marmoria työstävät
taiteelliset ja palavat sielut
suolakaivosten reunamilla
missä aurinko läikehtii iholla
ja yön tullen väsyneet ruumiit muistavat
jääneensä kosketusta vaille
kun katsomme taiteellisia luomuksiaan
kuvittelemme heidän eläneen
väkevästi
"päivät rientävät kuin kyyhkysensiivillä
nopeasti menevät pois
illan tullen vain tuska vierelleni jää"
punaisena hehkuvan auringon sammuessa
vuorten rosoisiin seinämiin
he nukahtivat näin itkien elämätöntä elämäänsä
ja kun katselemme väkeviä ja runollisia teoksiaan
luullen niiden todistavan elämästä
varoitan, älä sinäkin hukkaa ainutkertaisuuttasi
sanojen alle jotka kerran kuitenkin kuoritaan pois -
sillä taivaallisen valtaistuimen edessä
on ainoa mikä nähtäväksi jää paljas sielusi
taiteelliset ja palavat sielut
suolakaivosten reunamilla
missä aurinko läikehtii iholla
ja yön tullen väsyneet ruumiit muistavat
jääneensä kosketusta vaille
kun katsomme taiteellisia luomuksiaan
kuvittelemme heidän eläneen
väkevästi
"päivät rientävät kuin kyyhkysensiivillä
nopeasti menevät pois
illan tullen vain tuska vierelleni jää"
punaisena hehkuvan auringon sammuessa
vuorten rosoisiin seinämiin
he nukahtivat näin itkien elämätöntä elämäänsä
ja kun katselemme väkeviä ja runollisia teoksiaan
luullen niiden todistavan elämästä
varoitan, älä sinäkin hukkaa ainutkertaisuuttasi
sanojen alle jotka kerran kuitenkin kuoritaan pois -
sillä taivaallisen valtaistuimen edessä
on ainoa mikä nähtäväksi jää paljas sielusi
Vastaukset 4
Vanhimmat
Paljaalla iholla näkyvät
syvien viiltojen haavat
tuhansien satuttavien sanojen
herkkien kosketusten
rakastavan katseen
- paljastaen ajan uurteet
sielun ohuella trapetsinarulla
Hieroin ukko ja akkavarpaani
ohutta pintaa
harmailla villasukillani
mustaa ja valkoista
kyllä vai ei
nuo kaksi vaihtoehtoa
liian absurdit elämäni karheudelle
onko koskaan
kukaan
sinäkään
huomannut että
iltojen äänet villasukissa
näissä harmaissa
joiden välissä
ilma kulkee
sillä vain keuhkot
jotka vapaasti saavat happea
voivat astella päivissä rientävissä
sydän luottamusta täynnä
Ei edes sanoja
enää
ei edes
- hyvää matkaa kultaseni!
jos vaikka emme näkisi
niin silti
toivotan sinulle
kaikkea hyvää
ja ehkä
sydämessä kuitenkin
niin haluan uskoa
toivo en
enää
Niin ääretömän väsynyt
näihin sanattomiin sanoihin
yksinpuheluun
itselleni itsestäni itsekseen
tuo saippuakupla
jonka jo lapsena puhalsin
leijuu niin valjusti
odottaen kuka sen rikkoisi
tyhjyyden tilassa
pääni huutaa
siteitä haavoilleni
jotka ovat veristen käsien alla
käsien jotka ovat
kulkeneet koko kärsimystien
jo paljon ennen
meitä Luojan luomia
särkyneitä
ihminen ihmiselle
ei enää
peilistä katsoo tyhjyys
eivät silmät rakastuneet
vaan silmät
punaisia kyyneleitä täynnä
äärettömän väsyneinä
käteni hapuilee ylöspäin
en jaksa sitäkään
oikeastaan en enää mitään