perukirjat..

sain tässä joku aika sitten kutsun kuolleen isäni ainoana perillisena isäni enon perukirjoituksiin.. en ole isäni suvun kanssa ollut koskaan tekemisissä. edes lapsuudessaani, koska isäni ei heihin yhteyttä pitänyt pahemmun. No minä kuitenkaan en tilaisuuteen mennyt, koska koin asian ettei minun kuulu paikalle mennä, koska tuskin kukaan olisi edes minua tuntenut. Tuleeko minulle jotain tietoa kuolinpesästä, vaikka en paikalla ollut? esim. testamentista tai muusta..? perukirjat hoidettiin oikeusaputoimistossa mitä kautta kutsun sain.
3610
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koska sinut kutsuttiin perunkirjoitukseen, olet enosi kuolinpesän osakas eli hänen lakimääräinen perillisensä. Pois jäämisellä et ole menettänyt oikeuksiasi. (Osallistumisella olisit kylläkin ilmoittanut tahtosi perinnön vastaanottamiseeen, mikä on tavalla tai toisella tehtävä 10 vuoden kuluessa perittävän kuolemasta, muutoin perintöoikeus vanhentuu.)

Jos enosi oli tehnyt testamentin, se on annettava sinulle todisteellisesti tiedoksi siten, että saat testamentista oikeaksi todistetun jäljennöksen. Tiedoksiannosta alkaa juosta 6 kuukauden määräaika, minkä kuluessa on nostettava mahdollinen testamentin moitekanne. Lakiosaan sinulla ei ole oikeutta, se kuuluu vain rintaperillisille. Testamentin tiedoksiannon toimittamiselle ei ole määräaikaa; testamentti ei kuitenkaan saa lainvoimaa ennen kuin tiedoksianto on toimitettu ja moiteaika kulunut (tai perillinen on hyväksynyt testamentin).

Jos olet pesän osakas (mahdollisen testamentinkin huomioon ottaen), perintöä ei voida laillisesti jakaa ilman sinun myötävaikutustasi. Jaon voivat tehdä kaikki osakkaat yhdessä sopimallaan tavalla (siis ei äänestyspäätöksellä). Muussa tapauksessa jaosta päättää pesänjakaja, jonka käräjäoikeus jonkun pesän osakkaan hakemuksesta tehtävään määrää.

Sinun kannattaa pyytää kutsun sinulle lähettäneeltä itsellesi jäljennös laaditusta perukirjasta.

Äänestä
  • Vainaja ei ollutkaan sinun enosi, vaan isäsi eno. Tämä ei muuta tilannetta, sillä olet myös isäsi enoon nähden perillisasemassa.

    Äänestä

  • kiitos tilanteen valaisusta.. sen verran tiedän ettei tällä "isoenolla"ollut omia lapsia. Ja olen myös päättänyt, että mikäli olisi perintöä tulossa ollut olisin siitä kieltäytynyt..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


piitu kirjoitti:

sain tässä joku aika sitten kutsun kuolleen isäni ainoana perillisena isäni enon perukirjoituksiin.. en ole isäni suvun kanssa ollut koskaan tekemisissä. edes lapsuudessaani, koska isäni ei heihin yhteyttä pitänyt pahemmun. No minä kuitenkaan en tilaisuuteen mennyt, koska koin asian ettei minun kuulu paikalle mennä, koska tuskin kukaan olisi edes minua tuntenut. Tuleeko minulle jotain tietoa kuolinpesästä, vaikka en paikalla ollut? esim. testamentista tai muusta..? perukirjat hoidettiin oikeusaputoimistossa mitä kautta kutsun sain.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu