Apua!

Omistan 13 viikkoisen Elvis-kisun, joka on 8 viikkoisesta ollut sisäsiisti. Hiekkalaatikko on WC:ssä ja eräänä iltana vessan ovi jäi kiinni, niin että Elvis ei sinne päässyt. Hätäratkaisuna se tuli ja pissi sänkyyni. Toruin kissaa ja vein sen vessaan. Seuraavana yönä se tuli taas ja kusi sänkyyn. Tällä kerralla kastoin kissan nenän kuseen ja kannoin karvoista vessaan (ovi oli auki tällä kertaa...).

Osaako kukaan neuvoa, millä tämän ikävän tavan, jonka Elvis on omaksunut, saisi kitkettyä pois? Muuten niin mainio pikku otus on nyt vähän rasittava, koska siihen ei voi "luottaa".

Olkaa niin kilttejä ja kertokaa onko kenelläkään ollut samoja ongelmia ja mitä olisi tehtävissä? KIITOS!
3265
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Miksi ihmeessä toruit kissaasi kun sillä ei ollut muuta ratkaisua kuin kusta sänkyysi. Ei se sen vika ollut ettei sillä ollut vessaa. Luultavasti kissasi ei tiennyt tekevänsä väärin ja nyt on hämillään miksi sitä rankaistiin ja sen vuoksi kusee sänkyyn. Ja tuo nenän kastaminen virtsaan on väärää kasvatusoppia. Jos yllätät kissan itseteossa, niin toru hellästi ja kanna nätisti hiekkalaatikkoon. On aivan turha rajusti torua kissaa jälkeenpäin, ei se osaa yhdistää torumistasi johonkin mitä se on aiemmin tehnyt, rupeaa vaan pelkäämään sinua turhaan..

Äänestä

Meillä "Ilves" (pentu myös) touhusi tätä samaa, tämä kusiralli tapahtui aina poissa ollessani, tai kun sillä oli tylsää, tai kun se oli yksin.

Koitin tällaista vaihtoehtoa: Hankin sille leikkitoverin ja se tepsi.

Kisumme on ollut siitälähin täysin sisäsiisti. Tällähetkellä ilves on 1v. ja onnellinen toverinsa iineksen kanssa. Ilves on silti jatkuvasti ollut tarkkana pottansa siisteydestä ja jos se ei ole tarpeeksi siisti se osoittaa mieltään ja pissii sänkyyn. Potan siivous aamuisin ja iltaisin tepsii ja se on tarpeeksi siisti.Oletko siis myöskin aivan varma että potta on tarpeeksi puhdas?

Siis jos vain suinkin mahdollista niin suosittelen lämpimästi potan tarkastusta vähintäänkin perikertaa päivässä, sekä kaverin hankkimista Elvikselle. Uskoisin sillä pissailun loppuvan.

Mikäli keinot ei tepsi käänny lääkärin puoleen.

Äänestä

etikalla poistaa vanhat pissanhajut vuodevaatteistasi, jolloin ainakaan pissanhajun ei pitäisi provosoida kissaasi tekemään samaan paikkaan;-))

Sairauden poissulkeminen kannattaa tehdä aina ensin, kun ongelmia vääriin paikkoihin pissaamisesta tulee, ja sitten vasta mietitään muita syitä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Elvis kirjoitti:

Omistan 13 viikkoisen Elvis-kisun, joka on 8 viikkoisesta ollut sisäsiisti. Hiekkalaatikko on WC:ssä ja eräänä iltana vessan ovi jäi kiinni, niin että Elvis ei sinne päässyt. Hätäratkaisuna se tuli ja pissi sänkyyni. Toruin kissaa ja vein sen vessaan. Seuraavana yönä se tuli taas ja kusi sänkyyn. Tällä kerralla kastoin kissan nenän kuseen ja kannoin karvoista vessaan (ovi oli auki tällä kertaa...).

Osaako kukaan neuvoa, millä tämän ikävän tavan, jonka Elvis on omaksunut, saisi kitkettyä pois? Muuten niin mainio pikku otus on nyt vähän rasittava, koska siihen ei voi "luottaa".

Olkaa niin kilttejä ja kertokaa onko kenelläkään ollut samoja ongelmia ja mitä olisi tehtävissä? KIITOS!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu