Istuimme sumuisen ravintolan nurkkapöydässä. Tunnelma oli jotenkin vaikea ja vieras. Emme osanneet sanoa mitään, emme edes katsoneet toisiamme silmiin. Olimme kuin eri planeetoilta. Täysin vieraantuneita toisistamme. Pääni sisään heittäytyi ajatus siitä, kuinka voisin nyt olla kotona ja unohtaa tämän kaiken. Mikä vain muu paikka, kunhan vain ei tämä sama, jossa istuimme muutamia vuosia sitten. Tämä oli viimeinen paikka, jossa istuimme keskustellen ja nauraen. Nauttien elämän iloista ja juoden kiehuvaa, kylmää olutta. Se oli silloin.
Ahdisti. Nousin seisomaan ja sinä kysyit mihin olin menossa. Sanoin vain poikkeavani naistenhuoneeseen ja kävelin vakain askelin pöytien välistä vessaan.Paha olo velloi sisälläni ja sain hädin tuskin työnnetyksi vessan oven auki. Menin lavuaarin luokse ja laskin kylmää vettä hanasta. Kastelin kasvoni ja katselin posliiniin tarttuneita likatahroja, jotka olivat kuin ryömivinään kasvoilleni liimautuen kiinni poskiini, syövyttäen ihoni. Aivan kuin minua ei olisi jo muutenkin kuvottanut.
Katsahdin peiliin ja säikähdin kuvaani. Olin laihtunut, koska poskeni painuivat suun sisälle paljastaen melkein koko hammaskalustoni muodon. Kuinka ihminen voikaan riutua näin? Rintaan alkoi pistää. Päässä huimasi ja lopulta jouduin ottaamaan tukea seinästä, etten olisi kaatunut. Hengitin syvään ja kokosin itseni.
Päätin kietaista hiukseni kiinni ja laitoin hatun syvälle päähäni. Kääriydyin takkiini ja juoksin ravintolan läpi ulos.Katsoin vielä perääni ja näin kuinka sinä tuijotit minua ikkunasta.
Ahdisti. Nousin seisomaan ja sinä kysyit mihin olin menossa. Sanoin vain poikkeavani naistenhuoneeseen ja kävelin vakain askelin pöytien välistä vessaan.Paha olo velloi sisälläni ja sain hädin tuskin työnnetyksi vessan oven auki. Menin lavuaarin luokse ja laskin kylmää vettä hanasta. Kastelin kasvoni ja katselin posliiniin tarttuneita likatahroja, jotka olivat kuin ryömivinään kasvoilleni liimautuen kiinni poskiini, syövyttäen ihoni. Aivan kuin minua ei olisi jo muutenkin kuvottanut.
Katsahdin peiliin ja säikähdin kuvaani. Olin laihtunut, koska poskeni painuivat suun sisälle paljastaen melkein koko hammaskalustoni muodon. Kuinka ihminen voikaan riutua näin? Rintaan alkoi pistää. Päässä huimasi ja lopulta jouduin ottaamaan tukea seinästä, etten olisi kaatunut. Hengitin syvään ja kokosin itseni.
Päätin kietaista hiukseni kiinni ja laitoin hatun syvälle päähäni. Kääriydyin takkiini ja juoksin ravintolan läpi ulos.Katsoin vielä perääni ja näin kuinka sinä tuijotit minua ikkunasta.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Aika poikkeuksellinen ravintolareissu pitää myöntää.
...
Poukkoilin kadulla väistellen vastaan tulevia ihmisiä. Tuntui kuin kaikki olisivat halunneet karata päälleni. Hakata asfalttiin, potkia ja repiä. En minä ole paha, vaikka väistelenkin totuutta. Saan minä lähteä, jos olontilani kipuaa sietämättömyyden rajoille. En minä häntä enää enempää voisi loukata.
Huomasin kiirehtineeni hänen katsettaan karkuun jo jonkin matkaa. Puiston laidalla pysähdyin ja kokosin itseni. Olin jo melkein selvillä itsestäni, kunnes se viimein tuli ja aiheutti minulle vatsakouristuksi. Silmäni vuosivat vettä ja ohimoissa jomotti.Oksensin pensaaseen ja pitelin vatsaani, kuin eläin joka oli elämän ja kuoleman rajamailla, haluten kuolla ja pysyä elossa.Kitua. Minä kiduin. Minua kuvotti. Minua kuvotti minä. Kuinka minusta oli tullut tälläinen pelkuri, suorastaan idiootti.
Jalat liikkuivat ja minä niiden mukana.Sytytin savukkeen, mutta ensimmäisten henkosten kohdalla tajusin olla jatkamatta. Kerrankin lopetin ajoissa. Suussa maistui kuolleelle hiirelle, mutta en jaksanut välittää.Jatkoin matkaani, kunnes pääsin sen samaisen ravintolan oviaukolle. Astuin sisään ja sinä istuit edelleen samassa pöydässä. Arvelin, että et halua minua enää seuraksesi, mutta päätin silti rohkaista mieleni. Kävin ostamassa itselleni oluen, ison ja kuohuavan. Kävellessäni pöytääsi olut keikkui laidalta toiselle ja kasteli käteni ja takkini.Tuoksu tuntui kasvoissani asti ja se rauhoitti minua.
Päästyäni sinun luoksesi, en sanonut mitään vaan jäin kysyvännäköisenä odottamaan, jos pyytäisit minut istumaan. En saanut osakseni sanaakaan, en edes katsetta. Olin pilannut kaiken.
Mutta sinä et sanonut mitään, katsoit vain niin lempeästi, että olisin taas halunnut lähteä pois. Heikotti ja huone keinahteli tasaisesti. Lopulta istuin omasta pyynnöstäni, sillä en olisi enää kauaa pysynyt pystyssä. Täytyi saada istua. Katsoit minua edelleen, etkä sanonut mitään. Tajusin, että odotin minun aloittavan keskustelun. Olin kuin loukussa, pakotietä ei enää ollut. Joko jäin ja selvitin asiat heti tai juoksin pois ja pakoilisin ajatuksiani lopun elämääni. Päätin henkeni kaupalla selvittää asiat heti, olinhan pakoillut tätä jo liian kauan. Aivan liian kauan. Katsoin sinua siinä vastapäätä. Olit niin komea, edelleen niin syötävän ihana, mitä vuodet eivät olleet sinusta poistaneet. Voimakas leuka työntyi eteenpäin. "No?" Hätkähdin, olit kuitenkin sanonut ensimmäisen sanan. Olin todella hermostunut, olut läikkyi lasista vain muutaman sinun sanasi tähden. En ollut enää varma pystyisinkö tähän. Ehkä olin jo liian kauan ollut pakoileva kulkuri.