passilla ja se on tosiaankin voimassa lyhyen aikaa (niin, nimihän sen jo sanoo, pikapassi).

Äänestä
  • Sellaista kuin pikapassi ei ole olemassakaan. Kysymyksessä on vuoden passi joka kirjoitetaan poliisilaitoksella tai ulkomailla Suomen edustustoissa. 10 vuoden passit painetaan Setecissä ja tämän vuoksi niiden toimitusaika vaihtelee viikoista jopa pariin kuukauteen.

    Vuoden passin voi saada jopa odottaessa ja myös lentokenttäpoliisi on sellaisen velvollinen kirjoittamaan mikäli alkuperäinen passi on esimerkiksi hajonnut ja sen huomaa vasta kentällä.

    Äänestä

  • Passittaja kirjoitti:

    Sellaista kuin pikapassi ei ole olemassakaan. Kysymyksessä on vuoden passi joka kirjoitetaan poliisilaitoksella tai ulkomailla Suomen edustustoissa. 10 vuoden passit painetaan Setecissä ja tämän vuoksi niiden toimitusaika vaihtelee viikoista jopa pariin kuukauteen.

    Vuoden passin voi saada jopa odottaessa ja myös lentokenttäpoliisi on sellaisen velvollinen kirjoittamaan mikäli alkuperäinen passi on esimerkiksi hajonnut ja sen huomaa vasta kentällä.

    Pikapassilla, vuoden passilla ei pääse ollenkaan USAhan, joten varokaa sitä!
    Passi on USAssa oltava eletronisesti luettava, joita nämä "pikkupassit" ei ole.

    Äänestä

Tuurin kyläkaupasta, saa kuulemma vaikka elefantin jos sopii kauppiaan kanssa, miksei nyt yhtä passia voisi saada, viikonlopputarjous 10 vuoden passi 9,90 yksi per asiakas.

Äänestä

Passeja myönnetään nykyisin poliisilaitoksilla, kelassa ja lähimarketissa (kysy kauppiaaltasi), hinnat vaihtelevat ihan kysynnän mukaan. Halvimmillaan passin saa Viipurin torilta, ainakin jos Igor on paikalla. Passin saa 1-100 vuodeksi kerrallaan. Lisää tällaisia sivistyneitä kysymyksiä! Minusta on aina ilo katsoa, kun ihmisillä järki säteilee!

Äänestä
  • Nimenomaan, lisää tällaisia, sillä tämä kyseinen palsta on jopa otsikoitu "Tyhmät kysymykset"... eli annetaanpa ihmisten kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä ilman kuittailuja.

    Äänestä

  • lukutaito tallella kirjoitti:

    Nimenomaan, lisää tällaisia, sillä tämä kyseinen palsta on jopa otsikoitu "Tyhmät kysymykset"... eli annetaanpa ihmisten kysyä niitä tyhmiäkin kysymyksiä ilman kuittailuja.

    näin kai se on

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyhymä kirjoitti:

Saako passia muualta kuin poliisilaitokselta, entä kuinka pitkäksi aikaa se myönnetään maksimissaan? Saako sitä halvemmalla mistään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu