Haluttomuus

Mitähän voisin tehdä, kun miestäni vaivaa haluttomuus. Häntä ei huvita harrastaa seksiä. Olen yrittänyt keskustella asiasta, mutta hän ei osaa eritellä miksi häntä ei kiinnosta harrastaa seksiä. Seurustelun alussa seksielämämme oli vilkasta, mutta sitten se viileni. Joskus mies sanoi että kun "sitä" on tarjolla aina, vaikuttaa se siihen ettei paneminen kiinnosta. Olemme riidelleet eräät kerrat asiasta.

Harrastamme nykyisin ehkä kerran viikossa seksiä ja sekin on ehkä vartin toimitus. Itse haluaisin vähintään kaksi kertaa viikossa. Olen sopeutunut yhteen kertaan mutta mielestäni mieheni voisi myös joskus joustaa siihen kahteen kertaan.

Erityisen tunteita nostattavaksi asian tekee se seikka, että koska yritämme lasta, voi mies pihdata juuri silloin kun pitäisi rakastella. Se on todella turhauttavaa. Jos meillä olisi normaali seksielämä, ei ovulaatiota tarvitsi tikuttaa. Mutta koska rakastelemme niin harvoin, olisi raskauden todennäköisyys aika epätodennäköinen.

Pitää ilmeisesti alkaa itse pihdata ts. alkaa esittää nuorta viatonta tytöntylleröä, joka ei anna. Kuvittelin että tällaiset kissa-hiiri -leikit kuuluvat johonkin menneisyyteen, mutta pelkäänpä että miehet ovat vieläkin niitä, ketkä ottavat ja naiset niitä, jotka antavat.
3655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

ovis aikojasi vaan ihan muina miehinä hommailemaan.Itse olen meillä huomannu että jos oikein mainostan että nyt äkkiä punkkaan,tärppiaika!!!! Olen huomannut että se tekee selkeästi suoritus paineita ja voi viedä haluja.Mies varmaan haluaa että häntä halutaan muutenkin kuin tärppäämään.Minä en nykyään ollenkaan informoi jos olen tikkujen kaa touhunnu.Menee hommat paljon mukavemmin pienellä huijauksella vieteltynä...

Äänestä

hei,
tarinasi kuulosti kovin tutulta. Meilläkin on 1,5 v takana yrittämistä, nyt ollaan aloitettu myös lapsettomuustutkimukset. Tuntuu hankalalta, kun ennestään vaikeaan aiheeseen tulee mukaan "pakollinen", aikataulutettu ja vielä tuloksellinen (ejakulaatio) yhdyntä. Mulla ei ole ongelmaan mitään reseptiä. Itse olen päättänyt olla puhumatta asiasta enää koska se tuntuu luovan lisää paineita.

Äänestä
  • Ehkä pitää alkaa pihtaamaan. ;) Vaikka onkin todella vaikeaa sanoa ei, jos on odottanut seksiä viikon tai pari. Itse ainakin ajattelin pihdata seuraavaan ovulaatioon. Yritän myös pitää suuni supussa sitten kun ovulaatio tapahtuu, vaikka kyllähän mies sen tajuaa.

    Toinen vaihtoehto on lapsellinen kiristäminen. Kun naista ei pidä tyytyväisenä, merkitsee se sitä että saa pestä itse vaatteensa, tehdä eväänsä, kantaa maitonsa itse kaupasta jne. Listaa voisi jatkaa loputtomiin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


*-* kirjoitti:

Mitähän voisin tehdä, kun miestäni vaivaa haluttomuus. Häntä ei huvita harrastaa seksiä. Olen yrittänyt keskustella asiasta, mutta hän ei osaa eritellä miksi häntä ei kiinnosta harrastaa seksiä. Seurustelun alussa seksielämämme oli vilkasta, mutta sitten se viileni. Joskus mies sanoi että kun "sitä" on tarjolla aina, vaikuttaa se siihen ettei paneminen kiinnosta. Olemme riidelleet eräät kerrat asiasta.

Harrastamme nykyisin ehkä kerran viikossa seksiä ja sekin on ehkä vartin toimitus. Itse haluaisin vähintään kaksi kertaa viikossa. Olen sopeutunut yhteen kertaan mutta mielestäni mieheni voisi myös joskus joustaa siihen kahteen kertaan.

Erityisen tunteita nostattavaksi asian tekee se seikka, että koska yritämme lasta, voi mies pihdata juuri silloin kun pitäisi rakastella. Se on todella turhauttavaa. Jos meillä olisi normaali seksielämä, ei ovulaatiota tarvitsi tikuttaa. Mutta koska rakastelemme niin harvoin, olisi raskauden todennäköisyys aika epätodennäköinen.

Pitää ilmeisesti alkaa itse pihdata ts. alkaa esittää nuorta viatonta tytöntylleröä, joka ei anna. Kuvittelin että tällaiset kissa-hiiri -leikit kuuluvat johonkin menneisyyteen, mutta pelkäänpä että miehet ovat vieläkin niitä, ketkä ottavat ja naiset niitä, jotka antavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu