Tuntuuko vain minusta...

...että pressanvaalien alla ja aikana ja nyt sen jälkeen homofobia on lisääntynyt ihan kuin Halosen uudelleenvalinta olisi meikäläisten syy aivan kuin aikoinaan Marika Krookin häviö johtui "homojen salaliitosta"?

Vai johtuuko se näiden kehittymättömien Baltian maiden päätöksistä kieltää homoavioliitot?

Pinnan alla kytee... :(
51070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

onhan se historian saatossa nähty, että aina syy on jonkun muun kuin valkoisen hetero(miehe)n. Mustan, juutalaisen, intiaanin, naisen, muslimin ja niin edelleen, joten joukon jatkoksi sujuvasti homotkin.

Aika ajoin sitä pysähtyy hämmästelemään, että samaan aikaan, kun maailma kiitää teknisessä ja taloudellisessa kehityksessä hurjaa vauhtia eteenpäin, henkinen kehitys tuntuu pysähtyneen ja jopa lähteneen hitaasti taantumaan. Ovatkohan nämä kaksi jonkinlaisessa tiimalasimuodostelmassa? Kun toinen täyttyy, toinen vajenee?

Äänestä
  • kirjoitit itse: henkinen kehitys tuntuu pysähtyneen ja jopa lähteneen hitaasti taantumaan. Mielestäni puhut silloin suoraan Kokoomuksen- Niinistön-kampanjaväestä. Tyhmyys, itseriittoisuus ja suvaitsemattomuus siellä ryhmässä tiivistyi käsittämättömiin mittasuhteisiin. Olen iloinen, että vaalissa kävi niin kuin kävi. Inhimillisyyden ja suvaitsevaisuuden voitto.

    Äänestä

Ei nuo vaalit homofobiaa ole nostattanut. Jotkut Niinistön kannattajat yrittivät provosoida pelkoa ja uhoa, ja jotkut provosoitui siihen.
Ei tässä ollut mielestäni muuta yritystä kuin heittää kaikennäköstä lokaa ehdokkaiden päälle ja sumutusta ihmisten silmille.

Yritä nyt vain palautua takaisin arkeen, vaikka sinun ehdokkaasi ei voittanutkaan. Turha tästä katkeroitumaan ja etsimään neulaa heinäsuovasta millä pääsis vielä kerran tökkäsemään.

Äänestä
  • yrittivät provosoida pelkoa ja uhoa. Mitä muuta siitä seuraa, kuin homofobian kasvua. Jotkuthan ottavat loat totena.

    Äänestä

  • Jos olet joskus Catsyn viestejä lukenut, niin ei kyllä todellakaan ollut Tarja hänen ehdokkaansa. Miksei siis voisi ihmetellä tätä homofobian hetkellistä esiinnousua.

    Olen pohtinut samaa: jos keskustellaan vaikkapa hedelmöityshoidosta, esille eivät suinkaan pääse kovat faktat tai pehmeät arvot, vaan ihmisten henkilökohtaiset traumat.

    Tästä päästäänkin asiaan.

    Mikä hiton pakko ihmiskunnalla on lokeroida kaikki aina kahtia? Eikö tämän kokoisiin aivoihin todellakaan muuta mahdu?

    Vai onko se vain mielen laiskuutta?

    Yhden linnakkeen takaa kun on helpompi provosoida ja hyökkäillä muita vastaan. Laiskan ei omasta mielestään tarvitse tietää mistään mitään, kunhan pitää jääräpäisesti kiinni omasta kannastaan.

    Sitten sitä ollaan NIIN mies-nainen, oikeisto-vasemmisto, kaupunki-maaseutu, hetero-homo, koulutettu-kouluttamaton, rikas-köyhä.

    Eikö näille provosoijille äiti ostanut lapsena väriliituja, vai mistä täydellinen kyvyttömyys nähdä muutakin kuin mustan ja valkoisen sävyt?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Catsy_666 kirjoitti:

...että pressanvaalien alla ja aikana ja nyt sen jälkeen homofobia on lisääntynyt ihan kuin Halosen uudelleenvalinta olisi meikäläisten syy aivan kuin aikoinaan Marika Krookin häviö johtui "homojen salaliitosta"?

Vai johtuuko se näiden kehittymättömien Baltian maiden päätöksistä kieltää homoavioliitot?

Pinnan alla kytee... :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu