gallubbi

taivaasta

1.onko taivas sinulle luterilaisen näkemyksen mukainen eli maasta sinä olet tullut ja maahan sinä olet menevä kunnes sinut herätetään..etc.?

2.vai pakanallinen näkemys enkeli tai "kummitus" olentona taivaassa?

3.onko sinulla inkarnaationäkemys?

4.ja mitä kuvittelet tekeväsi ikuisuuden taivaassa?

6

577

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elisant

      Puhutaan hetki Taivaasta, ja siitä mihin kuoleman jälkeen uskon tapahtuvan.

      1. Toki ihmisruumis maatuu kun se maan lepoon siunataan, mutta henki ei kuole. Se jatkaa eteenpäin kohti seuraavaa tasoa, jota voitanee Taivaaksikin kutsua.

      2. Ihmisistä ei enkeleitä tule, eikä päinvastoin. Ja minusta tämä perusasia on hyvä muistaa ja pitää selkeästi erossa yleistyksistä. Minä uskon, että ihmisen sielu on näkymätön, hajuton, väritön ja mauton mutta silti hyvin todellinen ja olemassaoleva. Lähinnä miellän sen energiaksi.

      3. Uskon siihen, että omassa elämässään jokaisella on oma Tarkoitus ja Opetus, jonka joutuu oppimaan. Joskus se onnistuu ja useimmiten ei. Sielut jatkavat vaellusta, ja toisinaan vanhat sielut syntyvät uudelleen. Tämä näkyy toisinaan lapsista, jotka ovat syntyneet paljon ikäistään vanhempina ja suhtautuvat maailmaan jo paljon vakavammin, sillä elämänviisaudella, jonka he ovat joskus aikaisemmin hankkineet. On olemassa myös nuoria sieluja, joiden kiertokulku on vielä alussa, kesken, ja he taas käyttäytyvät ihmisinä aivan toisin.

      4. Ikuisuus on pitkä aika maallisessa mielessä, mutta tuolla jossain on mielestäni erilainen aikakäsitys. Ikuisuus voi tuntua pieneltä hetkeltä siellä. Ja sitten kun kiertokulku on päättynyt, opetukset opittu ja tarkoitus saavutettu, niin kenties, aivan vain kenties, sielut yhdistyvät jossain yhdeksi ja palaavat kotiin. Oli se koti missä tahansa, jokaisella uskonsa mukaan.

      Pieniä ajatuksia näin yöllä kun kello on kohta kaksi ja pitäisi jo nukkua. Jos vain uni tulisi. *hymy*

    • Crispus

      Lyhyesti

      1. Luterilainen näkemys ei käsittääkseni ole ihan sellainen, että kuolemassa vaivutaan tiedottomuuteen, kunnes viimeisenä päivänä herätetään (jos sitä nyt tarkoititkaan kirjoituksellasi, ehkä adventistien näkemys on sen suuntainen). Luther on eräs henkilö, joka on erittäin perustellusti ja laaja-alaisesti huomioinut Raamatun ilmoituksen ja pyrkinyt esittämään sen vielä helpommin ymmärrettävässä muodossa ja varsinkin meille länsimaalaisille sellainen selitys on usein tarpeen. Vastaukseni on, että kyllä käsitykseni taivaasta on hyvin luterilainen siinä mielessä, että ymmärrän Raamatun kuvaavan taivasta siinä määrin kuin sitä voidaan käsitteistöllämme kuvailla.

      2. Näkemykseni mukaan ihmisestä ei tule koskaan kummitusta tai enkeliä.

      3. Inkarnaatiosta puhutaan mm. Jeesuksen maan päälle tulemisen yhteydessä, joten kyllä siinä mielessä on. Re-inkarnaatio näkemystä sen sijaan en pidä perusteltuna.

      4. Taivaassa on paljonkin tekemistä :) Ikuisuutta en käsitä välttämättä vain loputtomana aikajatkumona, vaan mieluumminkin ajattomuutena. Ehkä ajan käsitekin lakkaa olemasta, kun ei ole sellaista, mistä sitä lasketaan, kuten nyt on maan kierto auringon ympäri tai atomin värähtelytaajuus tai vastaavaa. Taivaassa tiedetään ja tunnetaan koko elämän ja olemassaolon tarkoitus vielä syvemmin kuin se nyt on mahdollista. Siksi elämä on siellä vielä moninverroin mielekkäämpää tavalla, jota täällä emme tavoita.

    • TheOneAndOnly

      1. Taivas on nimi paikalle, jossa me elämme ennen kuin synnymme ja sen jälkeen kun kuolemme. Olemme siis kuolemattomia sieluja, jotka tulevat vain hetkeksi tänne maalliseen maailmaan.

      2. Ei enkelinä. Enkeli on aivan eri kehityskaaren olento. Enkeli ei koskaan synny ihmiseksi maan päälle. Enkeli on suoraan "täydellinen".

      Ei myöskään kummituksiksi, kuin erikoistapauksissa, joissa henkilö ei halua astua tuonne taivaaseen, vaan jää tänne roikkumaan jostain syystä.

      3. Kun kerran olemme kuolemattomia sieluja, niin on selvää, että yksi kerta syntyä tänne ei varmaankaan paljoa tyydytä. Eli synnymme monia kertoja eri aikoina ja eri sukupuoliksi.

      4. En vietä ikuisuutta taivaassa. Sielun kehitys on jatkuvaa uuden oppimista ja kehitystä. Tuo perinteisen taivaskuvan mukaan taivas olisi kauhean tylsä paikka. Ja ole siellä vielä ikuisuus!

      -Pete

    • kollektiivisuuteen

      1. Taivasta ei ole, eikä helvettiä.

      2. Ei kumpikaan.

      3. Ruumis kuolee, kollektiivinen tajunta jää. Wiccat kai kutsuvat sitä maan hengeksi. Suunnilleen niin, mutta otetaan Wiccalaisuudesta jumalat ja jumalattaret pois ja kutsutaan sitä joksikin muuksi.

      4. Niin tai avaruudessa... Olen epäminä, ilman omia muistoja, osana kaikkea.

    • Agno-Aapeli

      1) vain tuon alkuosan allekirjoitan, elikkäs "maasta sinä olet tullut ja maaksi sinä olet jälleen tuleva", mutta tuohon herättämiseen...tai no, riippuu miten se tulkitaan.
      2) puppua!
      3) minä uskon luonnon kiertokulkuun myös mitä tulee ihmiseen (ihmishenkeen ja sen energiaan, joka ei häviä)
      4) en usko taivaaseen (paratiisiin), vaan re-inkarnaatioon, eli kiertokulkuun: me synnymme uudelleen uudessa fyysisessä olemuksessa.

      • niinhän

        me todellakin synnynne aina uudelleen niin kauan,kun me olemme TÄYDELLISIÄ siis me olemme,kuin meidän henkiruumis on,siis täydellinen,se osa meitä,joka antaa meille hyvät neuvot elämään täällä maan päällä.Itsemme kannalta olisi hyvä,että edes joskus "kuuntelisimme"tätä ohjetta täällä maan päälä,ja tämä maanpällnen elämä ei todellakaan ole meille, kuin pieni hetki meidän kokonaiaselämäämme.Ts.Me elämme täällä ja nyt,mutta joskus toisessa elämässä jossain muualla.Älkäämme välittäkö mistään maailman pommeista ja tuhoaseista,joita ihminen on keksinyt vaan perehtykäämme OMAAN itseemme,siis siihen sieluun joka on meitä lähellä,joka on yksi meidän "muodoistamme".


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      6
      1331
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1038
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      225
      840
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      67
      765
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      758
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      70
      687
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      22
      656
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      136
      631
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      599
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      578
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      547
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      48
      513
    14. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      38
      489
    15. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      101
      487
    16. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      483
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      473
    18. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      473
    19. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    20. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      32
      423
    Aihe