STRINGIT TERVEYS RISKI.

Ymmärrän, että varsinkin kun ollaan teini iässä halutaan näyttää hyvältä ja kaiken lisäksi aikuisemmalta mitä on. Ja haluan sanoa oman mielipiteen, sekä faktoja stringien käytöstä. Päivittäinen stringien käyttö on hygienisesti vaarallista, sillä kun ne painautuvat tyttöjen jalkoväliin ja tytöt liikkuvat ne aiheuttavat sekä, hankautumia, että tuottavat erilaisia bakteeria. Tämä ei ole mitään hygieniä-hömpötystä vaan täyttä totta, ja jopa suuri riski. Olen sitä mieltä että jos on välttämätöntä käyttää stringejä,voi niitä käyttää esim. diskoissa ja muissa erilaisissa ns. biletyspaikoissa. Mutta urheiluun ja tavalliseen elämään yhdistettynä ne ovat todella riskillinen valinta. Huolehtikaa nuoret itsestänne! P.S on tullut vastaan tapauksia jotka ovat joutuneet erilaisten sairausten uhriksi stringien takia.
102326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Hyvä kun tuli tällainenkin esille. Itse en kyllä käytä stringejä.

Äänestä

Itse olen kyllä käyttänyt stringejä jo useamman vuoden, enkä ole saanut niistä minkään sortin hankaumia. Luulisi moisten tuntuvan ja näkyvän, jos niitä tulee :P

Toisekseen luulisi jokaisen osaavan huolehtia henkilökohtaisesta hygieniasta. Puhtaan alushousut joka päivä (oli stringit tai ei) ja pesulla käynti. Ei pitäisi tulla mitään bakteerien aiheuttamia sairauksia. Ainakaan itselleni ei ole tullut, kun olen perusasioista huolehtinut.

Äänestä
  • Näytät tylsältä sinun kuvassa.

    Äänestä

  • Van der Decken kirjoitti:

    Näytät tylsältä sinun kuvassa.

    Ja kommenttisi liittyi aiheeseen miten?

    Äänestä

  • Miss_Darkness kirjoitti:

    Ja kommenttisi liittyi aiheeseen miten?

    Ei kuuluu tähän. Kuinka niin?

    Äänestä

  • Miss_Darkness kirjoitti:

    Ja kommenttisi liittyi aiheeseen miten?

    Paljonko maksat? Erilaisia palvelua maksaa mitä?

    Äänestä

  • Van der Decken kirjoitti:

    Paljonko maksat? Erilaisia palvelua maksaa mitä?

    No niin, tuo oli ihan totta että ihmiset yleensäkin osaavat huolehtia hygieniastaan ja siitä että vaihtavat niitä stringejä tarvittavan usein. Toisekseen, stringit ovat usein mukavammat jalassa kuin tavalliset pikkuhousut, niiden rajat eivät näy hameiden ja farkkujen alta (mikä on vielä naurettavamman näköistä...).

    Monesti noiden stringien käyttö on ihan vaan mukavuussyistä, ja siitä johtuvaa koska nuoret ajattelevat sen muodiksi, nuoret tytöt harvemmin ajattelevat että "KÄYTÄN STRINGEJÄ, OON SAIRAAN SEKSIKÄS". Aikuiset liittää stringeihin enemmän sitä seksikkyyttä...

    Mutta kuten ennenkin, makuasia mitä alusvaatteita käyttää, ja jos päivittäin peseytyy ja käyttää sopivan kokoisia alusvaatteita niin tuskin mitään järjetöntä bakteerimäärää tai hankaumia tarttee pelätä.

    Äänestä

  • milla* kirjoitti:

    eivät ole terveys riski. tämän asian oikaisi joku naislääkäri jossain naistenlehdessä jokunen aika sitten. nyt voitte kaikki nukkua yönne rauhassa.

    Äänestä

  • dyingbride kirjoitti:

    eivät ole terveys riski. tämän asian oikaisi joku naislääkäri jossain naistenlehdessä jokunen aika sitten. nyt voitte kaikki nukkua yönne rauhassa.

    Häiritseekö viestini vain sen takia et kerroin faktoja? Noh, oma mielipide/omapäätös. Silti tervettä järkeä SAA ja PITÄÄ käyttää.

    Äänestä

urheilussahan niitä just käytetään

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Huolestunut- kirjoitti:

Ymmärrän, että varsinkin kun ollaan teini iässä halutaan näyttää hyvältä ja kaiken lisäksi aikuisemmalta mitä on. Ja haluan sanoa oman mielipiteen, sekä faktoja stringien käytöstä. Päivittäinen stringien käyttö on hygienisesti vaarallista, sillä kun ne painautuvat tyttöjen jalkoväliin ja tytöt liikkuvat ne aiheuttavat sekä, hankautumia, että tuottavat erilaisia bakteeria. Tämä ei ole mitään hygieniä-hömpötystä vaan täyttä totta, ja jopa suuri riski. Olen sitä mieltä että jos on välttämätöntä käyttää stringejä,voi niitä käyttää esim. diskoissa ja muissa erilaisissa ns. biletyspaikoissa. Mutta urheiluun ja tavalliseen elämään yhdistettynä ne ovat todella riskillinen valinta. Huolehtikaa nuoret itsestänne! P.S on tullut vastaan tapauksia jotka ovat joutuneet erilaisten sairausten uhriksi stringien takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu