Meille on tulossa viikon päästä koiranpentu. Kertoisitteko minkälaista oli, kun koira asettui taloon? Koira on meidän ensimmäinen, tosin vanhemmillani on kummallakin ollut lapsuudenkodissaan koiria, joten kiinnostaa tietää minkäläinen esim. ensimmäinen yö oli yms.
On ollu tosi mukavaa lukea kaikkia koiriin liittyviä asioita. Odotan nyt vielä oikein innolla, että itse koira saapuu!
On ollu tosi mukavaa lukea kaikkia koiriin liittyviä asioita. Odotan nyt vielä oikein innolla, että itse koira saapuu!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Onnea pennusta!
Mulle tuli tiibetispanielipentu Ninni 4 kk ikäisenä. Nyt se onkin jo 9 kk vanha. Ninni oli todella reipas ja alkoi heti tutkia uutta kotia. Mulla on kaksi kania myös ja tämä vekkuli pentu seuraili niiden touhuja pää kallellaan. Itseäni jännitti/pelotti tuo ensimmäinen yö, mutta ihan turhaan.
Ninnillä on oma kori sängyn vieressä. Nukkumaan mennesäni nostin laitoin oman paitani koriin ja nostin Ninnin siihen ja sammutin valot. Silloin alkoi pienen pieni itku. Vedin korin aivan sänkyyn kiinni ja laitoin vähäksi aikaa käteni sinne rauhoittaakseni pentua. Sitten tämä söpö pikku kerä nukahti ja nukkui rauhassa koko yön.
Seuraavina öinä se ei enää edes tarvinnut kättä. Nykyään Ninni nukkuu aika paljon sängyssä vieressäni.
Voi että, nyt tuli kamala halu saada taas pentu :(
Toivotan sulle hauskoja ja onnellisia hetkiä pentusi kanssa. Nauti niistä hetkistä.
meille on kanssa tulossa pentu ihan pikapuoliin. Ja sama asia on mietityttänyt, eli miten menee ensimmäinen yö/yöt..
Olen lukenut ja kuullut kyllä että viereen, lähelle ottaminen rauhoittaa mutta.. kertokaahan miten on pentu uuteen kotiinsa sopeutunut kun petinsä ei tule olemaan meidän makuuhuoneessamme? Käytännön syistä meidän makuuhuoneemme tulee olemaan koiraton vyöhyke, eli ainoa paikka jonne sitä ei mielellään päästetä.
Onnea perheenlisäyksen johdosta, minkälainen pallero on kyseessä?
Eka yö menee ihan kivasti, kun laittaa koiralle pedin oman sängyn viereen. vaikkapa pahvilaatikkoon tms. Sinne joku vanha peitto tai mitä nyt löytyy. Jos pentu on levoton tai itkuinen, yllät siitä omalta pediltäsi silittelemään sitä. Myöhemmin voit tietty opettaa sen nukkumaan muualla.
Kannattaa rullata kaikki matot pois.. Pääsee helpoimmalla. Ja ylipäänsäkin tunkea tavarat lattiatasolta kaappeihin. kun pentu sitten tulee, voitte antaa sen kaikessa rauhassa tutkailla uutta kotiaan ilman pelkoa vahingoista.
Onko kupit ostettuna, ruokaa ja puruluita? Kevyt panta ja pitkä hihna, muutamia leluja ja muuta mukavaa. siitä se lähtee :)
Siivoat sitten vaan tunnollisesti ja viet pennun ulos aina syömisen, nukkumisen ja riehumisen jälkeen, kehut jos joskus sattuu vahingossa pissaamaan ulos.. ja luuttuat sisällä.
Kannattaa tutustuttaa pentu melkein heti pariin kilttii koiraan, naapureiden tai kavereiden, niin saat siitä sitten rohkean kaverin. Ja muutenkin kuljettaa sitä mukana erilaisissa paikoissa ja tavata erilaisia ihmisiä, sitä sosiaalistamista. '
Ulkona pentua voi pitää enimmäkseen vapaana, ei se vielä kauas lähde ja tässä iässä pienellä harjoittelulla ja suurella kasalla nameja kouluttaa helposti luokstulon varmaksi :) Vapaana juoksentelu, muiden koirien ja perheen kanssa leikkiminen on parasta liikuntaa. Onnea teille, kylläpä tulee taas itsellekin pentukuume..
Niin, kiitos hyvistä vinkeistä. Pittää ottaa kaikki nuo huomioon sitten, kun pentu tulee. Kaikki muu jo hankittu paitsi kaulahihna. Niin ja se koira on pk collie uros. Oli aivan ihana, kun käytiin katsomassa sitä viimeksi.=)
Meidän Jeppe on kotiutunut vallan hyvin, tosin tuli kakkoskoiraksi, mikä helpotti esim. yksinolemista, elikkä ei yhtään vingu meidän peräämme, kun sillä on kaveri. Siksipä hänet hankinkin, ei tule niin paha mieli jättää yksin työpäivien ajaksi.
Sain näiltä palstoilta hyvän vinkin, kun pelkäsin noita sähköjohtoja vallan kamalasti. Mieheni päällysti kaikki sähköjohdot läpinäkyvällä muoviputkella ja niputti ne nippusiteillä. Johdot on nyt paljon siistimmät, ja pikkuhauveli turvassa!