Yllätys

ukko69

Olin jäänyt leskeksi muutamaa vuotta aikaisemmin ja ystäväpariskunta halusi piristää minun sinkkuelämääni ja silloin tapahtui seuraava episodi:

Jaana ja Mika kutsuivat minut mökilleen viettämään mukavaa viikonloppua. Olin kuulemma liikaa omissa oloissani ja kaipasin seuraa. Kiitin kutsusta ja otin sen vastaan ilomielin.

Perjantai-iltana isuimme kaikki kolme autossa matkalla mökille, jonne oli ajoaikaa noin 1 tunti. Automme kaarsi pihaan ja yllätykseksemme siellä oli toinenkin auto parkissa. "Justiinsa, olis pitäny arvata, että Jarkko on mökillä!" Jaana tuhahti todettuaan veljensä olevan paikalla.

Totesimme, että mahdumme kaikki neljä hyvin mökille, sillä majoitustilaa oli vähintäänkin riittävästi. Ilta meni mukavasti jutellen ja syöden hyvin. Päivän päätti mukava saunailta ja päätimme mennä ensin Jaanan kanssa saunaan ja miehet tulisivat meidän jälkeemme.

Olimme Jaanan kanssa saunoneet jonkin tovin, kun hän sanoi lähtevänsä tekemään iltapalaa. Sanoin itse ottavan vielä yhdet löylyt ja tulevani kohta perässä. Jaana kysyi voiko hänlähettää miehet jo saunalle ja sanoin että ilman muuta. Heitin kunnon löylyt ja suljin silmäni nauttien ihanasta lämmöstä. Lämpö ja rentoutuminen sai minut unohtamaan miesten tulon. Havahduin vasta kun miehet tulivat huhuillen kuistille ja menivät saunatupaan.

Muutama viinilasillinen sai minut unohtamaan häveliäisyydet ja nousin lauteilta ja menin saunatupaan miesten perässä. Miehet o livat jo riisuneet vaatteensa ja niin olimme kaikki kolme alastomina tuvan puolella. Aikamoisia herkkupaloja olivat molemma turokset. Olin pahoillani tilanteesta, mutta miehet vakuuttelivat, että ei ollut mitään syytä olla pahoillaan. He myös ehdottivat että saunoisin vielä hetken heidän kanssaan. Eihän mulla mitään moista vastaan ollut, mutta arvelutti hieman kun Jaanan mies olisi mukana. Samassa kännykkääni tuli viesti Jaanalta: -Jos haluat voit toki saunoa mietenkin kanssa jos heille vain sopii. Tiedän että rakastat kunnon löylyjä, pärjään kyllä iltapalan kanssa. J- SAnoin miehille että tulen mukaan ja sit otetaankin kunnon löylyt.

Istuimme pienehkön saunan ylälauteella ja olimme oikeastaan kylkikyljessä keskenämme, minä keskimmäisenä. Minä olen aina ollut varsin utelias miesten varustusten suhteen, enkä voinut olla aina välillä villkuilematta heidän varustuksiaan. Mikalla oli suht kapea, mutta liki parikymppinen veijari ja karvoitusken oli selvästi siistinyt. Jarkolla oli puolestaan varsin paksu ja hyvin pitkä ja hän oli ajanut kaikki karvasa pois jalkovälistä. Ajattelin, että Jarkko taitaakin olla aikamoinen naisten kaataja, sillä hänmellä oli todellakin hyvä kroppa ja mahtava mela.

Mika saoi menvänsä uimana ja jäin kahden Jarkon kanssa. "No, mitäs tykkäät mun pikkuveljestä, näin kun kattelit sitä uteliaana." Jarkko sanoi katsoi minua syvälle silmiini ruskeilla ihanila silmillään. Vastasin, että se ei minun mmielsestäni ole mikään pikkuveli ja vaikuttaa oikein siistiltä, kun karvatkin on ajeltu. Olin hiukan huppelissa ja minua lakoikin panettaman aivan mielettömästi alkanut keskustelu. "Millainenkohan se mahtaa olla seisokissa?" kysäisin ja Jarkko sanoi, vain että se pitää itse nähdä. Siirryin lauteilta pois ja käännyi Jarkkoa kohti. Nostin tosien jalkani penkille ja avasin jalkovälini hänelle. Jarkko katseli täysin ajeltua pimppiäni ja sanoi sen olevan hyvin kauniin ja kiihottavan näköinen. Vein käteni hitaasti ja kevyesti hyväilemään itseäni häpyhuulten välistä. Tunsin kostuneen tai oikeastaan kastuneeni oikein kunnolla.

Samalla katselin kuinka Jarkon kulli alkoi nytkähdellen kasvamaan ja nousemaan. Muutos olikin melkoinen. Hyvin nopeasti kulli oli noussut seisomaan lopullisiin mittoihinsa ja oli valtava. Se oli niin paksu ja pitkä, että melkein pelotti, mutta näky vain lisäsi kiihkoani ja haluani. Sanoin haluavani Jarkon valtavaa munaa heti, mutta Jarkko totesi Mikan tulevan kohta saunaan takaisin. Kuulimme kuinka Mika oli jo tulossa takaisin ja aloin peseytymään. Jarkko piilotteli laskevaa seisokkiaan.

Mika ja Jarkko istuivat lauteilla,, kun sain ihmeellisen ajatuksen kahdesta miehestä yhtaikaa. Pyysin Mikaa auttamaan minua selkäni pesemisessä samalla kun Jarkko meni ulos vilvoittelemaan. Mika hieroi saippuaa selkääni ja samallaminä aloin kiusaamaan häntä. Mikan ollessa aivan takanani pudotin samppoo pullon lattialle ja kumarruinm nostamaan sitä. Kumartuessani pkarani painuivat kiinni hänen etumukseensa. Naurahdin ja nousin ylös Mikan jatkaessa saippuoimistani. Kehuin hänen käsiään ja voihkaisin pari kertaa ihanasta tunteesta. "Jos et olsi varattu mies, pyytäisin sua saippuoimaan vähän muualtakin!" sanoin ja kuin vahingossa muutin asentoa siten, että pakarani osuivat jälleen hänen etumukseensa. Tällä kertaa en ollut huomaavinani ja jäin siihen asentoon. Mikan käden koskettaessa alaselkääni voihkaisin ja kiepautin lantiotani hänen etumuskellaan ja tunsin hänen miehkkään kyrpänsä. Nojasin ylävartalolla hiukan eteenpäin ja pakarani painuivat kunnolla hänen kulliaan vasten. Tunsin kuinka se alkoi nytkähtelemään reittäni pitkin ylöspäin. "Kylläpäs minä olenkinilkeä, kiusaan ukkomiestä tällätavalla. Kiima vain on sellainen meikäläisellä." sanoin ja odotin tulevaa.

Tunsin kuinka sanaakaan sanomatta Mika kiersi saippuaiset kätensä vatsalleni ja kiipesivät rinnoilleni. Painoin itseäni voimakkaammin häntä vasten ja tunsin hänen kullins seisovan kovana ja jäykkänä pakaroitani vasten. Hieroin itseäni kullia vsten ja samalla Mika hieroi herkkiä rintojani. Olin totaalisessa kiimassa ja märempänä kuin koskaan ennen. Mika alkoi kiemurrella ja sopertaa,mitä jos Jarkko tulee. Sanoin jo kiusanneeni häntäkin, ei varmasti haittaa millään tavalla, sanoin ja vein käteni jalkojeni välistä Mikan seisovalle kullille. Hyväilin sitä hetken ja aloin ohjaamaan sitä pillulleni.

Terska kosketti häpyhuuliani ja alkoi työntymään sisään hitaasti. Samalla saunan ovi aukesi ja Jarkko tuli sisään. Hän ei ehtinyt sanoa mitään kun olin jo käskenyt hänet eteeni ja työntämään veltostuneen kullinsa suuhuni. Suuni saikin aikaan melkoisen muodon muutoksen kullissa ja hetkessä se olikin jo täydessä mitassaan. Mika nussi minua pitkin nautinnollisin työnnöin ja minä imin Jarkon mahtikullia innoissani.

Kauaa ei Mika kestänyt ja vetikinitsensä ulos ja ruiskutti kuuman lastinsa pakaroilleni. Jarkkoa ei tarvinnut erikseen pyytää taakseni, vaan hän oli heti paiakn vapauduttua takanani ja sisälläni. Jarkko pani rajsuit ja todella ihanasti. Valtava kyrpä kirnusi kuumassa pillussani ja sain rajun orgasmin. Koko vartaloni tärisi ja silmissäni sumeni. Huusin suoraa huutoa ja vaivoin sai Mika tukahdutettua huutoni. Irrottauduin Jarkosta ja käännyi häntä kohti. Istuin penkille ja ahmaisin kullin suuhuni. Tein parhaat temppuni ja sainkin Jarkon laukeamaan hyvin nopeasti suuhuni. Molemmat miehet kiittelivät mukavasta saunatuokiosta.

Pukeuduimme ja menimme Jaanan valmistamalle iltapalalle. "Ihanaa, makkaraa! En olekkaan saanut makkarakiintiötäni täyteen!" sanoin ja vilkaisin miehiä merkitsevästi. Aloimme juomaan oikein kunnolla viiniä ja olutta ja lopputuloksena olikin Jaanan vetäytyminen makuukamariin Mikan kanssa. Mika tosin tuli pettyneenä ulos ja sanoi Jaanan sammuneen kesken esileikkien. Sillä välin me olimme jo Jarkon kanssa aloittaneet kunnon panosessiot ja kutsuimme Mikan mukaan leikeihimme. Näin sain ensikertaa maistaa myös kahta miestä yhtäaikaa.

1

19276

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kerran saunassa tyttö ystäväni kanssa oltiin vanhemmat oli lähtenyt jo tanssimaan jonnekin ja oltiin molemmat 18 ja sitten siinä löylyttiin ja varmaan tyttöystäväni alkoi kiusata minua kumartamalla alas munaani kohti ja pyllyä näytiskillen. Noh siinä tovi meni ja sanoin vain hänelle suoraan voit ottaa suihin jos haluat ollaan kummiskin oltu yhdessä 1.5vuotta Noh siinä meni joku 5min kun hän oli jo ottamassa suihin minulta. Asiasta on nyt 5vuotta ja nytten ollaan tehty asijoita useammin

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6689
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4330
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      271
      2760
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2080
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1633
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1131
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1071
    Aihe