Kertokaa tuntemuksia kun vauva huutaa yöt läpeensä.

Niin, no meillä oli 100% varma koliikki jonka takia poika (esikoinen) HUUSI suoraa huutoa klo. 17.-22.00. Ja aina tuo sama kelloaika ja joka ikinen päivä ne ensimmäiset 4kk.
Alkoi tasan 3viikkoisena.
Tästä on jo tosi kauan aikaa ettei enään niin tuoreessa muistissa ole, mutta kyllä kakkosen syntyessä nousi tukka päässä jos vähänkään pitempään kuin 2min. huusi, että ei kait vaan taas...

Tunteet samat kuin edellisellä kertojalla.
Se todellakin kirjaimellisesti tuo toivottoman olon vanhemmille.
Välillä saatoin itkeä yhdessä vauvan kanssa kantaen tätä Lambada-tanssi tyylillä.
Rattaat sai kyytiä, kun ei välillä jaksanut sylissä pitää.
Mummolassa välillä oltiin useita päiviä yökylässä, jolloin saatiin henkosia edes vähän, vaikkei vauvaa koskaan yksin heille jätetty vaan kannettiin vauvaa siellä sitten kimpassa ja korvissa soi tosiaan vielä yölläkin ja joskus tuntui, että huusikohan se oikeesti yöllä...
Mieheni kulki (kulkee edelleen) 5-vuorotyössä...
Itse en todellakaan olisi jaksanut.
Kyllä siinä kavereita ei jaksanut tapailla.
Eikä hekään vissiin uskaltanut tulla, kun tiesi millaista meillä oli tms.
Apu ei olisi ollut pahitteeksi, vai eivätkö kehdanneet, mutta en kyllä pyytänytkään.
Itse tyrkytin itseäni kavereille avuksi silloin, kun heidän lapsensa olivat vastasyntyneitä ja sanoin, että jos mieheni vain on kotona niin voin tulla vaikka yöllä avuksi.
Kaupassa käyntikin oli hirveetä jos siellä jonkun vieraan vauva alkoi huutamaan :(
Silloin ei edes neuvolassa puhuttu vyöhyketerapiasta, joten se jäi kokeilematta meillä.
Cuplatonia kokeiltiin ja lääkäri jotakin kirjoitti, mutta nämä pahensi vain mahavaivoja.
Loppui sitten kuin seinään eräänä kauniina päivänä jolloin poika oli kuta kuinkin sen 4kk ikäinen.
Sitä ei edes huomannut ennen kuin 2 iltaa oli mennyt ettei huutanut :)
Lasta ei koskaan tullut mieleenikään syyttää tai vihata.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kirjan millaista elämä tuolloin oli.
Sen kansien väliin mahtuu niiiiiiiin paljon tuntemuksia ettei sitä usko muut kuin saman kokeneet.
Äideille se on tukahduttava tuntemus, en tiedä tarkalleen miesten/isien tuntemuksia...
Äideillä varmaan se side vauvan välillä vahvempi...Luulisin.

Itselläni oli tuon lisäksi maidontulo valtavaa joten lypsäilyä riitti ihan yöllekin.
Oli pakko tyhjentää hieman ennen imetystä, koska muuten maitoa lensi seinille.
Yöllä olin sängyssä polvillani kaksinkerroin nojaten kyynärpähin tyyny pään alla ja teekupit tissien alapuolella jonne maito pääsi vapaasti ruutaamaan ja koitin samaan aikaan torkkua :)))))
Ei silloin naurattanut, mutta nyt vuosien vuosien jälkeen kylläkin, vähän.
Vaikka helposti kyneleet tulee vieläkin, kun tunteitaan oikein muistelee.
En niiden usko koskaan edes katoavan kokonaan.
Ainiin...Meillä pojalla alkoi korvatulehduksien kierrekin 3kk ikäisenä! Että sekin vielä lisäksi!

äiti kohta kolmelle kirjoitti:

Niin, no meillä oli 100% varma koliikki jonka takia poika (esikoinen) HUUSI suoraa huutoa klo. 17.-22.00. Ja aina tuo sama kelloaika ja joka ikinen päivä ne ensimmäiset 4kk.
Alkoi tasan 3viikkoisena.
Tästä on jo tosi kauan aikaa ettei enään niin tuoreessa muistissa ole, mutta kyllä kakkosen syntyessä nousi tukka päässä jos vähänkään pitempään kuin 2min. huusi, että ei kait vaan taas...

Tunteet samat kuin edellisellä kertojalla.
Se todellakin kirjaimellisesti tuo toivottoman olon vanhemmille.
Välillä saatoin itkeä yhdessä vauvan kanssa kantaen tätä Lambada-tanssi tyylillä.
Rattaat sai kyytiä, kun ei välillä jaksanut sylissä pitää.
Mummolassa välillä oltiin useita päiviä yökylässä, jolloin saatiin henkosia edes vähän, vaikkei vauvaa koskaan yksin heille jätetty vaan kannettiin vauvaa siellä sitten kimpassa ja korvissa soi tosiaan vielä yölläkin ja joskus tuntui, että huusikohan se oikeesti yöllä...
Mieheni kulki (kulkee edelleen) 5-vuorotyössä...
Itse en todellakaan olisi jaksanut.
Kyllä siinä kavereita ei jaksanut tapailla.
Eikä hekään vissiin uskaltanut tulla, kun tiesi millaista meillä oli tms.
Apu ei olisi ollut pahitteeksi, vai eivätkö kehdanneet, mutta en kyllä pyytänytkään.
Itse tyrkytin itseäni kavereille avuksi silloin, kun heidän lapsensa olivat vastasyntyneitä ja sanoin, että jos mieheni vain on kotona niin voin tulla vaikka yöllä avuksi.
Kaupassa käyntikin oli hirveetä jos siellä jonkun vieraan vauva alkoi huutamaan :(
Silloin ei edes neuvolassa puhuttu vyöhyketerapiasta, joten se jäi kokeilematta meillä.
Cuplatonia kokeiltiin ja lääkäri jotakin kirjoitti, mutta nämä pahensi vain mahavaivoja.
Loppui sitten kuin seinään eräänä kauniina päivänä jolloin poika oli kuta kuinkin sen 4kk ikäinen.
Sitä ei edes huomannut ennen kuin 2 iltaa oli mennyt ettei huutanut :)
Lasta ei koskaan tullut mieleenikään syyttää tai vihata.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kirjan millaista elämä tuolloin oli.
Sen kansien väliin mahtuu niiiiiiiin paljon tuntemuksia ettei sitä usko muut kuin saman kokeneet.
Äideille se on tukahduttava tuntemus, en tiedä tarkalleen miesten/isien tuntemuksia...
Äideillä varmaan se side vauvan välillä vahvempi...Luulisin.

Itselläni oli tuon lisäksi maidontulo valtavaa joten lypsäilyä riitti ihan yöllekin.
Oli pakko tyhjentää hieman ennen imetystä, koska muuten maitoa lensi seinille.
Yöllä olin sängyssä polvillani kaksinkerroin nojaten kyynärpähin tyyny pään alla ja teekupit tissien alapuolella jonne maito pääsi vapaasti ruutaamaan ja koitin samaan aikaan torkkua :)))))
Ei silloin naurattanut, mutta nyt vuosien vuosien jälkeen kylläkin, vähän.
Vaikka helposti kyneleet tulee vieläkin, kun tunteitaan oikein muistelee.
En niiden usko koskaan edes katoavan kokonaan.
Ainiin...Meillä pojalla alkoi korvatulehduksien kierrekin 3kk ikäisenä! Että sekin vielä lisäksi!

Lue lisää

Niin meillä ei siis huudettu yöllä, vaikka siltä tuntuikin.
Mutta niinkuin aiemmassa kerroin, niin enpä juuri yöllä nukkunut siltikään...
Kantelussa meni lopulta ranne johon vielä tänä päivänäklin saan joskus hakea kortisonipiikkejä :(

äiti kohta kolmelle kirjoitti:

Niin, no meillä oli 100% varma koliikki jonka takia poika (esikoinen) HUUSI suoraa huutoa klo. 17.-22.00. Ja aina tuo sama kelloaika ja joka ikinen päivä ne ensimmäiset 4kk.
Alkoi tasan 3viikkoisena.
Tästä on jo tosi kauan aikaa ettei enään niin tuoreessa muistissa ole, mutta kyllä kakkosen syntyessä nousi tukka päässä jos vähänkään pitempään kuin 2min. huusi, että ei kait vaan taas...

Tunteet samat kuin edellisellä kertojalla.
Se todellakin kirjaimellisesti tuo toivottoman olon vanhemmille.
Välillä saatoin itkeä yhdessä vauvan kanssa kantaen tätä Lambada-tanssi tyylillä.
Rattaat sai kyytiä, kun ei välillä jaksanut sylissä pitää.
Mummolassa välillä oltiin useita päiviä yökylässä, jolloin saatiin henkosia edes vähän, vaikkei vauvaa koskaan yksin heille jätetty vaan kannettiin vauvaa siellä sitten kimpassa ja korvissa soi tosiaan vielä yölläkin ja joskus tuntui, että huusikohan se oikeesti yöllä...
Mieheni kulki (kulkee edelleen) 5-vuorotyössä...
Itse en todellakaan olisi jaksanut.
Kyllä siinä kavereita ei jaksanut tapailla.
Eikä hekään vissiin uskaltanut tulla, kun tiesi millaista meillä oli tms.
Apu ei olisi ollut pahitteeksi, vai eivätkö kehdanneet, mutta en kyllä pyytänytkään.
Itse tyrkytin itseäni kavereille avuksi silloin, kun heidän lapsensa olivat vastasyntyneitä ja sanoin, että jos mieheni vain on kotona niin voin tulla vaikka yöllä avuksi.
Kaupassa käyntikin oli hirveetä jos siellä jonkun vieraan vauva alkoi huutamaan :(
Silloin ei edes neuvolassa puhuttu vyöhyketerapiasta, joten se jäi kokeilematta meillä.
Cuplatonia kokeiltiin ja lääkäri jotakin kirjoitti, mutta nämä pahensi vain mahavaivoja.
Loppui sitten kuin seinään eräänä kauniina päivänä jolloin poika oli kuta kuinkin sen 4kk ikäinen.
Sitä ei edes huomannut ennen kuin 2 iltaa oli mennyt ettei huutanut :)
Lasta ei koskaan tullut mieleenikään syyttää tai vihata.

Tästä voisi kirjoittaa vaikka kirjan millaista elämä tuolloin oli.
Sen kansien väliin mahtuu niiiiiiiin paljon tuntemuksia ettei sitä usko muut kuin saman kokeneet.
Äideille se on tukahduttava tuntemus, en tiedä tarkalleen miesten/isien tuntemuksia...
Äideillä varmaan se side vauvan välillä vahvempi...Luulisin.

Itselläni oli tuon lisäksi maidontulo valtavaa joten lypsäilyä riitti ihan yöllekin.
Oli pakko tyhjentää hieman ennen imetystä, koska muuten maitoa lensi seinille.
Yöllä olin sängyssä polvillani kaksinkerroin nojaten kyynärpähin tyyny pään alla ja teekupit tissien alapuolella jonne maito pääsi vapaasti ruutaamaan ja koitin samaan aikaan torkkua :)))))
Ei silloin naurattanut, mutta nyt vuosien vuosien jälkeen kylläkin, vähän.
Vaikka helposti kyneleet tulee vieläkin, kun tunteitaan oikein muistelee.
En niiden usko koskaan edes katoavan kokonaan.
Ainiin...Meillä pojalla alkoi korvatulehduksien kierrekin 3kk ikäisenä! Että sekin vielä lisäksi!

Lue lisää

Tarinasi oli aivan kuin minun tarinani. Meillä oli esikoisen kanssa juuri samanlaista, paitsi itkut kestivät parikuukautta pidempään. Nyt sisaruksia on tullut vielä neljä lisää, joten ei kai siitä ajasta, kun esikoinen syntyi, jäänyt mitään traumoja..