Nyt kun on ollut kovastipuhetta työvuorojen alkamisajankohdista, niin kannan oman korteni kekoon.
Eipä se aivan niinkään mene, että pelkästään nuoriso vetkuttelee sitä töihintuloa aamuisin. Meillä mm. "vanhukset" ovat ottaneet nykyisin tavakseen tulla minuutilleen paikalle. Jos he jostain kumman syystä olevat liikkeellä aikaisemmin, istuvat he tappiin asti kahvilla jossain, ettei tarvitse TYÖNANTAJALLE tehdä ilmaista duunia. Meillä tilanne on oikeastaan juuri päinvastoin, "nuoriso" saapuu paikalle kyllä hyvissä ajoin, mutta "eläkeläiset" milloin mitenkin.
Eli kun katkeroidutaan firmaa kohtaan, kustaan kolleegan aamumuroihin tulemalla myöhässä. Ajattelemattomat työtoverit luulevat tekevänsä hallaa ainoastaan firmalle, tosiasiassa kuitenkaan firman dirikat paskat välittävät tullaanko 10min etuajassa vai myöhässä. Pääasia on ettei "poteroa" jätetä tyhjäksi.
Näin ollen ainoat häviäjät ovat kolleegat ja saadaan tiimihenki rakoilemaan huolella.
Tämä vituttaa etenkin itseäni, sillä yleensä saavun hyvissä ajoin mestoille, n.20min etuajassa ja jään myös vuoroni jälkeen sitten näitä perässävedettäviä luusereita briiffaamaan 10min työvuoroni jälkeen.
En kuitenkaan meinaa muuttaa tapojani, sillä työvuoro on mukava aloitella rauhassa ilman helvetillistä hässäkkää, enkä katso tuon puolen vaarantavan omaa vapaa-aikaani niin paljoa että siitä lähtisin sen suurempaa numeroa tekemään.
Herrasmiessopimuksena meillä toimii se, etä jos havaitsemme ettemme pääse mahdollisesti ajoissa paikalle, soitamme 10min ennen työvuoron alkua ja teemme vastaavasti kaverille takaisin tuon jossain vaiheessa korkojen kanssa.
Olisikohan tuossa miettimisen aihetta?

Vastaukset 14
Vanhimmat
Asiallista tekstiä! Näin meidänkin kohteella. Kyllä ne työkaverit aina on tärkeämpiä kuin työn- tai toimeksiantajan p***eennuoleminen.
kaikkien vartijoiden äiti ja mun jumala kun olet noin särmä!!!
"kun katkeroidutaan firmaa kohtaan, kustaan kolleegan aamumuroihin tulemalla myöhässä"
Miten niin myöhässä, jos itse väitit muutama rivi ylempänä, että tulevat minuutilleen? Kyllä työaika alkaa silloin, kun se on merkitty alkavaksi, eikä varttia aikaisemmin.
Kuinka paljon etuajassa mielestäsi pitäisi tulla paikalle, ettei olisi myöhässä? 20 minuuttia, riittääkö 10 minuuttia? Jos tulee viisi minsaa etuajassa töihin, onko mielestäsi jo myöhässä?
"ainoat häviäjät ovat kolleegat ja saadaan tiimihenki rakoilemaan huolella"
Miten helvetissä luulet, että kukaan kollegoista häviäisi siinä, kun toinen tulee ajallaan töihin? Miten perustelet sen, että kukaan häviäisi, kun tulee ja lähtee töistä silloin, kun niin pitää tehdä, eli työvuorolistaan merkityn ajan mukaisesti?
"Tämä vituttaa etenkin itseäni, sillä yleensä saavun hyvissä ajoin mestoille, n.20min etuajassa ja jään myös vuoroni jälkeen sitten näitä perässävedettäviä luusereita briiffaamaan 10min työvuoroni jälkeen. "
Tuo on ihan sinun oma henkilökohtainen valintasi, eikä sinulta varmasti kukaan edellytä, että jäisit edes sekunniksi työaikasi jälkeen briiffailemaan yhtään mitään. Toki voit noin tehdä, mutta ei sinulla ole mitään varaa olla katkera niille, joilla on muutakin elämää kuin työnteko, joille työpaikka on vain ja ainoastaan työpaikka, ihan niinkuin normaali-ihmisille, ja tulevat ja lähtevät työpaikoiltaan työajan puitteissa.
Edelleen, jos tuo briiffaus kohteen tilanteeseen on niin olennaisen tärkeä asia, niin työnantaja kyllä järjestää vuorojen työajat sen verran päällekkäin, että sen voi molempien työajalla hoitaa, näin tapahtuu kaikilla muillakin työpaikoilla, joilla tämänkaltainen raportointi on välttämätöntä.
Heh, ei vartiointihommat ole sen kummempia kutsumushommia suurimmalle osalle kuin muutkaan, ihan työpaikka muiden joukossa. Eikä kuulu meidän työntekijöiden tehdä omalla ajallamme hommia, jos työnantaja on ajattelemattomuudessaan järjestänyt työajat päin vittua. Työnantaja on vastuussa työn johtamisesta ja järjestämisestä, työntekijä taas siitä, että tekee hyvin oman hommansa. Tähän ei suinkaan kuulu etuajassa työpaikalla härvääminen, toki se on joissain paikoissa sallittua, mutta älä nyt perkele kiukuttele niille, jotka hoitavat hommansa kunnolla.
kertoikin kaiken olennaisen sinusta. Hauskaa loppuelämää.
...ettei Suomen talous lähde nousuun kun tuollaisia saatanan nahkafagotin puhaltelijoita on alalla.
100% täyttä asiaa.
Jos jotain asioita mahdollisesti jää hoitamatta sen takia. ettei päällekkäistä työaikaa ole vuoronvaihdoksiin maksettu, esim briiffaamista varten, ja asiakas alkaa valittaa, sen jälkeen se alkaa haittaamaan työnantajaakin. Jolloin ainoa oikea vaihtoehto on alkaa maksaa siitä.
Todellisessa työelämässä vaan käy yleensä niin, että oikeuksistaan kiinnipitävä työntekijä savustetaan ulos jollain tekosyyllä, josta ei jouduta sitten vastaan laittomana työsuhteen päättämisenä(kiitos tästä kuuluu munattomille luottamusmiehille ja ammattiyhdisykselle.)Siitähän ei potkuja saa ettei hoida työasioita vapaa-ajallaan. Tai jos niin tyhmä työnantaja löytyy, niin korvaukset tulee.
Täysin eri asia on pomot joiden palkassa on otettu huomioon se, että asiat eivät odota vaan ne pitää jonkun tehdä.
Mutta perusvartijaan , peruspalkalla tällaista ei voida soveltaa.
Päällekkäistä aikaa ei useista pyynnöistä huolimatta ainakaan meillä ole järkätty, sehän maksaa...
Mutta kyllä ottaa aivoon nää ku tulee just tasalta. Meille opetettiin jo kurssilla että hyviin tapoihin kuuluu tulla n 10-15 min ennen vuoron alkua paikalle.
Sit nä tasaltatulijat odottaa että pitäis jäädä briiffaan... enää en jää!
...voi odottaa mamman pikku vellipöksyiltä, jotka eivät koskaan mitään muuta työtä ole tehneetkään...olis aika hauska nähdä samojen heppujen kasvojen ilmeet kun menisivät just tasalta (tai vähän sen jälkeen) päästämään liukuhihnalta tehtaassa sen siellä 30 vuotta olleen vanhan karpaasin kotiin...saattasivat saada melko hyvät kommentit asiasta...*nauraa*
No, teollisuudessakin olen töitä sen verran tehnyt, että tiedän varsin hyvin, ettei sinne liukuhihnalle juurikaan etuajassa tulla. Tätähän tapahtuu vain ja ainoastaan vartiointialan kaltaisilla heikosti järjestäytyneillä aloilla, jotka eivät kykene tai ole halunneet pitää työntekijöiden eduista kiinni.
Paperillahan istutaan saman tien pihalle työntekijä, joka alkaa tekemään töitä omalla ajallaan, vaatteiden vaihdosta lähtien.
...olet siellä istuskellu...itsellä metallipuolelta lähes 10 vuotta kokemusta ja puupuoleltakin 3 vuotta...että älä tule tänne itkemään mitään...siinä oli taas yx mamman oma vellipöksy..ja nyt olen vartijana.
Olen itse tottunut aina laskemaan yovuorossa olevan kolleegan kotiin n. 15-20 min.ennen vuoron loppua. Ja on kiva kun tietaa etta itse paasee kollegan toimesta ajoissa himaan.Ihmettelen miksi moinen herrasmiestapa on katoamassa. Turha jauhaa paskaa firmalle tehdyista tunneista vuoden kuluessa, painukaa psykiatrille taskulaskin runkkarit.
Ja mikäs sen mukavampaa kuin se,että kohteessamme on keskenämme sovittu,että tullaan 15min. aikaisemmin töihin,niin yksi "veteraani" tuleekin vasta sekunnilleen tasalta.Ja jos tulee kuin on sovittu niin jää portin lähellä olevalle pysäkille polttamaan tupakkaa ja kyttäämään kelloa.Sen jälkeen kun huomautimme asiasta ystävällisesti,niin ei ole kyseinen herra enää edes päivää kunnolla sanonut ja rupesi unohtamaan kertoa toisille tärkeitä asioita mitä meidän tarvitsisi tietää vuoron vaihdettua.
Älä hyvä mies kiukuttele työkavereillesi, vaan työnantajallesi, jos työajat eivät miellytä.
On työnantajan asia pitää huoli siitä, että kaikki tietävät tarpeelliset asiat, jos tämä ei pidä siitä huolta niin voi voi, ei ole työntekijän asia olla huolissaan siitä, toimiiko homma vai ei. Kukin tekee oman ruutunsa niin hyvin kuin osaa ja sillä hyvä. Toki kaveria voi ja saa auttaa, mutta eipä lähdetä nyt siihen, että se muuttuukin lähinnä ahneen työnantajan auttamiseksi.
Joo Meil oli myös sovittu keskenään et tullaan aina n.15 min aikasemmin paikalle,toimi ihan hyvin kaikkien PAITSI yhden vähän iäkkäämmän herran kanssa..Herra saapui yleensä siin 5-10 min myöhässä,lepposasti tepsutellen,kahvia hörppien ja mellevä hymy naamalla....ei ny kuiten viittiny mitään ilmotustakaa tehä ku töissä piti kuiten sen kans olla. -liian kiltti-.