Viikkorahan

Hyviä puolia viikkorahassa on esimerkiksi se, että suurempia hankintoja varten lapsi/nuori voi säästää "omasta" tienestistä, jonka eteen hän on tehnyt esimerkiksi kotiaskareita...Tämä myös helppo tapa opetella muutenkin säästämään rahaa toisin kuin tuhlata sitä heti kun sen saa.. itse en nimittäin saanut lapsena ollenkaan viikkorahaa, joten ei ollut mistä säästää tai opetella säästämään..Myöhemmin kun muutin pois kotoa ja olin omillani, oli kyllä suuria vaikeuksia opetella säästämään omista kun ennenkin oli saanut vanhemmilta rahaa silloin kun tarvitsi jotakin, mutta nyt pitikin pärjätä kuukausi sillä rahalla jonka sai kertabombsina..Toisin kuin naapurissa, lapset saivat viikkorahaa 2 e per mukula ja siihen rahaan tekivät kovasti kotona töitä..panivat säästöön kaiken ja ostivat kaikkea hienoa säästörahoillaan harrastusvälineistä lähtien..nyt täysikäisenä joka ikinen iikka vastaa omasta elämästään - vanhemmiltaan eivät oo vailla mitään..Voisin sanoa, että kateellinen olen kun ovat oppineet pärjäämään niin omillaan..JA kyllä ennen kaikkea viikkoraha opettaa tekemään töitä "säännöllisesti"...:)
1253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Huonoja puolia, jos summa on kohtuullinen ja sen eteen on tehty töitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hyvät puolet..... kirjoitti:

Hyviä puolia viikkorahassa on esimerkiksi se, että suurempia hankintoja varten lapsi/nuori voi säästää "omasta" tienestistä, jonka eteen hän on tehnyt esimerkiksi kotiaskareita...Tämä myös helppo tapa opetella muutenkin säästämään rahaa toisin kuin tuhlata sitä heti kun sen saa.. itse en nimittäin saanut lapsena ollenkaan viikkorahaa, joten ei ollut mistä säästää tai opetella säästämään..Myöhemmin kun muutin pois kotoa ja olin omillani, oli kyllä suuria vaikeuksia opetella säästämään omista kun ennenkin oli saanut vanhemmilta rahaa silloin kun tarvitsi jotakin, mutta nyt pitikin pärjätä kuukausi sillä rahalla jonka sai kertabombsina..Toisin kuin naapurissa, lapset saivat viikkorahaa 2 e per mukula ja siihen rahaan tekivät kovasti kotona töitä..panivat säästöön kaiken ja ostivat kaikkea hienoa säästörahoillaan harrastusvälineistä lähtien..nyt täysikäisenä joka ikinen iikka vastaa omasta elämästään - vanhemmiltaan eivät oo vailla mitään..Voisin sanoa, että kateellinen olen kun ovat oppineet pärjäämään niin omillaan..JA kyllä ennen kaikkea viikkoraha opettaa tekemään töitä "säännöllisesti"...:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu