Aloitin juuri työt kunnalla terveyspuolella ja päiväni venyvät aina yli normaalin työajan. Kyse ei ole siitä että olisin hidas vaan yksinkertaisesti työtä on niin paljon etten pääse ajoissa lähtemään pois töistä. Vastaan itse eräästä vastaanotosta joten en voi lähteä kesken kaiken kotiinkan, sillä vastaanoton sulkeminen ottaa tietyn ajan ja jos jättäisin sen kesken niin aamulla ne työt olisivat vastassa ennen vastaanoton avaamista ja joutuisin sitten aamulla tulemaan aikaisemmin töihin. Tilanne kyllä rasittaa minua kun ei koskaan tiedä milloin ehtii kotiin, mutta työt tulevat ylhäältä päin joten en pysty itse päättämään päivittäisestä työmäärästäni. Edeltäjälläni ja sijaisellani on ollut sama ongelma joten kyse siis ei ole minun hitaudestani vaan työmäärä on liian suuri jotta sen saisi kahdeksassa tunnissa hoidettua. Ylityöt saan kuulemma tulevaisuudessa vapaana, tunti tunnista korvauskena. Olenkin siis miettinyt meneekö tilanne ihan oikein näin. Eikö ylitöistä saa yhtään sen suurempaa korvausta?
ylityö
Vendy
2225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Työehtosopimuksessa on selvästi miten ylityöt ja siitä maksettavat ylityökorvaukset lasketaan. Mutta tunti tunnista vapaata...ehei...en suostuis. Ylityö on ylityötä ja siitä on saatava korvaus. Neuvottele asiasta esimiehen kanssa, ota yhteys luottamusmieheen tai työsuojeluvaltuutettuun.
Ylityöt otetaan rahana eli merkitset tuntilistaan tekemäsi työajan 15 min tarkkuudella niin palkkatoimistosta maksavat sen mukaan. Jos esimiehellä on asiasta nupistavaa niin voit jättää ylityöt tekemättä jos et ole virassa. Jos olet virassa ylityöt kuuluvat yleensä virkavelvollisuuksiin joten siinä tapauksessa ylitöistä kieltäytymisestä voi seurata varoitus virkaan kuuluvasta velvollisuudesta kieltäytymisestä. Muutaman varoituksen jälkeen voi sitten paukahtaa syyte virkavirheestä.