ONko kemiasta hyötyä juur mihinkään? Jatko-opintoja ajatellen. Lääkäriksi ja kemistiksi se ny on pakollinen muttei musta sellasta ikinä tuu niin...?
Kemia
Mörmör
3294
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kemiaa tarvitsee oikeastaan melkeinpä kaikilla aloilla, aina biologiasta tkk:lle. Mun mielestä se on melkeinpä yks tärkeimmistä aineista lukiossa...
Riippuu täysin omista intresseistäsi ja tulevaisuudensuunnitelmistasi. Yleissivistyksen kannalta kemia on pääosin turhaa, et tarvitse sitä, mikäli aiot opiskella esim. humanistisia aineita.
Itse olen opiskellut kemiaa kolme vuotta lukiossa, ja nyt olen herännyt todellisuuteen, että olen ihan turhaan opetellut atomien järjestäytymistä. Asiaa olisi mielummin voinut opiskella filosofian kannalta.
Jos et siis tiedä, mitä haluat tulevaisuudelta, kannattaa opiskella aineita, joita tarvitset välttämättä, ymmärtääksesi elämää. Eli vaikka historiaa ja yhteiskuntaoppia.
Suosittelen kemiaa, koska yllättävän monilla aloilla kemian taitoja vaaditaan. 4 kurssia ei ole minusta sitä paitsi edes iso vaiva kolmeen vuoteen käytäväksi. Ja voithan aina olla ottamatta seuraavaa kemian kurssia, jos alkaa tympimään. Ykköskurssille menet ehdottomasti, se voi ollakin pakollisena. Kakkoskurssi ei ole paha, kolmoskurssissa pitää osata muutama lasku ja nelonen on suppeampi tietosisällöltään minun mielestäni kuin muut. Itse kirjoitan kemian, ja minulla on paljon helpompaa kun tuhansia sivuja lukevilla humanisteilla.