Mitä tehdä

asumme kerrostalossa jossa ei kaikki koirista pidä. Kiusa on siinä kun käydään paukuttamassa ovea ja postilaatikkoa. Silloin kaksi koiraamme todella haukkuvat. Tämä hiljaiseen aikaan iltaisin kello 22:n jälkeen.
Kiinni emme koskaan ole ketään saaneet ja jatkuvan vahdin pitäminen ei myöskään onnistu. Asumme hissittömässä talossa joka on nelikerroksinen. Yläkerran ja alakerran naapuri uskovat meitä eivätkä valita. Mutta muut valittavat.
4304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kyllä on huono säkä teillä käynyt.Itse olen aina omistanut koiria ja asunut kerrostalossa eikä kukaan ole ikinä koiristani valittanut saati ollut noin törkeä jotta häiritsee oveapaukuttamalla kotirauhaanne sehän on rikos jo sinänsä.Olepas ilkeä ja laita ovesi ulkopuolelle lappu ja ilmoita siinä jotta ilmoitus tehty rikollisen kiinni saamiseksi laita illalla oveen kun olet käynyt iltalenkillä ja joskus kun tulet kotiin töistä ketäänhän ei saa uhkailla mutta varoitukseksi jos tekijät vaikka heräisivät ja huomaisivat tekevänsä väärin laita vaikka jotta tekijän henkilöllisyys tiedossa

Äänestä

Jos tulee jotain kirjallisia valituksia ja isännöitsijä puuttuu asiaan, videokamera vaan kuvaamaan ja näin todistat että koiriasi käydään kiusaamassa ja yllyttämässä haukkumiseen. Näin oli kerran eräs tuttuni toiminut ja näyttänyt videon asukastoimikunnankokouksessa ja isännöitsijälle, siihen loppui koiran kiusaaminen ja yllyttäminen!

Äänestä

Heitä on kaksi. Väittää koiriemme allergisoivan itseään eikä voi kesäisin istua parvekkeellaan. Parvekkeemme ovat lähekkäin. Laittoi jopa kerran meille paskapoliisin ja kunnan eläinlääkärin. heiltä saimme todistuksen turhasta ilmoituksesta, ja ilmoituksen ettei meillä haise. Olemme tehneet ilmoituksia poliisille asti, tuloksetta. Omistamme molemmat osakkeemme itse ja tämä vanhahko nainen on ennenkin aiheuttanut vaikeuksia. Hänen ystävänsä asuu samassa kerroksessa kuin me.
Olemme puhuneet varatuomarin kanssa asiasta. Mutta käräjöinti tulee kalliiksi.

Äänestä

Mistä noita vatipäitä oikein sikiää? Lisääntyvät vissiin jakaantumalla kun kovin usein niihin tuntuu nykyään törmäävän..
Tosiaan, lappua vaan oveen. Ja jos kolistelijan saapuessa satut olemaan kotona niin ponkaiset vaan ovelle ja mäjäytät sen auki koko voimalla toivoen että sattuu häirikköä leukaan. Toinen temppu on se että haukut itse luukusta ja tokaiset jotain mukavasti sorahtavaa perään.
Tietenkin talkkarille tms. voisi ilmoittaa että joku häiriköi teillä ja haluaisit että se otettaisiin puheeksi esim. talon kokouksissa..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


avuton kirjoitti:

asumme kerrostalossa jossa ei kaikki koirista pidä. Kiusa on siinä kun käydään paukuttamassa ovea ja postilaatikkoa. Silloin kaksi koiraamme todella haukkuvat. Tämä hiljaiseen aikaan iltaisin kello 22:n jälkeen.
Kiinni emme koskaan ole ketään saaneet ja jatkuvan vahdin pitäminen ei myöskään onnistu. Asumme hissittömässä talossa joka on nelikerroksinen. Yläkerran ja alakerran naapuri uskovat meitä eivätkä valita. Mutta muut valittavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu