kuriin, mutta miten...kun puhe ei tepsikään ja ymmärrys ei riitä.
RAIVOKOHTAUS
lapset...
6980
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mistä, missä milloin????
Yleensä aikuisen vastareaktio, raivokohtaus, ruokkii lisäraivoa. Joten asiallinen, käskevä ja johdonmukainen suhtautuminen lapsen raivoon usein auttaa! Kenties...
1. Pysy itse rauhallisena.
2. Huolehdi, ettei raivoaja vahingoita itseään tai ketään/mitään muuta.
3. Odottele rauhassa, anna raivon vähän laantua.
4. Selvitä, mistä suuttumus on johtunut.
5. Keskustele ja lohduta. Pidä sylissä, jos se tuntuu oikealta.
6. Kun tilanne on rauhallinen, ota vielä asia esiin ja keskustele siitä "objektiivisemmin". Yritä valottaa aikuisen näkökulmasta tapahtumasarjaa, mikä johti raivokohtaukseen. Anna lapselle vaihtoehtoja, miten voi käyttäytyä, kun oikein suututtaa.
Monelle lapselle varsinkin pojille opettajien ja yleensä aikuisten puhe on kuin jatkuvaa taustamusiikkia, johon ei enää kannata reagoida.
Kasvatuksen opetuksessa on yksi kompastuskivi ja se on jatkuva selittäminen tekojen sijaan. Pienen lapsen aivot eivät ole kehittyneet ymmärtämään aikuisten taholta tulevia neuvotteluja ja selityksiä. Vaikka he jotenkin ymmärtäisivätkin ne, eivät takuulla muista selityksiä hetken päästä vaan toimivat taas yhtä tuhmasti kuin ennenkin.
En tietysti tarkoita, että ei saa ohjata ja neuvoa ollenkaan. Mutta selittelevät vanhemmat ja hoitotädit ja opettajat saisivat enemmän toimia kuin papattaa.
edellisen viestini mukaan olen toiminut pienen sijaislapsemme (joskus biologistenkin) kanssa. Tilanne luokassa on tietenkin erilainen.
Ja joo, olen samaa mieltä, että tilanteen mukainen toiminta on tehokkaampaa kuin jatkuva puhuminen ja "keskustelu".
on kehitysvammainen ja ymmärrys ei riitä. Syy ja seuraussuhteet tuottavat vaikeuksia.
Tuosta ei ole omakohtaista kokemusta. Ajattelisin kuitenkin, että tällaisen sattuessa on ensiarvoisen tärkeää, että aikuinen pystyy olemaan rauhallinen ja katsoa ettei kukaan vahingoitu.
Perusturvallisuuden takaaminen; läheisyys, hyväksyminen, rauhallisuus, myönteisyys tuskin ainakaan pahentavat tilannetta. Jos ymmärrys syy-seuraussuhteisiin ei riitä, pitää ottaa konkreettisemmat keinot käyttöön. Mutta niistä tietää joku toinen paljon enemmän kuin minä.
Riippuu varmaan paljon myös siitä, millainen suhde lapsella on ympäröivään maailmaan ja hänelle tärkeisiin aikuisiin. Kuka tahansa ei pysty varsinkaan näitä erityislapsia käsittelemään.