Hei!
Minulla on ollut seeprapeippoja toki ennenkin, mutta koskaan ennen ne eivät ole lisääntyneet. Tänään suureksi ihmeekseni huomasin, että häkin POHJALLE oli ilmestynyt yksi muna.
Olen kuullut, että yleensä lintu munii yhden munan päivässä ja että hautominen alkaa vasta toisesta munasta?????
Miksi muna oli häkin pohjalla? Linnuilla on kuitenkin pesä häkissä.
Miten ruokavalio poikkeaa normaalista? Linnuilla on saatavana normaalia siemeniä, pellettiä, kalkkikivi, mineraalisuola (jos oikein ton nimen muistan), raikasta vettä saatavilla sekä esimerkiksi kurkkua.
Pitäisikö lintujen antaa olla nyt täysin rauhassa? Häkissä on siis tyttö sekä poika lintu.
Kaikki tieto on tarpeen!
Kiitos vastauksista!
Seeprapeippojen lisääntyminen
~Sadekeiju~
1
676
Vastaukset
- Sirkku
Hei !
Onko tullut lisää munia? Jos, niin tuliko häkin pohjalle vai ymmärsikö munia jo pesään?
Mun lintuni teki myös yhtenä keväänä munia häkin pohjalle, eikä ymmärtänyt munia niitä pesään. Eikä niitä voinut edes pesään nostaa, koska olivat säröllä. Muni ne varmaan orrelta. Seuaavana keväänä ymmärsi munia pari pesään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971615- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201031- 166952
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 79680
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38655- 57651