olenko paha

Jos annan koirani pois (7kk Russeli). Syy että kun meillä on myös 8v sheltti, niin tämä russeli on koko ajan sheltin kimpussa. Olemme kaikkemme tehneet kasvatuksen kannalta ja yritetty saada koirien keskinäinen johtajuus taottua molempienkoirien kaaliin mutta ei. päivällä kun olemme poissa,ei voi todellakaan jättää koiria keskenään ja ollaan jouduttu pienempi koira jättämään kuistille, mikä tuntuu tosi pahalle. Olemme siihen tulokseen tulleet,että pakko varmaan luopua pikkukoirasta, koska se on molemmille koirille paras ratkaisu. tuntuu vaan niin kamalan pahalle. Kaikki asialliset neuvot ovat nyt tarpeen.
16934
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Et ole mielestäni ollenkaan paha, kaikille varmasti paras ratkaisu!

Äänestä

Tuon ikäinen on vielä pentu ja varmaankin rauhoittuu kun ikää tulee. Ehkä sheltti on niin kiltti ettei se ainakaan vielä anna pennulle kuritusta.
Minkähänlaisesta kuistista muuten on kysymys? Voihan ne koirat erottaa eri huoneisiin päivän ajaksi.
En nyt vielä luopuisi toivosta.

Äänestä
  • Se sheltti todellakin ON kiltti. Pentu kun tuli niin silloin kyllä kuritti ja komensi, mutta nyt sheltti oikeasti pelkää sitä russelia. kuisti on 10m2, lämmin kuisti.
    ehkä me vielä katsomme, mutta vanhan koiran kannalta aika ikävä,tilanne,kun joutuu pelkäämään.

    Äänestä

Onko nämä molemmat uroksia?
Miten ne ovat toistensa kimpussa?

Meillä on uros ja narttu ja tämä nuorempi eli siis narttu on uroksen kimpussa kokoajan eli ottaa urosta niskasta kiinni ja retuuttaa ja ärisee mutta tämä on nyt laantumassa..narttu (10kk)
uros (2v.)

Me teimme niin että kun narttu meni uroksen kimppuun otimme nartun irti uroksesta ja otimme kuonosta kiinni ja kielsimme..nyppäsimme myös partakarvoista ja tämä on auttanut..nyt narttu uskoo jo pelkästään kun sanoo ei jos se on uroksen kimpussa!:)

Jos teillä on 2urosta niin ehkä aika voi auttaa ehkä ei..täällä on puhuttu paljon siitä sopiiko 2urosta yhteen ja olen pahoillani jos joku on ottanut 2urosta eikä ne tule toimeen koska niillä on niitä reviiri kiista juttuja..

Äänestä
  • Niin,ovat narttuja kumpikin.

    Äänestä

  • suruisa kirjoitti:

    Niin,ovat narttuja kumpikin.

    Jos ovat narttuja kumpikin niin sitten voikin olla hankalampi juttu. Nartut kun saattavat pahimmillaan tapella siihen saakka kunnes toinen on vainaa.
    Nartuista enemmän tietävät varmaan voisi kertoa miten leikkauttaminen auttaisi asiaa.

    Oma narttuni tuli perheestä jossa se ei toisen nartun kanssa tullut sitten mitenkään toimeen. Se oli vain se yksi narttu, muut nartut ei haittaa.

    Äänestä

  • wuffis kirjoitti:

    mutta koskaan ei ole ollut mitään suurempaa riitaa. Varsinkin jos aloittajallakin se nuorempi on hankittu jo pentuna, niin kyllä tuntuu oudolta.

    Äänestä

shelttisi alkaa olla jo aika vanha, varsinkin jos on ollut aina ainoana koirana?
Pikku pentu on sille liian riehakas, varsinkin terrieri.
Itse olen sitä mieltä , että hyvä ikä toisen koiran otolle on 4-6v. silloin tulee selkeä arvojärjestys ja kuitenkin koirilla on toisistaan seuraa, tää oli nyt vaan mun mielipiteeni, enkä sano, että on väärin tehdä toisin ja etteivätkö nuoremmat ja vanhemmatkin sopeutuisi.

Äänestä

Oletko totuttanut koirat toisiinsa? Meillä oli sama tilanne vajaa kolme vuotta sitten.Molemmat koirat cavaliereja.Otimme tyttöpennun taloon vanhemman tyttökoiran ollessa jo 10-vuotias(kuoli nukkuessaan -05,lähes 14-v.).Pentu oli kuin euroopanomistaja vanhempaa koiraa kohtaan,asiaa pahensi vielä vanhemman koiran sokeus.Pentu kiusasi tilaisuuden tullen vanhempaa koiraa,näykkimällä,ärisemällä ym.Puutuimme tilanteeseen heti,kielsimme ja toruimme.
Tilanne rauhoittui lähes välittömästi kun saimme vanhemman koiran hyväksymään pennun,eli vanhempi koira ei lähtenyt "inhosta" väristen pois aina kun pentu tuli sen viereen nukkumaan,tai sen lähettyville.Tätä hyväksymistä harjoiteltiin ensin kun vanhempi koira tuli syliin nukkumaan,koiran tuntiessa olonsa turvalliseksi otettiin myös pentu syliin vanhemman koiran viereen.Pikkuhiljaa vanhempi koira tottui pentuun ja usein ne nukkuivat sulassa sovussa kiinni toisissaan.Jälkeenpäin ymmärsimme nuoremman koiran hakevan turvaa vanhemmasta koirasta.

Äänestä
  • vanhempi koira otti pennun (russeli oli 9vk, kun tuli meille) heti omaksi "lapsekseen" ja ne nukkui aina vierekkäin. mutta kun tuo russeli vanheni tuonne n.5kk, niin alkoi ihan mahoton meno. Yhtenä aamuna kun oltiin lähdössä, niin kävi sheltin korvaan kiinni niin lujaa,ettei meinattu irti saada. Ja muutenkin se russeli on niin älyttömän kateellinen kaikesta, ja haluaa vaan pomottaa. No voin tunnustaa, että oma moka, oishan se pitänyt tajuta että tuollainen lempeä sheltti ei pärjäänoin vahvaluontoisen koiran kanssa. molemmat vaan ovat niin ihania, mutta jos jostakin pitää luopua, niin tietenkin siitä russelista. kiitos, että olette antaneet todella mahtavia viestejä, taitaa tämän palstan taso olla nykyään todella huippua.
    mutta ratkaisua emme vielä osaa tehdä.

    Äänestä

  • suruisa kirjoitti:

    vanhempi koira otti pennun (russeli oli 9vk, kun tuli meille) heti omaksi "lapsekseen" ja ne nukkui aina vierekkäin. mutta kun tuo russeli vanheni tuonne n.5kk, niin alkoi ihan mahoton meno. Yhtenä aamuna kun oltiin lähdössä, niin kävi sheltin korvaan kiinni niin lujaa,ettei meinattu irti saada. Ja muutenkin se russeli on niin älyttömän kateellinen kaikesta, ja haluaa vaan pomottaa. No voin tunnustaa, että oma moka, oishan se pitänyt tajuta että tuollainen lempeä sheltti ei pärjäänoin vahvaluontoisen koiran kanssa. molemmat vaan ovat niin ihania, mutta jos jostakin pitää luopua, niin tietenkin siitä russelista. kiitos, että olette antaneet todella mahtavia viestejä, taitaa tämän palstan taso olla nykyään todella huippua.
    mutta ratkaisua emme vielä osaa tehdä.

    yleensä toimi, jos vanhempi koira ei näytä nuorelle, kuka on talon ykkös koira, vaan nuorempi alkaa pomottaa. Ja sheltti on vaan niin kiltti, ehkä toinen sheltti ois sopinukin.

    Äänestä

  • suruisa kirjoitti:

    vanhempi koira otti pennun (russeli oli 9vk, kun tuli meille) heti omaksi "lapsekseen" ja ne nukkui aina vierekkäin. mutta kun tuo russeli vanheni tuonne n.5kk, niin alkoi ihan mahoton meno. Yhtenä aamuna kun oltiin lähdössä, niin kävi sheltin korvaan kiinni niin lujaa,ettei meinattu irti saada. Ja muutenkin se russeli on niin älyttömän kateellinen kaikesta, ja haluaa vaan pomottaa. No voin tunnustaa, että oma moka, oishan se pitänyt tajuta että tuollainen lempeä sheltti ei pärjäänoin vahvaluontoisen koiran kanssa. molemmat vaan ovat niin ihania, mutta jos jostakin pitää luopua, niin tietenkin siitä russelista. kiitos, että olette antaneet todella mahtavia viestejä, taitaa tämän palstan taso olla nykyään todella huippua.
    mutta ratkaisua emme vielä osaa tehdä.

    Teillä on nyt tempperamenttia talossa. Kuten täällä jo muutkin sanoivat niin sheltti on "liian" kiltti terrierin kaveriksi. Eli se tuskin sitä pomon asemaa ottaa itselleen.
    Meillä kävi sama juttu vaikkakin oli taloudessa 2 uros terrieriä niin tuo nuorempi otti siinä vuoden iässä pomon paikan tuolta vanhemmalta, tähän oli enemmän omistajalla vaikeampi suhtautua. Koirat tai lähinnä nuorempi näykki/hyökkäili jatkuvasti vanhempaa kohden, varsinkin silloin kun vanhempaa silitettiin.
    Mielestäni sinun täytyy nyt saada oma johtajuutesi kunnolla esille, sinä määräät miten koira käyttäytyy. Jos "leikki" menee liian rajuksi niin kielto pitää auttaa ja jos ei auta niin niskasta kiinni, russelista voi nimittäin tulla todella "ärsyttävä" kaveri jos pääsee pompottamaan. Sitten jos todella alkaa näyttämään siltä, että russeli käyttäytyy agressiivisesti shelttiä kohtaan niin sinun on syytä alkaa miettimään sitä arvojärjestystä. Jos sheltti ei pane millään lailla hanttiin niin on parempi, että alat huomioimaan russelin ensisijaisesti kaikessa (ruokinta, hellyydenosoitukset, pannanlaitto ulosmenossa, makupalojen anto ym.) Meillä loppui näykkimiset/hyökkäykset kun vahvistimme nuoremman asemaa, silloin sen ei tarvitse taistella asemastaan vaan arvojärjestys löytyy yllättävän nopeasti varsinkaan jos vanhempi koirista ei näytä millään tavalla puolustavansa asemaansa. Mutta kuten sanoin ensin koiran on toteltava sinua johtajana, ennekuin se nousee "asteikolla" ylemmäksi, onhan koirasi vielä todella nuori joten muutos varmasti syntyy.

    Äänestä

  • sudenkorento75 kirjoitti:

    Olipa Sudenkorento todella valaiseva viesti. Aina vaan ajattelee että se vanhempi koira on johtaja, mutta jos siitä ei siihen hommaan ole,niin eikö se nuorempi voisi olla pomo. No pomo talossa tämä russeli ei kyllä ole,me ollaan pidetty sille niin kovaa kuria. Juuri se että kun vanhemmalle koiralle laittaa ruuan, tai kaulapannan ym. niin silloin varsinkin tämä nuori neiti hermostuu totaalisesti.
    Hmm. täytyy alkaa opiskelemaan koirapsykologiaa.

    Treenikaveri joutui tekemään saman homman kun vanhempi alkoi olemaan lapanen ja nuorempi marssi sen yli. Eli nuoremmalle ekaks ruoka, ekaks ovesta ulos, ekaks autosta ulos ym. Meillä on pysynyt koirat taloontulojärjestyksessä laumassa. Ylimpänä on uros, jolle kaksi narttua ei edes yritä kukkoilla.

    Äänestä

  • suruisa kirjoitti:

    Olipa Sudenkorento todella valaiseva viesti. Aina vaan ajattelee että se vanhempi koira on johtaja, mutta jos siitä ei siihen hommaan ole,niin eikö se nuorempi voisi olla pomo. No pomo talossa tämä russeli ei kyllä ole,me ollaan pidetty sille niin kovaa kuria. Juuri se että kun vanhemmalle koiralle laittaa ruuan, tai kaulapannan ym. niin silloin varsinkin tämä nuori neiti hermostuu totaalisesti.
    Hmm. täytyy alkaa opiskelemaan koirapsykologiaa.

    ja elämä opettaa. Meillä todellakin loppui pienen ajan kuluttua se hyökkäily/näykkiminen. Nykyään (vanhempi 4v. nuorempi 2v) voi sitten silitellä vanhempaakin ensin ja kaulapannan voi laittaa kummalle tahansa ensin, ei tule kinaa. Rapsutuksissa muistaa kyllä aina tämä nuorempi tunkea väliin jos olen rapsuttamassa vanhempaa.
    Nyt näkee, että vanhempi koirista väistää aina nuorempaa, kääntää päätänsä eri suuntaan ohittaessa ym. Pomo on aina henkisesti/fyysisesti vahvempi koira, oli se sitten vanhempi tai nuorempi.
    Toivottavasti oli tästä apua ja sinne löytyisi se harmonia.

    Äänestä

meillä on pian 5v. narttu karhukoira, joka tahtoo olla äkäinen kaikille muille nartuille, eikä leikkaus ole rauhoittanu tilannetta. leikkaus on enemmänkin vaikuttanut leikkisyyteen, ns. pihassa pysymiseen, ruokahaluun ja hellittelyn kaipuuseen. ystävälläni on pian 3-vuotias narttuseropi, joka on ainoa narttu jonka koirani hyväksyy (ovat olleet ihan alusta asti "tekemisissä") ja heillä on tietty arvojärjestys selvillä.. leikkaus saattaa rauhoittaa jonku verran tilannetta, mutten ainakaan oman kokemukseni perusteella laskisi kaikkea sen varaan! Onnea sinne :)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

suruisa kirjoitti:

Jos annan koirani pois (7kk Russeli). Syy että kun meillä on myös 8v sheltti, niin tämä russeli on koko ajan sheltin kimpussa. Olemme kaikkemme tehneet kasvatuksen kannalta ja yritetty saada koirien keskinäinen johtajuus taottua molempienkoirien kaaliin mutta ei. päivällä kun olemme poissa,ei voi todellakaan jättää koiria keskenään ja ollaan jouduttu pienempi koira jättämään kuistille, mikä tuntuu tosi pahalle. Olemme siihen tulokseen tulleet,että pakko varmaan luopua pikkukoirasta, koska se on molemmille koirille paras ratkaisu. tuntuu vaan niin kamalan pahalle. Kaikki asialliset neuvot ovat nyt tarpeen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu