Ideani

Olisiko mitään ideaa palkata jokaiseen kouluun muutamia "koulupoliiseja" jotka pitäisivät kiusattujen puolia? Poliisit olisivat vanhempia, mutta ei kuitenkaan sellaisia kalkkiksia, jotka eivät näe eteensä. Pientä palkkaa vastaan. Sellaisia ihmisiä joilla olisi riittävästi auktoriteettia laittaa kiusaajat kuriin.
1137
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

ei, mutta muokataan ideaa hieman :)

itse ajattelin sillain että olis joku pari kolme vapaahetoista suhteellisen rentoa tyyppiä, joiden vastuualueina vois olla yksi tai kaksi yläastetta paikkakunnalta. kaupungeissa taas vois olla muutaman kaupunginosan kokoinen vastuualue.

tyypit olis iältään ehkä 18-19, oleellista kuitenkin on että yläastelaiset tuntis heidät jotenkin omakseen ja heiltä sais apua/neuvoja aina tarvittaessa. nää tyypit vois olla vaikka tiiviissä yhteistyössä seurakunnan (rippileirien isosia?), nuorisiotyön ja sivistystoimen kanssa. sen kummemmin en näe tarvetta palkanmaksuun vaikka arvokasta työtä tekisivätkin.

kiusattujen puolien pitämisen lisäksi heille kuuluis jotenkin ennaltaehkäisevä työ, jossa he tuntisivat kiusaajat ja tulisivat myös jotenkin toimeen heidän kanssa. jotain yhteisiä nuorteniltoja jossain missä olisivat niin näitä kiusattuja ja kiusaajia ja myös näitä "valvojia" yhteisen tekemisen parissa. toki joukossa pitäs olla kuitenkin myös "normaaleja", jotka ovat vain mukana yhdessäolon vuoksi.

oikeastaan tiedän jo millainen tän pitäs olla. meillä täällä paikkakunnalla, jossa asun, on ollu aikanaan todellisia ongelmia koulukiusaamisen suhteen. määrät väheni kuitenkin huomattavasti kun nuorisotyö seurakunnan toimesta anto jotain tekemistä nuorille iltaisin ja kaikista tuli kaikkien kavereita.

auktoriteettia pitää olla, mutta uhkailu ei ole ainakaan ratkaisu. toiminnan pitäs olla pääsääntöisesti ennaltaehkäisevää.

jaa niin, olihan meillä yläasteella jotkut "kummit", joissa ysiluokkien muutamat heput oli 7-luokkalaisten tukena.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ehdokas kirjoitti:

Olisiko mitään ideaa palkata jokaiseen kouluun muutamia "koulupoliiseja" jotka pitäisivät kiusattujen puolia? Poliisit olisivat vanhempia, mutta ei kuitenkaan sellaisia kalkkiksia, jotka eivät näe eteensä. Pientä palkkaa vastaan. Sellaisia ihmisiä joilla olisi riittävästi auktoriteettia laittaa kiusaajat kuriin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu