Nostin lehtiön maasta, varovasti avasin.
Sisältä sen löysin pienen tarinan
joka sydäntäin kiehtoi, melkein pysäytti.
tarkoitus mikä lie kirjoittajan oli,
sanoillaan herkillä löytäjänsä lumosi.
Alkusäkeiden ilo, tunne syvä houkutti,
se minut kesken päivän alas istutti,
ei koskaan niin kiire, mietin, tähän jään,
ja loppuun seuraan kohtaloa kynäilijän tään.
Helposti tarttuu kiinni säkeisiin,
jotka enteilee onnellista loppua,
niin sävyjä sen ensin tulkitsin,
en vielä tiennyt, lopulta pettyisin.
Sanansa kauniit johdatti mua
kuin pitäen kädestä kiinni,
tuuditti tunteeseen onnen,
mahdollisuuteen Rakkauden.
Ja yllättäen, sävy tarinan hiljalleen
ajan myötä synkkyy, mustenee
sortuu heikkouksiin, rakentaa muurin.
Kasaa esteitä tielleen liian monta,
näkee kaikessa vain epätoivoa
ei tulevaisuutta, vain kohtaloa onnetonta.
Pudotin lehtiön kädestäni,
taisi kyynelkin vierähtää poskelleni.
Luulin sanoista näistä saisin voimaa,
ettei murtaisi uskoani ja toiveitani,
ehkä vain vahvistaisi ne omaa herkkää rakkauttani.
Sanomaan lehtiön jos uskoisin,
kaiken siis menemään heittäisin.
Vai tarina lehtiönkö vain arvoton,
kun tiedä en millaisen ihmisen se lie on?
Sisältä sen löysin pienen tarinan
joka sydäntäin kiehtoi, melkein pysäytti.
tarkoitus mikä lie kirjoittajan oli,
sanoillaan herkillä löytäjänsä lumosi.
Alkusäkeiden ilo, tunne syvä houkutti,
se minut kesken päivän alas istutti,
ei koskaan niin kiire, mietin, tähän jään,
ja loppuun seuraan kohtaloa kynäilijän tään.
Helposti tarttuu kiinni säkeisiin,
jotka enteilee onnellista loppua,
niin sävyjä sen ensin tulkitsin,
en vielä tiennyt, lopulta pettyisin.
Sanansa kauniit johdatti mua
kuin pitäen kädestä kiinni,
tuuditti tunteeseen onnen,
mahdollisuuteen Rakkauden.
Ja yllättäen, sävy tarinan hiljalleen
ajan myötä synkkyy, mustenee
sortuu heikkouksiin, rakentaa muurin.
Kasaa esteitä tielleen liian monta,
näkee kaikessa vain epätoivoa
ei tulevaisuutta, vain kohtaloa onnetonta.
Pudotin lehtiön kädestäni,
taisi kyynelkin vierähtää poskelleni.
Luulin sanoista näistä saisin voimaa,
ettei murtaisi uskoani ja toiveitani,
ehkä vain vahvistaisi ne omaa herkkää rakkauttani.
Sanomaan lehtiön jos uskoisin,
kaiken siis menemään heittäisin.
Vai tarina lehtiönkö vain arvoton,
kun tiedä en millaisen ihmisen se lie on?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Lehtiöni löysit?
Voi, poishan heitin sen!
Vaikka sanoja sen lohduttavia
joskus muistan kaivaten
Niiden suuren suureen suruun
mä viimein havahduin
ja alle kylmäin kivien
ne haarniskaansa puin
ja kaivoin sylen syvyyteen
sen lehtiöni pienen
ne vielä löytyi sieltäkin
nuo riimit ilon vieden...
Ne polta, jäädä, silppuroi
heitä virtaan kuohuvaan!
Vaan Totta eihän tulikaan
voi saada palamaan...
Sä kaada muurit pahviset
ja muista tietenkin:
vaikka vaikenivat lehtiöt
mä sua rakastin!