Mihinhän tätäkin nyt olisi pitänyt kirjoitella. Vihkiminen (ja erittäin pienet jälkijuhlat) lähestyvät kovaa vauhtia. Morsiuskimppua pitäisi alkaa miettimään. Olen ajatellut mahdollisesti vain yksittäistä kukkaa.
Jotenkin alkoi tuntumaan, että se olisi ihan turha. Mitään kimpun heittämisiä ei ole. Puska olisi ainoastaan kädessä vihkimisen aikana (vai onkohan se virallisesti silloinkaan?) ja kuvissa toki. Tämän jälkeen menemme ravintolaan ja tuntuu että puska on sielä vain tiellä (eli jossain pöydällä). Ja parhaassa tapauksessa kykenen jopa palelluttamaan ne :)
Mutta jos jätän kukat hankkimatta, onko se aivan ennenkuulumatonta? Toki teen mitä teen, mutta kuinka tärkeänä osana "asustetta" pidätte kukkia?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Itsekin olen miettinyt kimpun/kukan tärkeyttä...Meidänkin häät on talvella, joten kukat saattavat kärsiä, lisäksi kukat ja varsinkin kimput maksavat ihan kivoja summia ja varsinkaan itse en aio kimppua kuivattaa vaan roskiin se menee! Mielestäni kimppua/kukkaa ei tarvitse olla jos sitä ei itse halua. Itselläni pukukaan ei ole se ihan perinteisin, esim vihkipallille astelen huopikkaat jalassa! Istuta siihen kuvaan sitten vielä pöyhkeä ruusupuska...! =)
Ihmisissä jotka eivät pidä kukista on jotain.... hmmm.... kummallista.
Morsiuskimppu maksaa melkoisesti, eivätkä kaikki innostu kaupallisista krumeluureista. Yksi kookkaampi luonnonkukka, esim. auringonkukka, voisi olla ihan yhtä kaunis.
Niin, mitä jos kukkien sijaan kantaisit kynttilälyhtyä, joka olis koristeltu vihreällä kukilla jos haluaa? Sopii ainakin talvihäihin. Idea amoriini.comista, tjeu.
Siisti origami hyvästä paperista. Ei lakastu, ei kuihdu, ei maksa paljon, voi käyttää pöytäkoristeena ja senkin voi heittää jos on tarvis.
Mäkin ajattelin jättää kalliit puskat sitomoon. Miksei sitä voisi yhtä hyvin astella alttarille yhden kauniin (isomman) kukan kera. Ehkä juuri auringonkukka, niin kuin joku tuolla ehdotteli. TAi sitten kalla, joka ainakin on ihanan herkän näköinen.