Maalasin kuvasi kankaalle hennolle.
Sen huomaan muuttuneen;
hiuksesi, nenäsi, suusi, silmäsi.
Sattumaako lie?
Pelkään kadottavani sinut ajalle
Sen syöveriin tummiin;
valoihin, varjoihin, sumuihin.
Tarkoitusko lie?
Havahdun peilin kuvajaiselle.
Haavoittuvuuteni näkymään;
arpiin, polkuun, virheisiin.
Oppiako lie?
Löydänkö luoksesi johtavalle tielle?
Kuin etsijät Graalin;
kadonneet, hävinneet, eksyneet.
Kohtaloko lie?
Sen huomaan muuttuneen;
hiuksesi, nenäsi, suusi, silmäsi.
Sattumaako lie?
Pelkään kadottavani sinut ajalle
Sen syöveriin tummiin;
valoihin, varjoihin, sumuihin.
Tarkoitusko lie?
Havahdun peilin kuvajaiselle.
Haavoittuvuuteni näkymään;
arpiin, polkuun, virheisiin.
Oppiako lie?
Löydänkö luoksesi johtavalle tielle?
Kuin etsijät Graalin;
kadonneet, hävinneet, eksyneet.
Kohtaloko lie?
Vastaukset 14
Vanhimmat
Kauneimmat muistot elämässä
ovat joskus juuri niitä
jotka satuttavat sydäntä eniten.
Estävät meitä menemästä elämässä eteenpäin.
Siksi sydän katsoo joskus parhaaksi
peitellä muistonsa hellästi
unohduksen huovan alle.
Kunnes seuraava kohtaaminen
herättää ne taas henkiin.
Mutta sydän ei unohda, koskaan.
Aika kultaa muistot, mutta sydän ei unohda.
Mutta eteenpäin elämässä on mentävä.
Joskus voi kuitenkin katsoa taaksepäin...
Ei pidä katsoa taakseen vaan eteen, muutoin voi muuttua suolapatsaaksi...
Minusta taakse täytyy juuri katsoa oppiakseen virheistä ja ehkä ymmärtääkseen, miksi kaikki meni kuten meni.
Tämä silläkin uhalla, että muuttuisi suolapatsaaksi...
Olen jo kadottanut naurun ja jos vielä katson taakseni, kadotan hymynkin...
Kyse onkin siitä, milloin kykenee katsomaan taakseen. Joskus senkin on tehtävä, vaikka vain nopeasti vilkaisten.
Välähti tässä yhtäkkiä mieleen, että tässähän jutellaan haavoittuneista, kun vanhat ystävät, vaikka en ole kommentoinut runojasi Tom kuin kerran aiemmin. Runo toi mieleeni mm. Mona Lisan ja siitäpäs nappasinkin uuden nimimerkin...
Niin olen se henkilö, joka ihmetteli kuinka sattumaa on, että monet runosi ovat niin samanlaisia, tai niissä on jokin yhdistävä sana: muuri, sateenkaari, betoniseinä, lintu... no niitähän lentelee joka puolella...
Tosin en ole kirjoitellut täällä kuin muutaman.
Toivottavasti en karkoittanut ketään erityistä lukijaa pois kommentillani?
samaa aihetta eri asetelmasta.
Ja silti pyrimme aina ymmärtämään lukemamme, vaikka kirjoittaja olisi tarkoittanut pohjimmiltaan jotain muuta. Tietyt sanat ja järjestys luovat mielikuvat.
Joskus käy jopa niin, että saatan myös itse ymmärtää vasta myöhemmin, mitä tahdoin sanoa. Se on erikoinen tunne.
Noh, moni varmaan käsittelee samankaltaisia ajatuksia ja tilannetta mistä kirjoitan.
Tsori, tuli väärinkäsitys, joita tänään viljelen niin, että saan kohta keitettyä kaurapuuronkin ;)
Puuttui muutama sana, eli en tarkoittanut, että sun runot toistaisivat itseään, vaan että olen joskus kirjoitellut lähestulkoon samanlaisia runoja itse, en vain ole niitä tänne laitellut. Sattumaa.
Siitäpä tulikin mieleeni, että...
Jos pelkistä sattumista pitäisi tehdä syötävän hyvä keitto, olisi kokille sen valmistaminen liian suuri haaste.
Eihän runot toista niin kauan itseään jos keksii aina uusia näkökulmia asioihin, mutta...loppujen lopuksi se riippuu aina lukijasta miten hän sen tulkitsee.
Täällä todellakin saa varoa mitä suustaan päästää. Monesti runot tulkitaan liian henkilökohtaisesti, vaikka nehän ovat vain tapa purkaa tunteitaan... VAIN runoja, eikö totta?
Minäkin olen kirjoittanut tänne paljon runoja ja hyvin
harva niistä kertoo minusta itsestäni, tai liittyy omaan elämääni.
Kunpa muutkin sen ymmärtäisivät, että runot ovat vain runoja,
tunteen purkauksia, haaveita, unelmia, tai vain yleensä elämää.
kertovat kirjoitajalle jostain tunnetilasta. Lukijalle taas runo voi olla samanhenkisen kirjoittajan sisäistä sanomaa, haavetta. Ihmiset ovat niin erilaisin sisäisin herkkyyksin varusteltuja.
Vain runoja, kyllä - mutta samalla ne saattavat olla paljon enemmän. Sanat, teksti, tarina, laulu saattaa alkaa elämään omaa elämäänsä vaikuttaen eri tavoin moniin ihmisiin.
Runot voivat olla tapa purkaa tunteitaan. Ne voivat olla hyvin henkilökohtaisia, mutta ei aina.