Miten ottaa puheeksi?

Tapailen tosi kivaa miestä, kaikin puolin synkkaa mikä 35 iässä ei enää niin itsestäänselvyys ole. Ollaan tapailtu muutama kuukausi, ja seksi on ollut hankalaa alusta asti. Kumpaakin haluttaa mutta pikkuveijari vaan ei kovene tai jos kovenee, ei kestä kauan. Viime aikoina vähän jo ollut lupaavampaa mut hermoilen edelleen eikä puhettakaan että voisi mitään erityistä toivoa, fiilis häviää toiselta saman tien.
Itselleni seksi on tärkeää ja olen aika aktiivinen, toimiva seksi on ehdoton juttu suhteessa. Auttaako antaa miehelle aikaa, en haluaisi laittaa lisää paineita toiselle? Jos en tykkäisi miehestä niin antaisin olla, sen verran kaukana liikutaan omista fantasioista. Tiedän että mies on tosissaan kiinnostunut, siitä ei ole kyse.
Miten kertoa toiselle että ellei tyyli muutu niin lyyli muuttuu? Tuntuu vaikealta ottaa puheeksi ilman että painostaa toista - näkisin kuitenkin että apua saa jos sitä haluaa? Aiemmin ei ole kohdalle osunut vastaavaa tilannetta.
52058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Nyt kun en ihan tarkaan tiedä, minkälainen keskusteluyhteys teillä on ja loukkaantuuko miehesi herkästi, mutta itse arvostaisin kovin jos vastaavaan tilanteeseen törmäisin, että asiasta puhuttaisiin, mutta lämpimässä hengessä, älä vaan käytä tuota fraasiasi että "jos ei tyyli vaihdu niin lyyli vaihtuu". Kyllä ne petihommat(kin) on kuitenkin suhteen tärkeä osa. Itse miehenä hakisin itse apua pikaisesti jos noita oireita tulisi. Heitän nyt vaan yhden lisävaihtoehdon... tilaa netistä vaikkapa sigraa miehellesi, tarjoat sitä nätisti "eroottisena vaihtipillerinä" esileikin aikana ja olen melko varma, että saatte kunnon kyydit aikaan ja ongelmanne päättyvät siihen kun miehesi saa pari onnistunutta seksikokemusta alle ja solmut päästä aukenevat ja ette tarvitse enää jatkossa lääkettä.

Tsemppiä !

Äänestä

Kyllä se vanha sanonta näissäkin asioissa pätee eli "Parempi kerta rutina kuin ainainen kitinä".

Tsemppiä!

Äänestä
  • Itse ainakin miehenä pitäisin jos asiasta puhutais suoraan ja sinä tekisit aloiteen samalla miehes sais ikään kuin tukea/hyväksynnän apujen käyttöön.Vastaanotolle vaan ja pikaisesti sen nopeemmin ne fantasiat toteutuu........varmasti

    Äänestä

Itse tapasin ihanan miehen mutta se peli sitten lerpahti tosi helposti... Pistin miehen lääkärille mutta ei se saanu viagraa. No sitten harrasteltiin silloin tällöin, joskus onnistu joskus ei. En painostanut miestä lainkaan.

No oltiin aina harrastettu seksii sängyssä ja aika pliisusti. Sitten aloitettiin ex temporee seksi missä tahansa ja kaiken näköisiä juttuja testailtiin. Ja hyvin pysyy pystyssä.

Eli meillä tais olla syynä liian tylsä seksi ja miehen jännittäminen.

Äänestä
  • että arki pukkaa suhteeseen, lähetyssaarnaaja väsyneenä työpäivän päälle peiton alla ei jaksa innostaa suorituksiin. Tässä on monelle naiselle miettimistä. Äijät popsii salaa erektiolääkkeitä kun kotona ei stimulaatio riitä, kuollaan sitten saappaat jalassa kun kunnon mies ei mene vieraisiin... vähän olen provo, mutta oisko tässä jotain ajatustakin... ehkä meidän vanhempien miesten kohdalla tämä on tottakin. Mukava nähdä että nuoremmilla löytyy hyvää ymmärrystä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anni kirjoitti:

Tapailen tosi kivaa miestä, kaikin puolin synkkaa mikä 35 iässä ei enää niin itsestäänselvyys ole. Ollaan tapailtu muutama kuukausi, ja seksi on ollut hankalaa alusta asti. Kumpaakin haluttaa mutta pikkuveijari vaan ei kovene tai jos kovenee, ei kestä kauan. Viime aikoina vähän jo ollut lupaavampaa mut hermoilen edelleen eikä puhettakaan että voisi mitään erityistä toivoa, fiilis häviää toiselta saman tien.
Itselleni seksi on tärkeää ja olen aika aktiivinen, toimiva seksi on ehdoton juttu suhteessa. Auttaako antaa miehelle aikaa, en haluaisi laittaa lisää paineita toiselle? Jos en tykkäisi miehestä niin antaisin olla, sen verran kaukana liikutaan omista fantasioista. Tiedän että mies on tosissaan kiinnostunut, siitä ei ole kyse.
Miten kertoa toiselle että ellei tyyli muutu niin lyyli muuttuu? Tuntuu vaikealta ottaa puheeksi ilman että painostaa toista - näkisin kuitenkin että apua saa jos sitä haluaa? Aiemmin ei ole kohdalle osunut vastaavaa tilannetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu