Niin te koulukiusastut, jotka ette aikoinanne alistuneet muiden teille asettamaan asemaan, kertokaa, miten kiusaaminen lopetettiin kohdallanne. Seuraava on esimerkki omasta kokemuksestani:
Koko peruskoulun neljäs vuoteni oli sellaista, että eräs ongelmainen idiootti(muistan nimen, mutta en viitsi kertoa sitä), väitteli minua haisevaksi tyypiksi tuon tuostakin. Tämä johtui varmastikin siitä, että hän ei hyväksynyt minua, koska en ollut liikunnallinen ihminen, kuin he ja harrastin elektroniikkaa.
Yksi tyyppi ei nyt olisi paljoa ollut, mutta hänellä oli useita kavereita, jotka luonnollisesti tukivat häntä(näidenkin nimet muistan). Asiaa yritettiin useampikin kerta selvittää opettajien ja kummankin osapuolen vanhempien avustuksella, Itsekin pistin lähes aina raivoissani nyrkeillä vastaan jokaista, joka uskalsi ryhtyä kiusaamaan. Tästä ei kuitenkaan syntynyt suurta tulosta.
Arvaako joku, miksi opettajat eivät onnistuneet ratkaisemaan asiaa?
Siksi, että tämä poika ei joutunut HÄPEÄMÄÄN käytöstään julkisesti. Eräänä iltana pari päivää ennen lukuvuoden kevätjuhlia, isäni soitti sille pojalle ja karjui hänelle luurin täydeltä sellaisia uhkauksia kuin että "Anna kuule poika PERKELE olla viimeinen kerta, kun mun pojalle sanot, että hän haisee, tai minä raahaan sinut hiuksista kiskoen koulun pihalle ja hinaan sinut lipputankoon!!"
Tämä nyt ei kovasti häntä pistänyt häpeään, mutta odottakaas...
Kevätjuhlapäivänä isä tuli sinne luokkaan, jossa todistukset jaettiin ja löylytti sen pojan sanallisesti ja pisti siis hänet häpeämään käytöstään muitten oppilaitten ja heidän paikalla olleitten vanhempien kanssa. Opettaja ei ollut vielä tullut paikalle, joten isäni sai toimia häiriöittä. Kukaan muitten oppilaitten vanhemmista ei luonnollisesti uskaltanut tulla väliin. Isä huusi tuolle pojalle niin kovaäänisesti, että kyllä heidän huomionsa kääntyivät. Ja minun oli vaikea pidätellä naurua siinä vieressä seisten.
No seuraavat kaksi vuotta, kun se poika vielä oli kanssani ala-asteen samalla luokalla, hän ei enää koskaan edes sanonut minulle sanaakaan. Niin tekivät hänen kaverinsakin.
Kukin tietty ratkoo asiat parhaaksi katsomallaan tavalla, ja ehkä tämä ei ollut niitä oikeita, mutta toimivaksi se kyllä osoittautui.
Koko peruskoulun neljäs vuoteni oli sellaista, että eräs ongelmainen idiootti(muistan nimen, mutta en viitsi kertoa sitä), väitteli minua haisevaksi tyypiksi tuon tuostakin. Tämä johtui varmastikin siitä, että hän ei hyväksynyt minua, koska en ollut liikunnallinen ihminen, kuin he ja harrastin elektroniikkaa.
Yksi tyyppi ei nyt olisi paljoa ollut, mutta hänellä oli useita kavereita, jotka luonnollisesti tukivat häntä(näidenkin nimet muistan). Asiaa yritettiin useampikin kerta selvittää opettajien ja kummankin osapuolen vanhempien avustuksella, Itsekin pistin lähes aina raivoissani nyrkeillä vastaan jokaista, joka uskalsi ryhtyä kiusaamaan. Tästä ei kuitenkaan syntynyt suurta tulosta.
Arvaako joku, miksi opettajat eivät onnistuneet ratkaisemaan asiaa?
Siksi, että tämä poika ei joutunut HÄPEÄMÄÄN käytöstään julkisesti. Eräänä iltana pari päivää ennen lukuvuoden kevätjuhlia, isäni soitti sille pojalle ja karjui hänelle luurin täydeltä sellaisia uhkauksia kuin että "Anna kuule poika PERKELE olla viimeinen kerta, kun mun pojalle sanot, että hän haisee, tai minä raahaan sinut hiuksista kiskoen koulun pihalle ja hinaan sinut lipputankoon!!"
Tämä nyt ei kovasti häntä pistänyt häpeään, mutta odottakaas...
Kevätjuhlapäivänä isä tuli sinne luokkaan, jossa todistukset jaettiin ja löylytti sen pojan sanallisesti ja pisti siis hänet häpeämään käytöstään muitten oppilaitten ja heidän paikalla olleitten vanhempien kanssa. Opettaja ei ollut vielä tullut paikalle, joten isäni sai toimia häiriöittä. Kukaan muitten oppilaitten vanhemmista ei luonnollisesti uskaltanut tulla väliin. Isä huusi tuolle pojalle niin kovaäänisesti, että kyllä heidän huomionsa kääntyivät. Ja minun oli vaikea pidätellä naurua siinä vieressä seisten.
No seuraavat kaksi vuotta, kun se poika vielä oli kanssani ala-asteen samalla luokalla, hän ei enää koskaan edes sanonut minulle sanaakaan. Niin tekivät hänen kaverinsakin.
Kukin tietty ratkoo asiat parhaaksi katsomallaan tavalla, ja ehkä tämä ei ollut niitä oikeita, mutta toimivaksi se kyllä osoittautui.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Itse koin koko peruskoulun ajan enemmän tai vähemmän rajua kiusausta. Olin erään jengin silmätikkuna koko ala-asteen. Muutin ennen kuudetta luokkaa toiseen kaupunkiin ja toiseen kouluun ja siellä sain elää mahtavimman vuoden.
Kaikki muuttui yläasteella jonne tuli kaksi vanhaa jengiläistä. He kokosivat uuden porukan ja taas olin koko koulun silmätikku. Kävin psykiatrillakin monesti paranoidioireiden takia. ( Olin monta kertaa vapaa-ajalla joutunut väijytykseen).
Asun edelleen samassa paikassa, mutta pyörin nykyään 40 kilometrin päässä kotoa. Olen ehkä pelkuri, mutta vieraalla paikkakunnalla minua kohdellaan ihmisenä sentään.