Äiti+lapsi suhde

Olen äitini aiheuttaman vahingon seurauksena tullut siihen päätökseen että aijon katkaista kaikki yhteyteni häneen. Onnistuuko välien katkaiseminen muutenkin kuin olla vain ottamatta yhteyttä, esim jollain lain mukaisella toimenpiteellä?
2285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Voit esim. tehdä hänet perinnöttömäksi, mikäli hän on perillisesi. Tapahtuu testamentilla.

Mutta parasta olisi parantaa haavat jollakin tapaa. En tietenkään tiedä tapaustanne, joten helppo on itseni sanoa.

Äänestä

Itse ilmoitin vanhemmilleni, että en halua olla
heidän kanssaan missään tekemisissä. Olen ilmoittanut
heille puhelimitse todistajan läsnäollessa, että
kaikkia yhteydenottoja pidän kotirauhan häirintänä
ja kiusaamisena ja jos antamaani kehoitusta olla otta-
matta yhteyttä ei noudateta, teen rikosilmoituksen.
Mikäli tapaan heidät kotirauhan piiriin kuuluvalta
alueelta, poistan heidät riittävää väkivaltaa
käyttäen. Ihan välttämättömissä asioissa veljeni
toimii viestinvälittäjänä.
Eivät ole sitten häirinneet. Kun ilmoitat asian,
ota todistaja tai kaksi mukaan kuulemaan. Jos
asioit puhelimessa, varmista että todistajat
kuulevat koko puhelun ja tietävät mihin numeroon
soitit yms.
Lähestymiskielto vaatinee tässä maassa väkivallan uhkaa.
Henkinen terrorisointi ei riitä.
Muitakin painostuskeinoja on etenkin jos olet fyysi-
sesti ylivoimainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Entinen omainen kirjoitti:

Olen äitini aiheuttaman vahingon seurauksena tullut siihen päätökseen että aijon katkaista kaikki yhteyteni häneen. Onnistuuko välien katkaiseminen muutenkin kuin olla vain ottamatta yhteyttä, esim jollain lain mukaisella toimenpiteellä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu