Astraali matka

Aiheesta on ollut jo jonkin verran puhetta, muttta ei mielestäni tarpeeksi.
Yrittäessäni astraali matkustusta, tunnen iholani joskus (en joka kerta) pientä kihelmöintiä tai värähtelyä. Kuitenkin siinä vaiheessa ajatukseni siirtyvät takaisin kehooni, enkä mitenkään pääse etenemään asiassa.

Olisiko jollain jotain neuvoja tai kokemuksia.
123749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

(_._)

Äänestä

Ei vaiskaan. Itselläni on yleensä sama juttu, mikäli sitä väkisin yritän. Irtautuminen vaatii todella rentoutuneen tila. Esim. jos satut heräämään aamuyöstä hyvästä, rentouttavasta unesta, niin älä avaa silmiäsi äläkä liikahda, vaan tästä tilasta olisi hyvä lähteä. Kuvittele vain kuinka kaikki "henki" kehossasi nousee ylös ihon pintaan ja siitä sitten irtoaa ulos. Kuvittele myös paikkaa minne haluat. Värähtely kohoaa ja sydämen rytmi muuttuu. Tämän jälkeen seuraa noste ja kohoaminen ikäänkuin pilviverhon lävitse. Sitten oletkin tilassa jossa matkustamista ohjataan vain ajatuksella. Älä ajattele esim. että nyt olisi kiva olla Lontoossa, vaan ajattele jotakin paikkaa siellä. Olet siellä heti. Kulkua on hyvin vaikea aloittelijan ohjata. Varo siis ajatuksiasi. Tosin pelättävää ei ole, sillä pääset heti takaisin mikäli avaat silmäsi tai liikautat kehoasi. Peruslähtökohta irtautumiselle on että keho on niin rentona että "henki" ei ikäänkuin tunne sitä, eikä siten tiedä missä "hengen" paikka on. Enpäs oikein tämän paremmin sitä pysty kuvailemaan.
Onnea matkaan.

Äänestä
  • Kysyisin vaan, että pystyykö oman sielunsa (tai mikä osa se nyt irtaantuukaan) näkemään. Näkyykö irtaantunut osa semmoisena meduusamaisen läpikuultavana?

    Äänestä

  • qwerty kirjoitti:

    Kysyisin vaan, että pystyykö oman sielunsa (tai mikä osa se nyt irtaantuukaan) näkemään. Näkyykö irtaantunut osa semmoisena meduusamaisen läpikuultavana?

    Omasta kokemuksestani voin kertoa että en näe itseäni esim. peilin kautta... tietenkään. Enhän ole enää sillä värähtelytaajuudella. En ole myöskään "minkään muotoinen" vaan ikäänkuin tiivistynyt energiapallo... pieni piste, joka voi liikkua pienimpienkin esim. esineiden sisällä. Kun palaan jälleen kehooni, niin laajennun tietysti kehoni mittoihin.

    Äänestä

ja muista suojata itsesi ennen lähtöä, ettei paha henkimaailma pääse kuljettamaan. Rukouksen olen kokenut parhaaksi suojautumis-keinoksi.
Onnea matkaan.

Äänestä
  • Ns Astraali body, joka on ihmisen energia body ja korkeammalla värähtelutysolla ja ihminen pystyy siirtymään tämän vuoksi fyysisen kehonsa ulkopuolelle ja siinä ei päde normaalin kolmiutotteisen maailman rajoitukset, se on neliulotteinen ei ole ajan, paikan ja tilan rajoituksia, vaan ihminen voi siirtyä minne tahansa hetkessä, monesti ihminen muistaa kuin unikuvana, se onnistuu syvässä rentouden tilassa trance.tilassa, amnesia-tilassa, Sen hallinta vaatii harjoittelua ja valkoinen valo suojaa ihmistä. Ihminen voi kohdata myös muita samassa tiassa olevia ihmisiä ja siis
    voi opittuaan harkitusta tavata kaveriaan joka tulee astraalitreffeille.
    Siinä saa kokemuksen omasta olemuksestaan ja se poistaa kuoleman pelkoa kun käy tässä tilassa.
    Vaikka ihmisen fysiikka kuolee, niin energiataso eli energiabody poistuu fyysisestä
    kehosta. Kun isäni, joka oli vuoden tiedottomuuden tilassa, samalla hetkellä kun hän kuoli hän avasi yhtäkkiä silmänsa ja veljeni mukaan oli sanonut, että minä lähden nyt ja niin hän lähti, Hän tiesi lähtevänsä pois kehostaan.

    Äänestä

tähtää eetteritasolle .

Äänestä

Tietääkö joku astraalimatkaajaa Riihimäeltä? Sellai nainen kun on pikku pulassa. Lupasinkin auttaa, mutta ei löyvy mistään. Tietäiskö joku astral-ihminen?

Äänestä
  • Matkailu ei edellytä samassa kaupungissa asumista. Frendini asuu Oulussa, itse Pääkaupunkiseudulla. Eikä olla koskaan tavattu fyysisesti. Jutun löydätte kummittelupalstalta, missä on videokin missä vanhempi frendi kertoo kokemuksista. Olen se videon eka pojankloppi, mistä hän kertoo ja joka tutustutti hänet pyynnöstä tuohon maailmaan. Siis pyynnöstä, en koskaan oma-aloitteisesti opeta mitään.

    Äänestä

Itse käytän kokoontumistiloina mm. Pariisin oopperan kaltaisia kokoontumistiloja, siis muunnelmia näistä tiloista. Maailmassani Pariisin oopperan permanto on muunnettavissa ruokailutilaksi, missä voidaan jutella kaikessa rauhassa. Joskus siellä soi sifonioita, joskus on oopperaa, joskus tavallisia musikaaleja, joskus ihan poppi vain soi.
Monenlaista monenlaisille ihmisille.

https://upload.wikimedia.org/wikipedia/ro/9/96/Opera_Română_-_Vedere_Interior.jpg

Tällaisessa tilassa olen myöskin porukkaa nähnyt ja heidän kanssaan jutellut :)

Äänestä

Entäs miten pääsee aliseen?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anira kirjoitti:

Aiheesta on ollut jo jonkin verran puhetta, muttta ei mielestäni tarpeeksi.
Yrittäessäni astraali matkustusta, tunnen iholani joskus (en joka kerta) pientä kihelmöintiä tai värähtelyä. Kuitenkin siinä vaiheessa ajatukseni siirtyvät takaisin kehooni, enkä mitenkään pääse etenemään asiassa.

Olisiko jollain jotain neuvoja tai kokemuksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu