Mä oon vasta 12- vuotta. (Älä pelästy!!)
Mutta tykkään kirjoittaa, olen aloittanut Helmikuussa kirjoittamaan kirjaa. Olen raapustanut jo 76 sivua. Kirjani kertoo likasta jota kiusataan, kaverit katoaa elämästä ( Kertoo kaikki salaisuudet eteenpäin..) Hän soittaa bändissä, mutta riitoja alkaa syntyä melkein mistä vain. Lopulta likka saa anoreksian, ja olen suunnitellut että lopulta hän valitettavasti kuolee. Onko kirjani liian totinen? Uskotteko että kaksitoista vuotias voi kirjoittaa hyvän kirjan?
Mutta tykkään kirjoittaa, olen aloittanut Helmikuussa kirjoittamaan kirjaa. Olen raapustanut jo 76 sivua. Kirjani kertoo likasta jota kiusataan, kaverit katoaa elämästä ( Kertoo kaikki salaisuudet eteenpäin..) Hän soittaa bändissä, mutta riitoja alkaa syntyä melkein mistä vain. Lopulta likka saa anoreksian, ja olen suunnitellut että lopulta hän valitettavasti kuolee. Onko kirjani liian totinen? Uskotteko että kaksitoista vuotias voi kirjoittaa hyvän kirjan?
Vastaukset 6
Vanhimmat
toki hyvän kirjan voi kirjoittaa minkä ikäisenä tahansa. ->kunhan pysyy aiheessa josta tietää jotain, eli elämänkokemusta. silloin tekstiin saa paremmin uskottavuutta. Mielestäni kirjan pituus ei ratkaise, kuinka hyvä se on! muista se, eli älä tuijota sivumäärää..
hmm. oletko ajatellut, minkä vuoksi ihmiset lukevat kirjoja? eikö se ole, että halutaan lukea muutakin kuin arkitodellisuutta.. eli toivon ettei kirjan juonesi ole täysin apaattinen, sillä hyvästä onnesta, rakkaudesta jne. on mukava lukea. tietenkin poikkeus vahvistaa säännön. mutta ainakin mulla jää paha maku suuhun onnettomista lopuista, kun TIETÄÄ että sen olis pitäny loppua aivan eritavalla.. joo mutta se on todellakin vain mun mielipiteeni. mutta toivottavasti saat hyvän vastaanoton kirjallesi! :)
Ei kirja voi olla liian totinen, älä sitä pohdi. Enemmänkin ratkaisee mielenkiintoisuus/ mukaansatempaavaisuus, mikä ei mielestäni korreloi kirjan totisuuden taikka muun vallitsevan mielialan kanssa. Jos teksti aiheuttaa lukijassaan suuria tunteita, itkettää, naurattaa, suututtaa... jne. se on edes jollain tavoin onnistunut.
Ja nyt kun olet jo useita sivuja kirjoittanut, kannattaisi välillä oikolukea tekstiä ja panostaa oikeinkirjoitukseen. Äidinkielen tunnillakin voi jotain oppia kun pitää korvat auki.
Siitähän tulee kiinnostava kirja!
kannattaa ihmeessä kirjoittaa jos on kiinnostunut!
ei siinä mitään pahaa voi olla!!!
siitä vaan kirjoittamaan kirja loppuun ja onnea!
se on hyvinkin mahdollista. olen itsekin ajatellut oman kirjan kirjoittamista, mutta olen ehkä liian laiska.
kuka tahansa mielestäni voi kirjoittaa hyvän kirjan mikä vielä menestyy se ei katso ikää.
Itse en osaa kirjoittaa, mutta luen sitäkin enemmän joten kirjoita kirjasi loppuun ja en usko että kirjasi on liian totinen. Jos kustantaja on sitä mieltä niin jos haluat voit muuttaa sitä vähän enemmän ei niin totiseksi.
Nii-in, ei se kirjoittaminen ikää katso. Ihan hyvältähän tuo kuulostaa. Juoni on vaan mun mielestä hieman yksinkertanen ja siitä on kirjotettu paljon. Ootko lukenu Laura Honkasalon kirjan "Siskoni, enkeliluinen tyttö"? Mulla tuli heti mieleen toi kirja. En oo ite lukenu sitä, mutta oon lukenu arvosteluista että se kertoo just anorexiasta ja jostain bändi-hommeleista. Tosin se kertoo kai sisaruksista. Mä sanosin, että sun pitäs saada tosta juonesta vähän omaperäsempi... Kirjottamaan oppii vaan kirjottamalla. Toivottavasti musta oli edes vähän apuu. Tsemii! :)