Kertokaas vanhat konkarit hauskoja sattumia mitä olette työmaalla nähny johtuen alkoholin nauttimisista.
Itse voisin mainita tilanteen missä jouduttiin tilaamaan autonosturi nostamaan juopunut torninosturikuski pois tornista kun oli niin heikossa kunnossa.
Itse voisin mainita tilanteen missä jouduttiin tilaamaan autonosturi nostamaan juopunut torninosturikuski pois tornista kun oli niin heikossa kunnossa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sellaista, että betonit on päässy jämähtämään betoniautoon perjantai-iltana. Unohtunut, kun ovat olleet mestaria myöten humalassa. Olivat sitten siellä joutuneet vähän piikkilleen.
Olin melko suuren firman työmaalla pääkaupunkiseudulla pari kesää sitten. Paikalle tuli joukko pukumiehiä tarkastelemaan työmaata pomojen johdolla ja kai olivat tutkimassa olisivatko palkanneet kyseisen firman isoon urakkaan.
Noh, toisen kerroksen ikkunasta alkoi voida pahoin ns. aina kännissä veikkonen ja suoraan erään pukumiehen päälle. Säpsähti ja horjahti vielä niin, että hetken näytti ikkunasta (ei ruutua vielä) tulevan koko mies. Vetäytyi takaisin sisään ja armoton laattaaminen jatkui vielä sisälläkin äänen perusteella.
Eipä tullut kaveri alas pahoittelemaan, mutta ei enää tullut seuraavana päivänä. Kukaan ei oikein tiennyt miten kävi, mutta jälkikäteen kuulin että itse oli hakeutunut samantien hoitoon. Työhönpalaamisesta en tiedä. Tosin haimakin kuulemma oli alkanut valitella ja oli ollut lasaretissakin. Tuoreessa kunnossa siis koko veikkonen:)
Meijän mestari oli jokapäivä kännissä...Kopissa joi viinaa ja me saatiin olla rauhassa! Ja me juotiin kans joskus =)) Ja hommat tuli hoidettua ja kehuja sateli johtoportaalta..Krapulapaska lensi vaan kaaressa..Oli se mukavaa aikaa !!
Meidän firman teki kamalan ison varaavan takan. Joku arkkitehti oli suunnitellu sen. Takka puski savut aina tupaan. Epäiltiin väärää mitotusta. Takka ja piippu purettiin. Muurin sisältä löytyi tiilihylly, jonka päällä oli jumissa kaks mustunutta viinapulloa. Muurari oli tehny työn ajaks jemman, mutta oli ollut niin päissään, että unohti eväänsä sinne.
Nyt alkaa legendat lentää, eikö kenelläkään ole niitä realistia paska housussa tarinoita.
Liikerakennustyömaalla appareilta loppu viina kesken päivän. Ne halus lisää mutta eivät uskaltaneet lähteä autolla. Jalkasin oli liian pitkä matka alkoon, ainakin 300 metriä joten ne päätti lainata sähkäreiltä saksilavanosturia, semmosta ylhäältä ajettavaa. Matka meni muuten hyvin, mutta paluumatkalla juuttuivat tien sivuun. Eipä aikaa niin poliisit huomas örvellyksen ja käskivät äijiä autoonsa. Apparit ei suostunu kun oli tuoreet viinat vielä juomatta. Ne nosti saksilavan niin ylös kuin saivat, ettei poliisit pääse käsiks. Nosturi oli kuitenki sen verran vinossa, että se kaatu ja äijät siitä hankeen, ensiapuun ja pahnoille. Tuli viinat kalliiks.
Maalari ei millään suostunut olemaan selvinpäin. Jalkansa se oli nyrjäyttänyt jossakin ja vaarallisia tilanteita riitti. Mesu huomautti ja uhkasi, mutta mikään ei auttanut. Kiire oli ja homma piti saada valmiiksi. Lopulta mestari määräsi maalarin käyttämään valjaita, vaikka telineissä olikin kaiteet. Maalarille määrättiin selvempi kaveri holhoojaksi jonka tehtävä oli pitää valjaiden narut tiukalla sitä mukaa kun homma eteni. Toinen kaveri määrättiin putsaamaan maaliin sotkeutuneita ikkunoita.
Ihmeteltiin kun missään ei näkynyt pulloa, mutta tämä turvamies huomasi, että maalari huikkasi ohennetölkistä. Ei ihme että oli niin sekaisin.
Menin kesäduunii hakee rakennustyömaalta,70-luvulla mentiin suoraa byggalle mesulta kysyy hommia,astelin työmaaparakkia kohti kun sen ovi aukes ja siitä oven raosta äijä heitti laatat siihen kopin eteen,äijä huus sisälle,että antakaa kossua,sai pullon,ja noukki tekohampaansa oksennusläjästä,kaatoi kossua tekarien päälle,ja tunki ne suuhunsa,sitte huus mulle,että mitä siinä kyttäät,ja vetäs oven kiinni,en rohjennu enää töihin kysellä.