Moi kaikille!
Tilanne on siis tämä, että mulla on hirrrrvee vaavikuume. Olemme seurustelleet poikaystäväni/avopuolisoni kanssa yli 2 vuotta.Kihloissa olemme olleet 1 1/2 vuotta. Olen 18vee, poikaystäväni 21vee. Poikaystäväni on EHKÄ hiukan "lämmennyt" vauva-ajatukselle, ennen hän oli, että "katsotaan sitten myöhemmin." "Syy" tähän varmaankin on, että minä vielä opiskelen--> lukiossa viimeistä vuotta. Hän pelkää, että kuinka me taloudellisesti pärjätään.
Mutta mutta, mulla ajatukset pyörii koko ajan vauvoissa ja tuntuu kuin raskaanaolevia naisia olisi joka puolella.Yritän välillä olla ajattelematta vauvoja, mutta eihän siitä mitään tule. :o/ En tiedä kenelle voisin tästä puhua. On nimittäin "ahdistavaa" miettiä näitä yksin. Poikaystäväni sanoi, että minä voin puhua hänelle asiasta... mutta en kehtaa jatkuvasti siitä jankata. Tulee jotenkin semmonen tunne, että yritän painostaa häntä vaikka asia ei todellakaan niin ole.
Kunnioitan poikaystäväni tahtoa tässä vuva-asiassa enkä todellakaan suunnittele tekeväni mitään vasten hänen tahtoaan. Mutta on vaikea odottaa sellaista mitä todella haluaa. Odottavan aikahan on pitkä. Eikö vain??
Tilanne on siis tämä, että mulla on hirrrrvee vaavikuume. Olemme seurustelleet poikaystäväni/avopuolisoni kanssa yli 2 vuotta.Kihloissa olemme olleet 1 1/2 vuotta. Olen 18vee, poikaystäväni 21vee. Poikaystäväni on EHKÄ hiukan "lämmennyt" vauva-ajatukselle, ennen hän oli, että "katsotaan sitten myöhemmin." "Syy" tähän varmaankin on, että minä vielä opiskelen--> lukiossa viimeistä vuotta. Hän pelkää, että kuinka me taloudellisesti pärjätään.
Mutta mutta, mulla ajatukset pyörii koko ajan vauvoissa ja tuntuu kuin raskaanaolevia naisia olisi joka puolella.Yritän välillä olla ajattelematta vauvoja, mutta eihän siitä mitään tule. :o/ En tiedä kenelle voisin tästä puhua. On nimittäin "ahdistavaa" miettiä näitä yksin. Poikaystäväni sanoi, että minä voin puhua hänelle asiasta... mutta en kehtaa jatkuvasti siitä jankata. Tulee jotenkin semmonen tunne, että yritän painostaa häntä vaikka asia ei todellakaan niin ole.
Kunnioitan poikaystäväni tahtoa tässä vuva-asiassa enkä todellakaan suunnittele tekeväni mitään vasten hänen tahtoaan. Mutta on vaikea odottaa sellaista mitä todella haluaa. Odottavan aikahan on pitkä. Eikö vain??
Vastaukset 15
Vanhimmat
Hankkiudu hoitoon! Itse olet vielä täysi penikka. Vielä pitäis lapsia alkaa työstään... On varmasti kiva olla parin vuoden päästä yh-äitinä ja yrittää epätoivosesti iskeä isää penikalleen...kasva aikuiseksi ensin! Turha selittää mitään "kyllä mun poikakaveri rakastaa mua" -paskaa . Ja vitut, yksin jäät pentus kans. Sinua on varoitettu!
Ymmärrän hyvin tilanteesi. Itse täytän kohta 21v. ja minun poikaystäväni on 19v. Meillä on sama tilanne. Olen jo kauan halunut lasta, näen yhtälailla sinun kanssasi silmissä vain odottavia äitejä, mutta poikaystävä ei ole lämmennyt viel ajatukseen. Asiasta on puhuttu monia kertoja ja tiedän siihen jo valmiin syynkin että miksei vielä; syy: opiskelu, raha ja asumismuoto. Kuten sanoit odottavan aika on pitkä ja jos jotain todellakin odottaa ja haluaa se tuntuu vielä pidemmältä. Odotetaan kuitenkin yhdessä, kyllä me vielä ne joskus saamme.
Nii-in... Hyväähän kannattaa odottaa vaikka se kovin hankalalta tuntuukin. Vaikka olenkin näin nuori niin ei sille tunteelle minkään mahda, että haluaisi äidiksi... ja kaikilta kanteilta asiaa mietittyäni olisin siihen "tehtävään" valmis vaikka heti. :)
Mutta ei auta, kun odottaa.
Mulla sentään on sen verran onnellisempi tilanne, et poikaystävä on ajatukselle jo lämmennyt. Nyt vaan koitetaan (ja ollaan jo jonku aikaa koitettukin) et josko tärppäis. Mut noinpa se oli meilläkin aluks, et mulla oli kauhee vauvakuume ja poikaystävä...no...nyt tuntuu siltä et sulatteli ja ajatteli asiaa. Aluks mä puhuin koko ajan "vauvajuttuja" jne. mut sit tuli ajatelleeks, et tuskinpa se asiaa auttaa, päinvastoin. Sitähän saatta aiheuttaa poikaystävälle sellasen olon, et sitä painostetaan. Eli sit mä lopetin (tai ainaki huomattavasti vähensin =) höpinöitäni, eikä menny kovinkaan kauaa, ku poikaystäväni otti itse asian puheeks. Ja tässä sitä nyt sit odotellaan, et jos vaikka kuukautisia ei tuliskaan... Toivottavasti sinäkin/tekin pääsette yhteisymmärykseen kumppanienne kanssa!
Mulla on sama tilanne, et avomieheni on kanssa lämmennyt ajatukselle.. ja olemmekin pian vuoden yrittäneet... plääh.. vaan vieläkään ei ole tärpännyt.. nyyh.. Toivottavasti pian kuitenkin!!! Minä kanssa pälpätin koko ajan vauvoista ja odottavia äitejä oli joka puolella ja äitejä vauvojen kanssa.. ja sit vielsiskokin oli raskaana ja nyt hoitelee ihanaa pientä poikaansa (neljättä)! =) Joten hirrrveesti sitä haluaisi oman pikku käärön! Kun käy täällä lukemas näitä juttuja.. niin ihan tippa linssissä lukee... onnellisia äitien juttuja ja sit näitä vauvakuumeessa pyöriskeleviä.. itkettäää...
Itse olen jo 28 vuotias ja avomieheni pian 25.. joten minä olenkin jo vanha ja alkaa olla jo aikakin haluta/saada lapsi.. olen kuitenkin ollut jo kuumeessa enemmän tai vähemmän 16 vuotiaasta lähtien.. nyt se kuitenkin on jo niin paha ettei kuumetta voi helpottaa kuin oma VAUVA! =) Toivottavasti pian!
kannata odottaa muutama vuosi. itsekin viela kehityt henkisesti, joten ei aika ole viela jalkikasvulle. (vaikka enhan mina sita paata puolestasi).
kannattaisi kuitenkin miettia lapsi-asiaa jarjella eika tunteilla. hanki ensin ammatti, etta sinulla olisi mahdollisuus sitten elattaa lapsesi, vaikka silta varalta jos mies lahtee latkimaan. aikaa sinulla on sille lapselle viela vaikka kuinka, ala siis hoppuile!
Itse olen esikoiseni hankkinut samassa tilanteessa kuin sinäkin, ja samat tuntemukset niiltä ajoilta löytyvät vielä mielen sopukoilta. Esikoiseni täytti juuri 9 vuotta, ja näiden vuosien aikana olen todennut, että asioilla on tapana sutviutua...
Joten onnea teidän yrityksellenne, ja kaikkea hyvää jatkossa!
ps. Näitä "olet kakara", "kasva ensin aikuiseksi" "taloudelliset puitteet ensin kuntoon" juttuja joudut kyllä todennäköisesti kuuntelemaan vähintään ensimmäiset kymmenen vuotta, jos lapsesi saat nyt... yllättävän monet ihmiset eivät ymmärrä että biologisella iällä ja henkisellä kypsyydellä ei välttämättä ole kovinkaan paljoa tekemistä toistensa kanssa...
Niinhän se ikä tuntuu olevan tässä asiassa aika tärkeä juttu. "Kaikki" ajattelevat, että "sinähän olet vasta 18 vuotias, ethän sinä ole valmis äidiksi". Muut tekevät omat johtopäätöksensä minun puolestani ja yrittävät tolkuttaa, että odota nyt ainakin pari vuotta vielä, että vähän vanhenet. Helpommin sanottu kuin tehty. :)
Kiitos sinulle mukavista sanoista. :)
muista, että vaikka kuinka suloisilta ne vauvat näyttävät, ne eivät ole niitä sulovauvoja kauaa, vaan kasvavat kovaa vauhtia. eli tiedän kyllä sen tunteen, kun haluaa sen oman sulosen vauvakääreen, ja siinä helposti sitten unohtaa sen "karun" totuuden, että se vauva on vauva vain pienen hetken.
eli kannattaa todella miettiä järjen kanssa sitä lapsen hankintaa eikä tunnepohjalla. ja ne vauvat kun eivät ole mitään pehmoleluja joita hoitamalla saadaan purettua paapomisen tarvetta.
Totta puhut, painavaa asiaa. Vauvat ovat suloisia vauvoja vain hetken, vain muutaman kuukauden. Sitten ne kas kummaa! kasvavat ja joka vuosi tulee ikää ja omaa tahtoa ja vaatimuksia lisää. Se vastasyntynyt tuhiseva nyytti on suloinen. Mutta lapsesta on vastuussa koko sen lapsen iän. Se rajoittaa ja määrittää elämän tahtia yllättävän paljon. Vauva ei todellakaan ole mikään pehmolelu.
Hankkikaa koira. Sekin vaati aikaa ja hultamista ulkoilulenkkeineen,aikaisine aamuherätyksineen, ripuleineen, lääkärissä käynteineen ja rokotuksineen, koirapuisto-käynteineen, "lapsenlikkoineen" jos menette viikonlopuksi jonnekin.. se pitää niinikään kouluttaa "lauman alimmaiseksi" mikä on koiran paikka, ei tasavertaisena isäntiensä kanssa, sillä koira ei laumaeläimenä ymmärrä tasa-arvoa. Mutta se on eri asia.
Tai hankkikaa kissa. Se vaatii vähemmän mutta vaatii silti.
mulla on ihan sama tilanne... ollaan seurusteltu melki kolme vuotta, mutta poikakaverini ei ole vielä oikein lämmennyt tuolle vaavi asialle. tosin nyt mä opiskelen, valmistun parin vuoden päästä. poikakaverillani on vakituinen työ, että toimeentulo olisi ainakin turvattu. että ehkä sen jälkeen kun valmistun... ainakin toivottavasti!! Koska lapset ovat aivan ihania!!!
Mutta eiköhän me jakseta odotella, vai mitä?? :) jaksamista!!! :)
Lapset ovat ihania! Mahtavaa välillä päästä lapsenlikaks 6 vuotiaalle serkulle! :)
Jeps, ei auta muu kuin odotella. Jaksamisia myös sinulle ja plussaonnea sitten, kun sen aika on. :)
Halusin vain kertoa,että minulla on ollut jo useita kuukausia vauvakuume ja olen puhunut avomiehelleni asiasta ja vihdoin muutama päivä sitten päätimme jättää siinä joulun tienoilla pillerini pois...me olemme molemmat töissä,mutta mieheni oli silti epäröivä taloudellisesta tilanteestamme(vauvat ovat kalliita!).Kun keskustelimme asiasta,hän sanoi myös pelkäävänsä,ettei osaa hoitaa ja olla kunnon isä,äidintaitojani hän ei epäillyt.Kannattaa todella puhua asiasta ja selvittää mikä häntä todella pelottaa.Jos todella olet varma että haluat lapsen,niin puhu asiasta,se helpottaa,mutta muista:ÄLÄ PAINOSTA, sillä se saa miehesi onnettomaksi...ja sinut myös :) jos haluat sähköposteilla niin osoitteeni on [email protected]
Minä jo luulin, että poikaystäväni todellakin alkaa jo lämmetä asialle, kun hän on lapsista puhunut moneen otteeseen parin päivän aikana.
Mudda mudda, eilen sitten puhuttiin tästä vauva-asiasta ja hän sanoi, että minun pitäisi saada ensin opiskelut loppuun ja saada ammatti, ennen kuin voidaan alkaa vauvaa yrittämään. Minulla on nyt viiminen vuosi lukiossa menossa ja sitten sen jälkeen pitäisi opiskella ammattiin. Eli tiedossa olisi ainakin yli 3 vuotta odotusta. Miten siis kestän tuon ajan? Tuntuu, että pää hajoaa jo nyt. Hohhoijaa!
Mutta onnea teille yritykseen, toivottavasti tärppää pian. :)
Mulla on samankaltainen tilanne kuin sinulla eli vauvakuume jyllää todella lujaa ja poikakaveri ei oikein ole täysin lämmennyt asialle vielä, enkä millään jaksaisi odottaa.Olen seurustellut poikakaverini kanssa yli 3v. ja kihloissa ollaan oltu puoltoista vuotta.Odottavan aika on todellakin pitkä jos itse tietää olevansa valmis äidiksi.Mulla on kans koulua vielä vuosi jäljellä ja viimeistään sen jälkeen on toivottavasti myös poikaystäväni lämmennyt täysin asialle.....eli siihen asti pitää vaan odotella ja haaveilla asiasta...;). Olisi kiva vaihtaa kuulumisia jonkun sellaisen nuoren kanssa joka olisi samassa tilanteessa kun ei aina viitsisi puhua asiasta poikakaverille ettei hänelle tule sellainen olo että painostaisin häntä koska sitä en todellakaan halua ja luulen että hänkin lämpeisi asialle paremmin kun en höpöttäisi siitä koko ajan vaan hän saisi itse miettiä asiaa, mutta jos haluat kirjoitella niin mailiosoitteeni on
[email protected]