Miten pääsee

lottoarvonnan valvojaksi ja mitä siitä maksetaan? Vaatiiko tehtävä sivutoimiluvan ? Miksi ei koskaan tavallisia poliisimiehiä valvojina vaan pamppuja aina ?
4436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

kun vielä veikkaus ab järkkäisi meille tavallisille saunailtoja ja juominkeja kansan piikkiin.
kyllä siihen esimieheltä lupa pitäs hankkia. käsitykseni mukaan siitä saa ihan hyvän palkkion mistä kyllä pidätetään veroa. kannattaa pyrkiä sinnikkääästi eihän tuo kovin vaikeaa näytä olevan, vaikka joskus muutama paha moka onkin käynyt.

Äänestä

Virallisena valvojana toimiminen on virkatehtävä, eikä mikään sivutoimi.

Eikä sinne millään rivikonstuilla ole asiaa. Päästäksesi viralliseksi valvojaksi kannattaa mennä oikikseen ja valmistuttuaan hakeutua poliisiin, jossa sitten etenet korkeimpiin virkoihin, joko poliisin puolella tai sitten sisäasiaianministeriön poliisiosastossa.

Rivikonstana saatat päästä valvomaan paikallisen urheiluseuran arpajaisia ja hyvällä tuurilla saat vielä kuvankin paikallislehteen..

Äänestä
  • Osa valvojista on poliiseja. Osa sm:n hallinnonalalla toimivaia siviilejä. Mm. naisissa on ollut tiedotuspäällikköä ja poliisipiirin lupahallintopuolen siviilipomoa (tarkastaja).
    Korvaus yhdestä valvontakerrasta on hieman alle 1.000 euroa, josta pidätetään normaali vero lisäprosentin mukaan (riippuu tietysti valitusta pidätystaulukosta), ellei ole jo etukäteen huomioinut ko. tuloja perusprosenttiin ilmoittamalla niistä etukäteen verotoimistolle ja jakamalla perusprosentin tulot kahdelle verokortille. Toinen Valtiolle ja toinen Veikkaukselle. Etuihin kuuluu luonnollisesti melko kookas paketti jouluna. Pakettia ei tarvitse ilmoittaa verottajalle tavanomaisena lahjana.
    Eri asia on sitten se, että mainitulla rahalla pestattaisiin pari rivipoliisia vuodeksi töihin, jos valvonta tehtäisiin virkatyönä ja siitä perittäisiin poliisin maksuasetuksen mukainen korvaus valtiolle ja valvojille maksettaisiin vain heidän oma kuukausipalkkansa.

    Äänestä

  • OTL kirjoitti:

    Osa valvojista on poliiseja. Osa sm:n hallinnonalalla toimivaia siviilejä. Mm. naisissa on ollut tiedotuspäällikköä ja poliisipiirin lupahallintopuolen siviilipomoa (tarkastaja).
    Korvaus yhdestä valvontakerrasta on hieman alle 1.000 euroa, josta pidätetään normaali vero lisäprosentin mukaan (riippuu tietysti valitusta pidätystaulukosta), ellei ole jo etukäteen huomioinut ko. tuloja perusprosenttiin ilmoittamalla niistä etukäteen verotoimistolle ja jakamalla perusprosentin tulot kahdelle verokortille. Toinen Valtiolle ja toinen Veikkaukselle. Etuihin kuuluu luonnollisesti melko kookas paketti jouluna. Pakettia ei tarvitse ilmoittaa verottajalle tavanomaisena lahjana.
    Eri asia on sitten se, että mainitulla rahalla pestattaisiin pari rivipoliisia vuodeksi töihin, jos valvonta tehtäisiin virkatyönä ja siitä perittäisiin poliisin maksuasetuksen mukainen korvaus valtiolle ja valvojille maksettaisiin vain heidän oma kuukausipalkkansa.

    Kannattaa mennä oikikseen. Sattuneesta syystä olen seurannut oikikseen menemistä hyvinkin läheltä, ei sinne noin vaan mennä. Tiedät itsekin, että loppujen lopuksi aika harva sinne pyrkijä sisälle pääsee. Yleensä kaikki lopulta valmistuvat, koska motivaatio on korkealla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Utelias kirjoitti:

lottoarvonnan valvojaksi ja mitä siitä maksetaan? Vaatiiko tehtävä sivutoimiluvan ? Miksi ei koskaan tavallisia poliisimiehiä valvojina vaan pamppuja aina ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu